sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Yhteisellä asialla

Myyntilaidalla ollaan, kun tarkastellaan Solidiumin viime vuosien liikkeitä pörssissä. Suomalaisten yhteisesti omistamasta osakesalkusta on myyty osakkeita 3,5 mrd:lla ja ostettu 470 miljoonalla markkinoilta vuodesta 2009 alkaen. Erityisesti TeliaSoneraa on ulostettu voimalla, 479 miljoonaa osaketta on löytänyt uuden kodin. Valtion osakesijoituksista on hävinnyt yli 3 miljardia yksityisille sijoittajille Solidiumin olemassaolon aikana.

Toimitusjohtaja  Järvinen perusteli viimeisintä, noin 1080 miljoonan arvoista TeliaSoneran osakkeiden myyntiä 11.2.2015 ilmestyneessä tiedotteessaan mm. sillä, että Solidium varautuu 600 miljoonan suuruisen joukkovelkakirjalainan takaisinmaksuun. Tuntuu kovin oudolta selitykseltä, varsinkin kun yhtiö maksoi 1087 miljoonaa voitonjakoa valtiolle vasta pari kuukautta sitten. Kuka tahansa muu salkunhoitaja olisi saanut välittömästi potkut.

Solidiumin sijoitusstrategian perusta ja keskeisin tavoite on nykysalkun hyvä hoito ja sen arvon kasvattaminen, lukee yrityksen kotisivuilla. Katsotaan miten se on onnistunut vaativassa tehtävässään. Alla olevasta kuviosta ilmenee mm. seuraavaa: 2.1.2004 salkun arvo oli 8,95 mrd euroa ja 26.2.2015 salkku oli keventynyt 7,48 mrd euroon. Ei oikein vakuuta.




Solidiumin osakesalkun kehitys 1.1.2004 - 26.2.2015

 

Tarkkaavaisimmat lukijat toki huomauttavat, että Solidium aloitti vasta vuoden 2008 lopulla. Tuolloin elettiin parhainta aikaa Goldman Sachsin ja Lehman Brothersin viitoittamalla tiellä, jolloin amerikkalaiset päomapiirit olivat kaatamassa koko hienoa kansainvälistä rahoitusjärjestelmää. Salkun arvo ennen 12.12.2008 on ajalta, jolloin Solidiumin osakkeet olivat suoraan valtion omistajaohjauksessa. Salkun arvo oli 5,17 mrd Solidiumin ottaessa vetovastuun.

Elettiin dramaattisia aikoja, Solidiumin osakesalkun arvo oli tippunut 8,1 mrd vajaassa kahdessa vuodessa ja hätä oli suuri. Tarvittiin taloudellista osaamista, enää ei riittänyt sopivan hallituspuolueen jäsenkirja yhteisen varallisuutemme hoidossa. Solidium aloitti pohjilta ja viisarit osoittavat sen mukaan koilliseen. Tämä on syytä pitää mielessä, kun asioita tarkastellaan pidemmällä horisontilla.

Solidium on ollut myös ostolaidalla. Suorastaan Hannu Hanhimaisen tapaiset kaupat yhtiö teki helmikuussa 2014 ostaessaan ThyssenKruppin omistamat Outokummun osakkeet pilkkahinnalla. Outokumpu oli kompastunut eurooppalaisen kilpailusäädäntöön ja Solidium riensi hätiin.

Tämä herätti tietenkin valtavasti närää yksityisissä sijoittajapiireissä ja lohdutukseksi muutama hyvä veli -verkostoon kuuluva suursijoittaja pääsikin nauttimaan Solidiumin tapaan yritysjärjestelyn tuottamasta ansiottomasta arvonnoususta. Osa ei edes omistanut ko. yrityksen osakkeita. Outokummun piensijoittajille ei näihin kesteihin kutsua lähetetty.

Outokummun osakekaupan arvo oli 167,5 miljoonaa. Muuten ostolaidalla on ollut hyvin hiljaista. Talvivaaran osakeanteihin Solidium on toki ehtinyt osallistua. Ministeri Vapaavuoren isällisessä ohjauksessa Solidium on ehtinyt tärveltämään jo 294 miljoonaa Talvivaaran kahteen osakeantiin. Ja lisää lienee tulossa. Veronmaksajien rahoja tarvitaan lisää, jotta kaivosyhtiö voidaan myydä yksityisille sijoittajille.

Solidium on ollut jo pitkään puun ja kuoren välissä. Toisaalta pitää tehdä tulosta ja samaan aikaan täyttää valtion kirstua kulloinkin vallitsevan poliittisen agendan mukaan. Suunta on ollut selvä kokoomuksen hallituskausilla: yhteisestä on tehtävä yksityinen. Tätä oppia renki on noudattanut kuuliaisesti.

Vaarinajattelija suosittelee, että Solidiumin toimintaa valvottaisiin ja ohjattaisiin taloudellisin perustein. Poliittisista kytköksistä on päästävä eroon. Tämä tuottaa myös enemmän lisäarvoa osakesalkun omistajille pitkällä aikavälillä. Solidiumin maksamat miljardien suuruiset voitonjaot valtiolle ovat valuneet pääasiassa eurokriisin hoitokuluihin. Jos Solidium jatkaa salkkunsa ulostamista samalla vauhdilla, niin loppuuhan ne rahat väkistenkin.

Järvinen kertoi tiedotteessaan, että viimeisin TeliaSoneran ulostus sujui hyvin. Piti myydä vain 175 miljoonaa kappaletta, mutta myytiinkin 200 miljoonaa, kun kysyntää oli. Solidiumille ei ilmeisesti kelpaa enää 6 prosentin reaalituotto sijoitetulle pääomalle. Vai onko toimitusjohtaja Järvisellä kiikarissa kenties parempituottoisia euromaiden velkapapereita.  

Ministeri Paatero perusti hiljattain työryhmän, joka arvioi Solidiumin roolia. Sijoitusyhtiön rooli on hyvin yksinkertainen: on tehtävä tulosta. On määriteltävä tietty tulostavoite ja mikäli siinä tehtävässä ei onnistuta, vaihdetaan miehiä. Näinhän kait markkinataloudessa on tapana toimia. Tosin 10 vuoden päästä ei tarvitse tätäkään enää pähkäillä, sillä tällä vauhdilla kaikki on jo ehditty myydä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti