Mökkeilyä ja yhteisiä asioita

Kesämökkikausi on parhaimmillaan, sillä kesäkuu on hienointa aikaa meren rannalla. Heinäkuussa kaikki on jo vähän ohi luonnon heräämisen ja lintujen pesimätouhujen seuraamisen suhteen. Sateisina kesäpäivinä on aikaa hoitaa myös naapurien ja muidenkin mökittäjien huolenaiheita. Kyseessä on kaikkien kesämökkiasukkaiden yhteisessä käytössä oleva yksityinen tie, jota pitäisi välillä aina hoitaa ja kunnostaa. Ja kaikki tuo tietysti maksaa.

Minua oli jo etukäteen varoitettu, että lähinaapuri tulisi tapaamaan ja keskustelemaan asiasta, joka oli jo vuosia närästänyt tien alkupäässä asuvia kesämökkiläisiä. Nyt pitäisi vihdoinkin tehdä se tien yksiköinti ja ositusjako uudelleen ja saada se ajan tasalle. Ei voi olla oikein, että kaikilla osakkailla on sama yksikkömaksu. Kilometrit ratkaisevat ja siitä lähdetään.

Talousneuvos koputti ja astui sisään. Vaihdoimme menneen talven kuulumiset ja nautimme hieman tapaamiseen sopivia virvokkeita. Chileläinen hanaviini maistui erityisen hyvältä lämpimänä kesäiltana. Naapurini on jo vanha mies, joten ensin tarkastettiin terveystilanne puolin ja toisin. Alkuvaiheessa käsiteltiin myös pakolliset sotamuistot ja sen jälkeen siirryttiin sujuvasti ihmettelemään nykyisten poliittisten päättäjien ammattitaidottomuutta. Voin taata, että puheenaiheita ei puuttunut suvisessa EuroSuomessa.

 

Tulimme siihen tulokseen, että soratien osuutta ei tällä kertaa makseta. Asfaltointi-kustannukset maksetaan mutta soratien yksiköinti on kohtuullistettava ennen kuin lasku maksetaan. Lupasin infota sähköpostilla tiekunnan puheenjohtajaa. Siihen tarvittiin peräti kaksi selväkielistä meiliä mutta siitä huolimatta näytti vahvasti siltä, että viestiäni ei haluttu toisessa päässä ymmärtää. Ruotsinsuomalaiseen kulttuuriin kuuluu positiivisuus ja sähköpostini kehumapuoli yksityistiemme hyvästä huolenpidosta kyllä noteerattiin mutta kaikki muu jäikin sitten hunningolle ja huomioimatta.

Päätin siltä istumalta marssia seuraavana päivänä suoraan kaupungin tekniseen virastoon ja keskustella asiasta vastaavan tierakennusmestarin kanssa. Ilmeni, että nuorella miehellä oli muita tärkeämpiä huolenaiheita. Kaupunki ei yksiköintiä tee vaan se tehdään tiekokouksen päätöksellä ja valittaa voi tiejaostoon, jos päätös ei miellytä. Miehen sihteeri oli sillä välin poistunut huoneesta jonnekin.

Idylliseen ruotsinkieliseen kesäkaupunkiin kuuluu myös, että kaikki paikalliset tuntevat toisensa. Ja puheet leviävät kulovalkean tavoin, jos joku muualla vakituisesti asuva ilmestyy mökittämään. Jatkaessani keskustelua hyvässä yhteisymmärryksessä teknisen viraston insinöörin kanssa, huomasin, että huoneeseen ilmestyi sihteerin kera pari muutakin henkilöä, jotka sattumalta olivat yhteisen tiekuntamme osakkaita. Tapasin yhden viehättävän rouvan, jonka kesämökki sijaitsi vastapäätä mökkiämme lahden toisella puolella. Sihteerin oma mökki oli taas kauempana, kun sitä kartalta paikallistimme.

Kaikki kolme olivat siis töissä samassa virastossa. Niin ja tämä kolmas paikalle saapunut henkilö oli viraston tekninen johtaja. Hänet tunsinkin jo etukäteen, kun hän kerran sattui ajamaan autollaan ojaan juuri meidän kesämökin kohdalla. Siinä pääsi muutama pärkkele ennen kuin saimme sen ylös ojasta. Tekninen johtaja kertoi ymmärtävänsä yskäni ja lupasi viestiä asiaani eteenpäin tiekunnan puheenjohtajalle. Ei ollut kuulemma viitsinyt puuttua siihen aikaisemmin.

Lukijalle lienee selvää, että tekninen johtaja ja tiekuntamme puheenjohtaja ovat hyviä tuttuja keskenään. Molemmilla sattuu myös olemaan kesämökki juuri yksityistiemme loppupäässä ja yhteisiä harrastuksia löytyy muutenkin yllin kyllin. Tien yksikkömaksujen tasajako sopii heille kuin nakutettu. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tapahtuu. Joudunko yksin mököttämään mökissäni vai otetaanko naapurini kanssa taas miestä väkevämpää. Ihan vaan näin: på tu man hand.