Markkinat ovat paniikissa. Ne ennakoivat, että satu eurosta lähestyy vääjäämättömästi viimeistä kliimaksiaan. Milloin euro hajoaa ja mitä siitä seuraa on kysymys, joka askarruttaa monia asian kanssa painivia. Voin rauhoitella lukijoitani; pitkällä juoksulla ei yhtään mitään ja lyhyellä aikavälillä paras pelisilmä palkitaan. Mitä nopeammin pöytä putsataan, sen parempi se on kaikille reaalitaloudesta eläville osapuolille ja tavallisille kansalaisille.
Raimo Sailas kertoi pari päivää sitten, että politiikkoja on vedetty kuin pässiä narusta. Tuon köyden päässä ovat olleet spekulanttisijoittajat. Epäuskottava tarinan kertominen euron pelastavasta ja talouksia yhdistävästä roolista euroalueella on jatkunut koko sen olemassaolon. On toitotettu, että vahva valuuttaa takaisi halvat korot ja alhaisen inflaation. Yhtälö, joka ei ole toiminut koskaan missään globaalin kilpailun kanssa elävässä vapaassa markkinataloudessa.
Toimivan rahaliiton perusedellytyksiä ovat yhteinen vero-, talous- ja sosiaalipolitiikka. Jokainen näistä tavoitteista on mahdoton ajatus ilman, että entinen hyvinvoiva Eurooppa pudottaa rajusti elintasoaan. On varmaa, että euromaiden omat sisäpoliittiset intressit jo estävät noiden tavoitteiden toteutumisen. Suoriin, yli maiden ulottuviin tulonsiirtoihin on myös vaikea uskoa. Velkaa on kertynyt liikaa tässä vaiheessa.
Eurobondit olisi luonteva ratkaisu euroalueen velkaantumiseen. Ongelma on vain siinä, että ne olisi pitänyt – siis ainakin teoriassa – toteuttaa jo rahaliiton alkuvaiheessa. Nyt se on liian myöhäistä. Euron käyttöönotto olisi vaatinut aikoinaan vahvan sitoutumisen Euroopan liittovaltiosta. Siihen ei löytynyt riittävää poliittista tahtoa.Yhteiset joukkovelkakirja-markkinat olisivat taanneet samalla riittävän vastavoiman spekulatiivisille sijoittajille. Yksittäisen maan horjuttaminen on helpompaa kuin koko euroalueen.
Kansalaisten ja pääoman vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan Unionin peruspilareista. Itäeurooppalainen halpatyövoima on käyttänytkin tilaisuuden luonnollisesti hyväkseen. Myös pääoma hakeutuu sinne, mistä saa parhaimman tuoton. Ero on siinä, että työvoimaa liikkuu hitaammin kuin raha. Kun kustannustaso nousee liikaa, pääoma on jo muilla mailla. Viimeinen keino on laskea verotusta ja kun sekin konsti on tiensä päässä, edessä siintää ns. hallitsematon rakennemuutos.
Hyvä esimerkki on Irlanti. Maasta tehtiin euroalueen mallimaa houkuttelemalla ulkomaisia investoijia veroalennuksilla ja EU:n mittavilla tukipaketeilla. Euro ja halvat korot mahdollistivat järjettömän velkaantumisen ja kaikki ottivat lainaa. Omaisuusarvojen piti nousta ja niinhän siinä kävikin. Pankit lainoittivat mielellään ja kaikki tietävät, miten tuo hillitön nousuralli sitten lopulta päättyi.
Euro on Suomelle menestystarina, kertoo pääministeri Katainen. Euron aikana Suomesta on hävinnyt kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Suomessa todellisten työttömien määrä hipoo 400 000:n kipurajaa. Euroalueella työttömiä on virallisesti runsaat 20 miljoonaa, todellista lukua voi vain arvailla. Suurtyöttömyys 17 euromaassa on yhtä lujassa kuin paska Junttilan tuvan seinässä.
On siis elvytyksen aika. Ja taas pumpataan rahaa, jotta vältyttäisiin taantuman ja laman seurauksilta. Korot ovat alhaalla, kiitos siitä. Valuutta on vahva tai ainakin oli vielä vähän aikaa sitten, kiitos siitäkin. Nyt otamme siis lisää velkarahaa ja jatkamme turvallisella eurooppalaisella talouspolitiikan tiellä. Niinhän ne kaikki muutkin elvyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti