Parturissa Tallinnassa

Kävin ensimmäistä kertaa Tallinnassa sitten uuden rahan tulon. Kaupunkikuvakin oli muuttunut tuon kahden vuoden aikana. Ei näkynyt rakennustelineitä eikä nostokurkia missään. Paikallisten elopaino oli selvästi noussut ja autokantakin oli palautunut tasolle, johon suomalaiset autoilijat ovat kotimaassaan tottuneet.

Palautetuille ja pakkolunastetuille leasing -autoillekin näytti olevan omat parkkipaikkansa kaupungin laitamilla. Siellä ne odottivat vieri vieressä uusia kuskeja. Tuntui myös vahvasti siltä, että tiukkaan rakennettu kaupungin lasitornien valtaama ydinkeskusta oli kuta kuinkin valmiissa kuosissa.

Jotain tuttua ja turvallista oli kaupunkikuvassa. Turistilaumat parveilivat vanhan kaupungin kaduilla  niin kuin aina ennenkin. Terassit täyttyivät ja väki joi. Äänekäs puheensorina valtasi ravintolat. Ulkotiloissa iloittiin ja sisällä möykättiin. Meidän neljän miehen partio viihtyi sisätiloissa ja varmuuden vuoksi vielä pari metriä maanpinnan alapuolella. Siellä oli sangen leppoisaa kinata ja haastella ajankohtaisista asioista tutun suomimusiikin tahdissa.

Noilla reissuilla seuraava päivä on usein ankeahko pitkään kestäneiden juominkien jälkeen. Sunnuntaina oli vielä muutama tunti ylimääräistä ennen kuin laiva lähtisi Suomeen, joten päätin poiketa parturissa. Nainen heti kyselemään, että olenko niitä rakennusmiehiä haalimassa? Kerroin harrastavani ihan muita toimia, jonka jälkeen hän aloitti valittamaan maan huonoista oloista. Kaikilla on niin kiire ja huonosti kuulemma kohtelevat muita kanssaihmisiä.

Suomessa on kaikki toisin. Siellä on niin rauhallista. Alahärmäkin on niin mukava paikka päästä rauhoittumaan vaikka se onkin vain niin toivottoman kaukana. Tyttökin juuri muutti Suomeen, kun ei enää kotimaassaan suostunut asumaan. Hänkin lähtisi heti, jos toinen lapsista olisi suorittanut oppivelvollisuutensa.

Minä siinä sitten lohduttamaan ja kehaisin, että saittehan te juuri hyvän presidentin, joka laittasi toisella kaudellaan asiat varmasti kuntoon. Hän on niin nainen, parturini tokaisi. Mitä tarkoitat, kysyin hämmästyneenä. Kyllä Ilves tietääkseni on maskuliinista sukupuolta. Parturini vain naurahti ja sipaisi hiuksiaan naisellisen ylikorostuneesti ilmehtien.

Kaipasiko hän Savisaarta vai mitähän hän tarkoitti, mietin ajatuksissani. Oliko hän kenties suuttunut siitä, ettei saanut olla valitsemassa presidenttiä. Riikikogu kun tuon valinnan vielä teki kansan puolesta. Siellä eduskunnassakin kaikki ovat vain urheilijoita ja muita julkisuuden henkilöitä, parturini tuhahti lopuksi laittaessaan loppugeelit kohdilleen.

Tuttua marinaa Suomen puolelta, ajattelin kävellessäni kohti terminaalia. Mutta jotain outoa nyt kyllä oli ilmassa. En ollut aikaisemmin tottunut siihen, että eestiläinen nainen kitisi tuolla tavalla. Ennen ne aina pukeutuivat tyylikkäästi ja hymyilivät ja pitivät vielä kaiken päälle perheestään huolta. Vaikeissakin oloissa tyyli säilyi loppuun asti. Vai ärsyttikö häntä se Ilveksen rusetti?

Satamassa oli autoja jonossa. Tummien autojen kuskeina istui rakentajan näköisiä miehiä, jotka olivat palaamassa työmailleen. Työvoima ainakin näytti olevan riehakkaalla tuulella. Sinikeltainen Ruotsin lippukin liehui iloisesti laivan perässä. Helsingin satamassa aasialaiset siivoojat astuivat kovalla kiireellä laivaan ennenkuin matkustajat ehtivät poistumaan. Niin ja se miesten hiustenleikkuu maksoi sitten 15 euroa.