Twist and Shout

FED eli Yhdysvaltojen keskuspankki lisää elvytyshappea lainamarkkinoidensa kautta. Nyt on päätetty aloittaa ns. Twist –operaatio, jossa tavoitteena on tietoisesti laskea pitkiä korkoja. Lyhyet korothan ovat jo niin alhaalla, ettei laskuvaraa enää ole ellei sitten mennä negatiivisille koroille. Se olisikin hupaa, jos pankit laitetaan maksamaan siitä, että joku vielä viitsii ottaa lainaa.

Pääjohtaja Bernanke pyrkii siis myymään lyhyitä joukkovelkakirjalainoja ja ostamaan tilalle pitkiä. FED:n salkun rakenne muuttuu ja näin toivotaan, että myös pitkät korot saataisiin alas. USA ja myös Eurooppa ovat pahassa korkokurimuksessa. Kun joku vielä kertoisi kuka näitä lyhyitä papereita tulee ostamaan ja millä hinnalla, kun hyvin tiedetään, että korot tulevat pysymään alhaalla ja pitkään. Perimmäisenä ideana lienee lisätä asuntoluottojen kysyntää ja saada kulutus liikkeelle.

Epätoivoiselta näyttävässä korkoelvytyksessä on yksi huono ja monta vielä huonompaa puolta. Ensinnäkin raja tulee väistämättä vastaan. Lisäksi kun korkoja määrätietoisesti lasketaan, tämä pönkittää samalla inflaation uhkaa. Tuo trolli kummittelee koko ajan taustalla vaikka USA:n talous onkin sakannut jo pitkään. Työttömyyttä ei ole saatu kuriin, omaisuusarvot ovat laskeneet ja kulutus on pitkään junnannut paikallaan. Talouden fundamentit ovat kuralla ja keinot vähissä.

Pumpataan siis lisää mutta ei oteta lainaa, tämä onkin ”uutta” rahamarkkinoilla. Julkinen velka Atlantin toisella puolella onkin niin korkealla tasolla, että suorasta velkaelvytyksestä lienee jo luovuttu. Mutta miten mitä sitten tapahtuu, kun liikutaan nollakoroilla ja tämäkään ei auta. Alkaako globaali valuuttasota vai mitä muuta kivaa on tulossa. Yksi asia on silti varma, osaavat spekulantit korjaavat tästäkin tapauksesta mainion sadon.

Ja Eurooppa seuraa perässä jälkijunassa. Euromailla näyttää olevan vielä intoa lisätä velkataakkansa, onhan meillä muutama maa, joihin ulkomaiset sijoittajatkin uskaltavat vielä roposensa laittaa. Osa on tietysti jo hävinnyt pelinsä mutta kaikki on saatava mukaan hinnalla millä hyvänsä. Hyviä ja hölmöjä maksu- ja takuumiehiä haetaan kissojen ja koirien kera. Velkasummaa on kasvatettava ja takuita jaettava kaikille osattomille osapuolille tasapuolisesti.

Amerikassa siis jo twistaillaan. Euromaissa twistin tahtiin mennään luultavasti vasta myöhemmin. Minkälainen huuto siitä mahtaakaan lopulta syntyä? Vaikka blogikirjoituksen otsikko onkin Beatlesin malliin, Twist and Shout, laitetaan syksyn ratoksi kuitenkin amerikkalainen ja iloisempi kappale soimaan Chuppy Checkerin voimin.

Hörhöilyt jatkuvat

Pääministeri Kataisen viimeisin avaus ratkaista euromaiden velkakriisiä saa jo koomisia piirteitä. Suomi on keksinyt kuulemma uuden kilpailukykymittarin, jolla estetään jatkossa vastaavien tapausten syntyminen. Katainen on myös kovasti huolissaan Suomessa vallitsevasta mustavalkoisesta ilmapiiristä. Kansalaiset eivät Kataisen mukaan ymmärrä miten vakavasta asiasta on kyse.

Suomen rahvas lienee jo piripintaa myöten täynnä liian kauan kestäneestä velkakriisistä. Jatkuva päivittäinen uutisointi vain ruokkii epätietoisuutta ja uskoa päättäjien kykyyn hoitaa asiat kuntoon. Sosiaalisessa mediassa ylilyöntejä varmasti syntyy ja syystäkin. Pikemminkin olisi syytä olla huolestunut, jos kansa ei reagoisi millään tavalla asioiden huonoon tilaan.

Kansan kritiikki on täysin aiheellista, kun muistetaan, mitä nämä poliittiset hörhöt ovat suustaan päästäneet. Ex-pääministeri Vanhasen mukaan Kreikka on hyvä sijoitus. Katainen otti jo aikoinaan vahvan niskalenkin markkinavoimista ja Suomen osallistuminen tukipaketteihin piti olla halpaa. Ja tietysti sanomaa väritettiin erilaisilla talouden uhkakuvilla miten huonosti tässä käy, ellemme ole mukana pelastamassa Eurooppaa katastrofilta.

Tuosta halpuudesta voidaan olla montaa mieltä. Julkisuudessa on vähemmän keskustelu euromaiden keskuspankin eli EKP:n roolista velkakirjamarkkinoilla. Sehän on ollut aktiivinen taustavaikuttaja, jonka toimet ovat jääneet hieman hämäräksi. Arvioiden mukaan EKP:llä on jo runsaat 300 mrd:n euron edestä markkinoilta ostettuja ns. roskalainoja taseissaan. Suomen vastuu rajoittuu vajaaseen kahteen prosenttiin eli euroissa tuo tekee 6 mrd. euroa. EKP:stä on hyvää vauhtia tulossa roskapankki. Kaiken muun päälle halpaa on vai mitä sanoo seurakunta?

Kalliossa sijaitsee Suomen suosituin roskapankki. Istuin alkuaikoina kerran sen baaritiskillä ja yritin laskea kuinka montaa kaljaa siellä myytiin tunnissa. Tahti oli rivakkaa ja kun pääsin laskuissani 57 tuoppiin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, niin lopetin siihen. Totesin, että tämä paikkahan oli kultakaivos. Nyt joku äkkiä Frankfurtiin ja perustamaan kunnon roskapankki  -juottola. Takaan, että kalja käy ennen pitkää kaupaksi.

Olen seurannut tarkalla silmällä myös ruotsalaista mediaa ja sen keskusteluja velkakriisin ongelmista ja syistä. Hyvin yksiselitteisesti kerrotaan, että se on euromaiden oma kriisi eli hoitakoot omat näppylänsä.  Ruotsalaiset siis pyyhkivät kätensä puhtaaksi, heitä eivät kreikkalaiset kuppaa. Kuppa sukupuolitautina on silti noussut päivän puheenaiheeksi naapurimaassamme. Se on tietojen mukaan kovasti nousussa nuorison parissa, koska kondomin käyttö on vähentynyt. 

Kun lopullisen takauslaskun summa jossain vaiheessa selviää ja Katainen kiittää ja kuittaa, niin mielenkiintoista onkin nähdä miten Euroopan Unionin jäsenmaat suhtautuvat jälkeenpäin toisiinsa. Kahdessa eri luokassa matkustavat ovat olleet eri asemassa ja tämä lisää jännitteitä maiden välillä. Miten käy EU:lle jatkossa ja kuka on kenenkin kaveri? Rahaliittolaiset purevat takuulla hammasta keskenään ellei tarpeetonta hörhöilyä lopeteta riittävän nopeasti.

Mahdottomia yhtälöitä

Taloustoimittajat ruoskivat itseään kun eivät huomanneet ajoissa, mitä on tapahtumassa. Eliitin puhuvat päät aloittivat jossittelun, mitä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Valtaa pitävät euromaiden poliitikot lymyilevät koloissaan ja pitävät omia salaseurakokouksiaan missä milloinkin. Mitä on tapahtumassa tässä surullisen kuuluisassa euromaiden yhteisessä velkakriisissä?

Lienee selvää, että uskottavuus päättäjiin ja sitä myötäilleen valtamedian tutkiviin toimittajiin on tullut jo aikaa sitten tiensä päähän. Kysymyksessä oli käskytetty ja ohjattu kimppadiili, jossa vaaralliset toisinajattelijat määrätietoisesti vaiennettiin yhteisenä koetun päämäärän vuoksi. Tuo yhteinen päämäärä, yhteisestä eurooppalaisesta rahasta on edelleenkin tabu, josta ei pahaa sanaa saisi sanoa. Euro on edelleenkin virallisesti menestystarina, joka hakee vertaansa.

EMU -kriteerit olivat jo syntyessään kuolleita kirjaimia. Niitä eivät noudattaneet muut kuin Suomi ja muut hölmöläiset, joiden talous oli kunnossa. Rahaliittoa perusteltiin aikoinaan jopa poliittisilla argumenteilla. Uho oli valtava ja innostusta valettiin valtamedian masinoimalla tiedotuskampanjoilla. Laskettiin tarkkaan uuden rahan tuomat positiiviset vaikutukset. Pahin ongelma euron tulon myötä oli banaanien kilohinnan nousu, suomalaisessa valtamediassa kerrottiin.

Suomihan ei ollut tuolloin banaanivaltio. Meillä oli vielä vahva metsä- ja metalliteollisuus, elektroniikkapuoli nosti vasta päätään Nokian muodossa. Yksi vahvoista vientisektorin tukijaloista eli se puinen lahoaa kovaa vauhtia. Metallinenkin ruostuu päivä päivältä, ei ole kilpailukykyä. Elektroniikkakin on vaikeuksissa, muualla tehdään nopeammin ja halvemmalla. Suomi sai euron ja siitä on kiittäminen. Menestystarinasta tulikin vaivihkaa menetystarina.

Vahvasta valuutasta tuli ongelma niin Kreikassa kuin Suomessakin. Jos on liikaa velkaa, niin se kannattaa ottaa heikolla rahalla. Jos on liikaa vientiä, niin sekin kannattaa tehdä heikolla rahalla. Tuo yhtälö on mahdollinen. Mahdottomaksi sen tekee, jos velka- ja vientiriippuvainen maa pelaavat kovalla rahalla. Ainoa vaihtoehto on kustannusten lasku. Lopetetaan julkiset palvelut ja lasketaan palkkoja. Valtio säästää ja yritykset voittaa.

Suomi oli aikoinaan Pohjolan Japani. Moni muistaa ajan runsas parikymmentä vuotta sitten, kun elettiin vahvan markan aikaa.  Ruotsista asti toimittajat kävivät ihmettelemässä uutta supervaltaa. Suomalainen suurpääoma kävi ostoksilla ulkomailla ja vuorineuvokset joivat skumppaa pikkurilli ojossa. Niin ja huonostihan siinäkin kävi monelle pienemmälle yrittäjälle. Velkaa otettiin vähän liikaa ja väärissä valuutoissa, joita pankeissa mainostettiin halvoilla koroilla.

Epäyhtälössä on aina kysymys asiasta, jossa toinen on suurempi toista.  Kun yhtälön toiselle puolelle kertyy enemmän mitä pitäisi, niin epäyhtälöstä tulee mahdoton. Ääretöntä epäyhtälöä ei liene vielä keksitty. Epäyhtälön merkin suunta on aivan olennaista, sillä tasapainoon on pyrittävä ainakin aritmeettisessa mielessä. Kreikkalaiset eivät siinä onnistu, velkaa on aivan liikaa. Suomalaisetkaan eivät tule menestymään pelkällä peli- ja kaivosteollisuudellaan.
 
Suomi velkaantuu myös kovaa vauhtia. Muutaman kuukauden päästä valtionvelka puhkaisee jo 80 mrd. euron rajan. Tätä kehitystä on vähätelty talousmediassa.Toivottovasti tämäkään velkaantuminen ei tule yllätyksenä taloustoimittajille. Viimeisen kolmen vuoden aikana lainaa on otettu 25 mrd. lisää. Olemme hyväksi koetulla kreikkalaisella tiellä tässäkin suhteessa.

Nälkäpäivillä autetaan

Suomen Punainen Risti järjesti vuosittaisen nälkäpäiväkeräyksensä 15. – 17.9. viime viikolla. Varat kerätään pääosin vapaaehtoisvoimin. Kuluva vuosihan on Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuosi, joten tuossakin mielessä syksyinen keräys osui erityisen hyvin kohdilleen. Arvioiden mukaan nälästä kärsiviä ihmisiä on runsas miljardi maapallolla.

Nälällä ei yleensä ole kasvoja eikä nimiä. Nälänhätä on vain hirvittävän suuria numeroita, joka ei mediaa eikä yleisöä näytä pahasti vaivaavan. Akuutein kriisi on tällä hetkellä itäisessä Afrikassa, jossa jopa 10 miljoonaa kärsii kuivuudesta ja ruuan puutteesta. Kun sato menetetään, niin vaihtoehdot ovat vähissä. Nälänhätä on täyttä totta ja pikainen ruoka-apu on ainoa vaihtoehto estää katastrofin syntyminen.

SPR:n avustusrahoilla tuetaan myös ko. alueiden elinkeinoja. Maan viljeleminen vaatii siemeniä, työkaluja ja vettä. Karjan kasvattaminen vaatii karjan ostamista. Ainoa tapa selviytyä on jatkaa pitkäkestoista ja kestävää kehitystyötä. Kun maatalouden puitteet ovat kutakuinkin kunnossa, niin ihmisillä on ainakin teoriassa mahdollisuus selviytyä ruokaongelmistaan jatkossa. Puhdas vesi on monille paikallisille asukkaille vieläkin kilometrien matkan päässä.

Pääosa avusta suuntautuu ulkomaille. Ruuan maailmanmarkkinahintojen nousu rokottaa eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen on lähtökohta, johon kaikki perustuu. Huolestuttavaa on se, että tuohon köyhyyskierteeseen joutuneet ovat olleet siellä jo vuosikausia. Pysyvää tukea päästä eroon nälkäongelmasta ei vain näytä löytyvän. Hiljaa nälästä kärsiviä ihmisiä on tänään enemmän kuin koskaan.

 

Keräämällä ja kerjäämällä ei nälänhätää maailmasta poisteta. Siihen vaikuttavat muut ja järeämmät toimet. Operaatio Nälkäpäivä toimii vain pienenä, mutta sitäkin tärkeämpänä tapana yrittää lievittää edes vähän. Ehkä kuvaavaa on se pienen tytön ilo, joka äidiltään saamillaan rahoilla laittoi muutaman kolikon lippaaseen. Saatuaan pienen tarran käteensä antamastaan lahjoituksesta, hän juoksi äitinsä luo riemusta huutaen: Äiti, äiti kato mitä mä sain. Nälkäpäivillä meillä kaikilla on lupa auttaa.

Kovat piipussa

Tein jokin aikaa sitten kyselyn, jossa utelin kuka on Suomen kovin jätkä. Yhtenä vaihtoehtona oli äänestää Juttaa. Jutta ei valitettavasti menestynyt vaan sai vähiten ääniä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tuosta tunnetuimmasta Jutasta eli tietenkin Suomen valtiovarainministeristä olisikin vahvasti tulossa maamme kovin jätkä. Niin ehdottomilta hänen vaatimuksensa kuulostavat.

Ne voi tiivistää kahteen: vakuudet Kreikkalainoille ja murusia kaikkein köyhimmille. Molemmat ovat sen suuntaisia ponsia, joihin kansan enemmistön on helppo yhtyä. Eri asia on se, mitä käytännössä noiden vaatimusten sisältö ratkaisee varsinaisia ongelmia. Urpilainen on silti osoittanut, että hänestä löytyy tarvittaessa puhtia ajaa lupaamiaan vaalilupauksia tavalla, joka ei kaikkia miellytä.

Suomi on tähän mennessä lainoittanut noin 880 miljoonalla eurolla kreikkalaisia. Piikkiä on tarkoitus kasvattaa aina 1,4 – 1,6 mrd. euroon, jos IMF:n kautta maksettu tuki otetaan myös huomioon. Vakuuksia haetaan siis tuolle puuttuvalle summalle. On luonnollista, että saksalaiset ja varsinkin ranskalaiset eivät ole olleet innoissaan Suomen vakuusvaatimuksista. Kahden suurimman euromaan pankit ovat jo joutuneet kirjaamaan alas luottotappioitaan. Ja tuo tietysti närästää myös maiden poliittisia päättäjiä.

Urpilainen ei suinkaan ole yksin vakuidensa kanssa. Euroopassa on jo pidemmän aikaa käyty debattia tavasta hoitaa Kreikan velkakriisiä. Etenkin Saksassa tunteet ovat käyneet kuumina ja joukko ydinpäättäjistä on jo hypännyt mereen palavalta lautalta, jos vertaus tässä yhteydessä sallitaan. Näyttää vahvasti siltä, että euromaiden ykkönen on muuttamassa suuntaansa sisäpoliittisten paineidensa puristuksessa. Urpilainen on poliitikko ja pelannut korttinsa tässä mielessä varsin oivallisesti.

Perusturvan korotuskaan ei ole miellyttänyt suomalaista eliittiä. Ensimmäisenä asiaan puuttui kokoomuksen Sasi ja viimeisenä Helsingin Sanomien päätoimittaja Pentikäinen tyrmäsi korotuksen. Se maksaa liikaa ja köyhien on joustettava, oli herrojen viesti lyhykäisyydessään. Kytköstä ansiosidonnaisen ei poistettu ja se tietysti nostaa maksulapun suuruutta.

Tosiasia kuitenkin on, että perusturvan taso tänään on huonompi kuin 20 vuotta sitten. Tuota faktaa voidaan pitää jo moraalikysymyksenä, mutta sehän ei koskaan ole ollut ongelma eliitin ratkoessa aiheuttamiaan taloussotkuja. Perusturvan varassa elävällä köyhällä on harvinaisen vähän tekemistä euroalueen velkakriisissä. Sijaiskärsijää on turha enää kyykyttää.

Kreikan velkakriisille on pantava stoppi niin nopeasti kuin mahdollista. Mitä kauemmin sitä vitkutellaan, sitä enemmän se tulee maksamaan veronmaksajille. Lyhyesti: piikki kiinni heti ja lainoittajat kärsivät kitkerän tappionsa. Jos euron kurssi notkahtaa, hyvä niin. Jos Kreikka saa oman valuuttansa takaisin, vielä parempi niin. Jos spekulanttisijoittajat kärsivät roimat tappiot, kaikkein paras niin.  

Koska euro niksahtaa?

Markkinat ovat paniikissa. Ne ennakoivat, että satu eurosta lähestyy vääjäämättömästi viimeistä kliimaksiaan. Milloin euro hajoaa ja mitä siitä seuraa on kysymys, joka askarruttaa monia asian kanssa painivia.  Voin rauhoitella lukijoitani; pitkällä juoksulla ei yhtään mitään ja lyhyellä aikavälillä paras pelisilmä palkitaan. Mitä nopeammin pöytä putsataan, sen parempi se on kaikille reaalitaloudesta eläville osapuolille ja tavallisille kansalaisille.

Raimo Sailas kertoi pari päivää sitten, että politiikkoja on vedetty kuin pässiä narusta. Tuon köyden päässä ovat olleet spekulanttisijoittajat. Epäuskottava tarinan kertominen euron pelastavasta ja talouksia yhdistävästä roolista euroalueella on jatkunut koko sen olemassaolon. On toitotettu, että vahva valuuttaa takaisi halvat korot ja alhaisen inflaation. Yhtälö, joka ei ole toiminut koskaan missään globaalin kilpailun kanssa elävässä vapaassa markkinataloudessa. 

Toimivan rahaliiton perusedellytyksiä ovat yhteinen vero-, talous- ja sosiaalipolitiikka. Jokainen näistä tavoitteista on mahdoton ajatus ilman, että entinen hyvinvoiva Eurooppa pudottaa rajusti elintasoaan. On varmaa, että euromaiden omat sisäpoliittiset intressit jo estävät noiden tavoitteiden toteutumisen. Suoriin, yli maiden ulottuviin tulonsiirtoihin on myös vaikea uskoa. Velkaa on kertynyt liikaa tässä vaiheessa.

Eurobondit olisi luonteva ratkaisu euroalueen velkaantumiseen. Ongelma on vain siinä, että ne olisi pitänyt –  siis ainakin teoriassa  –  toteuttaa jo rahaliiton alkuvaiheessa. Nyt se on liian myöhäistä. Euron käyttöönotto olisi vaatinut aikoinaan vahvan sitoutumisen Euroopan liittovaltiosta. Siihen ei löytynyt riittävää poliittista tahtoa.Yhteiset joukkovelkakirja-markkinat olisivat taanneet samalla riittävän vastavoiman spekulatiivisille sijoittajille.  Yksittäisen maan horjuttaminen on helpompaa kuin koko euroalueen.

Kansalaisten ja pääoman vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan Unionin peruspilareista. Itäeurooppalainen halpatyövoima on käyttänytkin tilaisuuden luonnollisesti hyväkseen. Myös pääoma hakeutuu sinne, mistä saa parhaimman tuoton.  Ero on siinä, että työvoimaa liikkuu hitaammin kuin raha. Kun kustannustaso nousee liikaa, pääoma on jo muilla mailla. Viimeinen keino on laskea verotusta ja kun sekin konsti on tiensä päässä, edessä siintää ns. hallitsematon rakennemuutos.

Hyvä esimerkki on Irlanti. Maasta tehtiin euroalueen mallimaa houkuttelemalla ulkomaisia investoijia veroalennuksilla ja EU:n mittavilla tukipaketeilla. Euro ja halvat korot mahdollistivat järjettömän velkaantumisen ja kaikki ottivat lainaa. Omaisuusarvojen piti nousta ja niinhän siinä kävikin. Pankit lainoittivat mielellään ja kaikki tietävät, miten tuo hillitön nousuralli sitten lopulta päättyi.

Euro on Suomelle menestystarina, kertoo pääministeri Katainen. Euron aikana Suomesta on hävinnyt kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Suomessa todellisten työttömien määrä hipoo 400 000:n kipurajaa. Euroalueella työttömiä on virallisesti runsaat 20 miljoonaa, todellista lukua voi vain arvailla. Suurtyöttömyys 17 euromaassa on yhtä lujassa kuin paska Junttilan tuvan seinässä.   

On siis elvytyksen aika. Ja taas pumpataan rahaa, jotta vältyttäisiin taantuman ja laman seurauksilta. Korot ovat alhaalla, kiitos siitä. Valuutta on vahva tai ainakin oli vielä vähän aikaa sitten, kiitos siitäkin. Nyt otamme siis lisää velkarahaa ja jatkamme turvallisella eurooppalaisella talouspolitiikan tiellä. Niinhän ne kaikki muutkin elvyttää.

Parturissa Tallinnassa

Kävin ensimmäistä kertaa Tallinnassa sitten uuden rahan tulon. Kaupunkikuvakin oli muuttunut tuon kahden vuoden aikana. Ei näkynyt rakennustelineitä eikä nostokurkia missään. Paikallisten elopaino oli selvästi noussut ja autokantakin oli palautunut tasolle, johon suomalaiset autoilijat ovat kotimaassaan tottuneet.

Palautetuille ja pakkolunastetuille leasing -autoillekin näytti olevan omat parkkipaikkansa kaupungin laitamilla. Siellä ne odottivat vieri vieressä uusia kuskeja. Tuntui myös vahvasti siltä, että tiukkaan rakennettu kaupungin lasitornien valtaama ydinkeskusta oli kuta kuinkin valmiissa kuosissa.

Jotain tuttua ja turvallista oli kaupunkikuvassa. Turistilaumat parveilivat vanhan kaupungin kaduilla  niin kuin aina ennenkin. Terassit täyttyivät ja väki joi. Äänekäs puheensorina valtasi ravintolat. Ulkotiloissa iloittiin ja sisällä möykättiin. Meidän neljän miehen partio viihtyi sisätiloissa ja varmuuden vuoksi vielä pari metriä maanpinnan alapuolella. Siellä oli sangen leppoisaa kinata ja haastella ajankohtaisista asioista tutun suomimusiikin tahdissa.

Noilla reissuilla seuraava päivä on usein ankeahko pitkään kestäneiden juominkien jälkeen. Sunnuntaina oli vielä muutama tunti ylimääräistä ennen kuin laiva lähtisi Suomeen, joten päätin poiketa parturissa. Nainen heti kyselemään, että olenko niitä rakennusmiehiä haalimassa? Kerroin harrastavani ihan muita toimia, jonka jälkeen hän aloitti valittamaan maan huonoista oloista. Kaikilla on niin kiire ja huonosti kuulemma kohtelevat muita kanssaihmisiä.

Suomessa on kaikki toisin. Siellä on niin rauhallista. Alahärmäkin on niin mukava paikka päästä rauhoittumaan vaikka se onkin vain niin toivottoman kaukana. Tyttökin juuri muutti Suomeen, kun ei enää kotimaassaan suostunut asumaan. Hänkin lähtisi heti, jos toinen lapsista olisi suorittanut oppivelvollisuutensa.

Minä siinä sitten lohduttamaan ja kehaisin, että saittehan te juuri hyvän presidentin, joka laittasi toisella kaudellaan asiat varmasti kuntoon. Hän on niin nainen, parturini tokaisi. Mitä tarkoitat, kysyin hämmästyneenä. Kyllä Ilves tietääkseni on maskuliinista sukupuolta. Parturini vain naurahti ja sipaisi hiuksiaan naisellisen ylikorostuneesti ilmehtien.

Kaipasiko hän Savisaarta vai mitähän hän tarkoitti, mietin ajatuksissani. Oliko hän kenties suuttunut siitä, ettei saanut olla valitsemassa presidenttiä. Riikikogu kun tuon valinnan vielä teki kansan puolesta. Siellä eduskunnassakin kaikki ovat vain urheilijoita ja muita julkisuuden henkilöitä, parturini tuhahti lopuksi laittaessaan loppugeelit kohdilleen.

Tuttua marinaa Suomen puolelta, ajattelin kävellessäni kohti terminaalia. Mutta jotain outoa nyt kyllä oli ilmassa. En ollut aikaisemmin tottunut siihen, että eestiläinen nainen kitisi tuolla tavalla. Ennen ne aina pukeutuivat tyylikkäästi ja hymyilivät ja pitivät vielä kaiken päälle perheestään huolta. Vaikeissakin oloissa tyyli säilyi loppuun asti. Vai ärsyttikö häntä se Ilveksen rusetti?

Satamassa oli autoja jonossa. Tummien autojen kuskeina istui rakentajan näköisiä miehiä, jotka olivat palaamassa työmailleen. Työvoima ainakin näytti olevan riehakkaalla tuulella. Sinikeltainen Ruotsin lippukin liehui iloisesti laivan perässä. Helsingin satamassa aasialaiset siivoojat astuivat kovalla kiireellä laivaan ennenkuin matkustajat ehtivät poistumaan. Niin ja se miesten hiustenleikkuu maksoi sitten 15 euroa.

Presidentillisiä ongelmia, osa 2

Lipponen ja Niinistö ovat pääehdokkaat tulevissa presidentinvaaleissa. Molemmat miehet kuuluvat siihen pieneen sisäpiiriin, joka junaili Suomen EMU -päätöksen. Suomessa ei järjestetty kansanäänestystä vaan päätös valmisteltiin salassa ja eduskunta toimi lähinnä kumileimasimena lopullisessa äänestyksessä. Julkisella mielipiteellä ei ollut käytännössä mitään vaikutusta vuonna 1999, kun Suomi otti euron käyttöönsä.

 

Päätös oli kansallinen junttapäätös, joka runnottiin läpi. Sitä edelsi vahva valtamedian masinoima kampanja, josta ei puuttunut uhkailua ja suoranaista pelottelua. Euroa pidettiin Suomelle välttämättömänä jopa maamme turvallisuuden kannalta. Erityisesti näissä asioissa kunnostautui Helsingin Sanomat, joka julistautui jo aikaisemmin vankaksi EU:n kannattajaksi.

Nyt nämä samat valtiomiehet ovat pyrkimässä valtakunnan ykkösvirkaan. Lipponen on jatkanut taustajoukoissa omalla tinkimättömällä ja kaavoihin kangistuneella linjallaan omaa örinäänsä eurooppalaisesta allianssista ja sen pyhästä oikeutuksesta. SDP:n ykköskandidaatti näyttää olevan suorastaan immuuni talouden tosiasioille ja harvinaisen kykenemätön ymmärtämään valuvikoja, joihin rahaliitto on ajautunut.

Niinistö on enemmän talousmiehiä, jolla on realistisempi ote talouteen. Hän on tietoisesti ottanut etäisyyttä puolueensa eurointoilijoihin ja muutenkin kerännyt sympatiaa laajalta rintamalta. Kokoomuksen ehdokas käyttäytyy kuin paraskin sulhaspoika, joka haluaa miellyttää kaikkia tullakseen tykö. Tämä taktiikka toimii paremmin kuin yksitotinen mantra ja tässä mielessä Niinistö onkin alussa selvässä johtoasemassa.

Olennaisia eroja on vaikea löytää. Ideologioiltaan herrat edustavat samaa aatemaailmaa. Lipponen viihtyy paremmin kabineteissa ja tärkeinä pitämissään ytimissä. Niinistö on etäämpi ja vierastaa julkista esiintymistä. Hänellä on myös selvästi enemmän pelisilmää, joka Lipposelta näyttää puuttuvan. Molemmat ovat myös median kesto- ja lempisuosikkeja omalla tavallaan.

 

Suomessa Presidentin valtaoikeuksia on kavennettu kovalla kädellä. Tasavallan Presidentillä on harvinaisen vähän tekemistä työttömyyden ja valtion velkaantumisen suhteen. Haussa on pikemminkin selittäjä, joka osaa kertoa kansalle sympaattisesti, miksi kaikki ei mennytkään niin kuin piti. Vahvana ansiona voi pitää myös sitä, jos omaa edustusetiketin parhaimmat ja jalot taidot. Tässäkin suhteessa miehet ovat tasavertaisia kilpakumppaneita.

Aina voidaan tietysti kysyä, kuka siellä nahkurin orsilla on piiskattavana ja missä se Kiinan keisari oikein mahtaa luurata? Niinistöltä olisi hyvä tivata, miten sen vastakkainasettelun kanssa oikein sovittiin ja kuinka käy työväen presidentiltä marssi tänään? Nämä ovat tietysti ikäviä kysymyksiä, joita on syytä välttää viimeiseen asti. Tulossa on muutoinkin niin jännittävä farssi vailla vertaa, josta ei kiintoisia aiheita tule puuttumaan.