Selvin päin eurokriisissä

Euromaiden poliittiset päättäjät onnittelivat toisiaan hyvin tehdystä työstä. Onnistuttiin leipomaan sopu, jota kiiteltiin ja ihasteltiin myös Suomen eduskunnassa. Ainoa selvä asia oli, että kreikkalaisten 360 mrd:n euron veloista annetaan anteeksi puolet. Se on 50 %, joka uuden eurolaskento-oppikirjan mukaan on noin 100 mrd. euroa. Kallion laskuoppi kertoo aivan muuta.

Kreikan velkakirjoihin sijoittanut professori Vesa Puttonen astui areenalle ja ihmetteli kovin tehtyä järjestelyä. Hän ei siihen uskonut vaan kertoi laskun kuitenkin viime kädessä lankeavan veronmaksajalle. Ranskalainen pankki Societe Generale teki jo aikaisemmin 400 miljoonan euron alaskirjaukset Kreikan lainoistaan. Mitä tekee toinen ranskalainen jättipankki BNP Paribas, jonka pitäisi arvioiden mukaan tehdä vähintään miljardin euron alaskirjaus. Nämä ovat siis niitä laskettuja euromääriä, joita tehtiin aikaisemman 21 prosentin velkasaneerauksen perusteella vain kahdelle pankille.

Luotettavia summia on vaikea tietää, sen osoittivat jo pankeille tehdyt ns. stressitestit. On arvioitu, että 90 suurimmalla eurooppalaispankilla olisi noin 100 mrd:n euron sijoitukset yksistään Kreikan joukkovelkakirjoissa.  Lienee selvää, että on aloitettava mittava pankkien pääomittaminen. Brysselin kokouksessa päädyttiin tässä tapauksessa 110 mrd euroon, joka on siis jostain löydyttävä.

Financial Timesin arvio eurooppalaisten pankkien alaskirjauksista kaikkien velkaantuneiden euromaiden osalta ovat järkyttävää luettavaa. Deutsche Bank 18, UniCredit 13, BNP Paribas 13, Commerzebank 10, Santander 10 ja Societe Generale 8 mrd. euroa, muutamia isompia mainitakseni. Kun pelkästään Kreikan pelastuspaketti aiheuttaa jo melkoista pulinaa, niin mitä sitten vielä on tulossa. Jos joku kuvitteli, että ohi on, niin ei se ole.

Kuka sitten pankkeja pääomittaa tai kenen annetaan pääomittaa, on hyvä kysymys. Osakkeenomistajat ovat tarkkana, jos omistajaksi tuleekin epämiellyttävä ja ei-toivottu osakas. Yksityinen pääoma lienee tässä tilanteessa kovasti tervetullut mutta kun on kyse julkisesta, niin asia saakin toisen luonteen. Vastikkeellinen veronmaksajien pankkituki tuntuu kovin vastenmieliseltä ja vieraalta ajatukselta markkinataloudessa. Ironiaa on, että juuri nyt pankkeja sosialisoidaan kovaa vauhtia monissa euromaissa. Näinhän ei pitänyt käydä.

Toisinkin voidaan toimia, jos julkinen tai vieras pankkituki ei kelpaa. Vaarinajattelijalle tulee mieleen omakohtainen esimerkki Atlantin toiselta puolen. UCBH, joka oli merkittävä rahoittaja Kiinan ja USA:n välisessä ulkomaankaupassa pakotettiin konkurssiin vaikka pelastaja oli jo löytynyt. Yhdysvaltain rahoitusviranomaiset eivät hyväksyneet kiinalaisen pääoman tarjousta pääomittaa ja ostaa pankin osake-enemmistö.

Vaikka pankki olikin pieni, ulkomaisen toimijan tarjous koettiin vaaralliseksi uhaksi. Siispä monien kyseenalaisten järjestelyjen jälkeen UCBH siirtyikin konkurssin kautta suuren yhdysvaltalaisen East West Bancorpin haltuun ja osakkeenomistajat menettivät rahansa. Vaarinajattelija odottaa kovasti, miten jo kaksi vuotta kestänyt joukkokanne etenee.     

Unionissa kaikki hyvin

Demokratia se on kun jyllää Euroopan unionissa, kertoi presidenttiehdokas Paavo Lipponen eilen A-studiossa. Saksan parlamentista ja perustuslakituomioistuimesta on tullut uusi demokraattinen ulottuvuus. Edellinen päättää hyväksytäänkö vai ei sen jälkeen, kun jälkimmäinen on ensin ”tarkistanut” europykälät. Vasta tämän sisäpoliittisen mankelin jälkeen muilla euromailla on mahdollisuus päästä mukaan päättämään yhteisistä euroasioista.

Mihin hävisi talouskomissaari Olli Rehn? Missä luuraa Euroopan parlamentti? Se on se iso porukka - jos joltakulta on päässyt unohtumaan - joka matkustelee viikottain Brysselin ja Strasbourgin väliä. Siellä junassa kuulemma on suomalaisiakin aina mukana. Ainakin yksi enemmän kuin liettualaisia.

Menkel otti niskalenkin Sarkozysta ja antoi karvaisen nallekarhun lohdutukseksi. Sarkozy kimmastui taas jostakin ja kehotti Cameronia pitämään turpansa kiinni. Berlusconi taas kehotti kaikkia muita Euroopan unionin maita olemaan hiljaa. Kenelläkään ei ole varaa isotella. Ruotsalaiset ottivat taas kaiken itseensä ja ihmettelivät, miksi Italialla menee paremmin kuin Ruotsilla. Unionin ulkosyrjäläiset kuninkaalliset ovat kärsimättömiä, kun asiat etenevät niin tuskaisen hitaasti.

Ruotsalaiset rupesivat jo funtsailemaan, että pitäisikö kääntyä naapurimaan puoleen. Siellä kuulemma on joku jättimäinen öljyrahasto, jota voitaisiin sijoittaa paljon tuottavammin. Kun ei rahat riitä, jukolauta. Det går ju inte, fy fan. Koska tulevat kiinalaiset ja ostavat kaikki pois kuleksimasta. Mikä pankki sosialisoidaan – anteeksi siis kansallistetaan – ensimmäisenä? Huomenna, huomenna ei tänään.

Painetta pukkaa vähän siellä ja täällä. Minä kävin tarkistamassa silmäni. Mitään ei näkynyt mutta paineet oli nousussa. Sain uudet prillit ja juoksin heti tsiigaan lähimpää N9:ä. Siinä on sitten hieno tuo swipe, sillä Nokia pyyhkii kaikki kilpailijat. Lisää kosketusta kehiin hyvät unionilaiset, niin hyvää tulee. Huomenna pyyhitään ja huitaistaan kaikki paha pois Brysselissä ja Lontoossa.

Kenelle kellot soivat

Helsingin tuomiokirkon kellot soivat kumeasti Senaatintorilla merkkinä siitä, että Suomi siirtyy uuteen aikaan ja vuoteen 2002. Tumma-asuinen mieshenkilö kaivelee iloisena povitaskuaan lähistöllä sijaitsevalla pankkiautomaatilla nostaakseen puhtoisia seteleitä. Miehen ilme on mairea innostuksesta ja heti ensimmäisenä hän soittaakin kollegalleen Kreikan valtiovarainminis-terille onnitellakseen sydämellisesti myös häntä.

Suomi sai yhdessä kreikkalaisten kanssa ensimmäiset eurosetelit tuntia ennen muita euromaita. Tuosta hetkestä on pian kymmenen vuotta. Tilivaluuttana euro oli käytössä jo vuoden 1999 alusta. Kolmen vuoden siirtymäaika oli jännittävää ja odotuksen sekaista aikaa. Valtamedia oli tohkeissaan ja pahaiset soraäänet vaiennettiin tehokkaasti. Suomi oli päättäväisesti astunut uuteen valuuttaunioniin. Suomi oli totisesti Euroopan ytimessä. Ja rahvaallakin oli nyt kaiken lisäksi konkreettisesti mahdollisuus nähdä ja hypistellä miltä uusi maksuväline näyttää ja tuntuu tammikuun pimeässä yössä.

Päätös liittymisestä EMUun tehtiin pienessä piirissä. Innokkaimmin asiaa ajoivat herrat Lipponen, Niinistö ja Vanhala sekä rouva Hämäläinen. Puolueiden valtaeliitti oli valjastettu ajamaan Suomen ns. kansallista etua muutaman keskuspankin ja rahaministeriön asiantuntijan voimin. Yhtenäisin puolueista oli kokoomus, se kannatti yksituumaisesti liittymistä euroon. Keskusta oli pahiten hajallaan herra Väyrysen toimin, mutta sosialidemokraattien herra Tuomioja taipui nopeasti jyrän alla.

Kansallista etua ajettaessa kansalta ei kannata kysyä mitään, oli eliitti päättänyt. Rahvas oli ymmällään ja hajallaan ja aina oli mahdollisuus, että kansa äänestäisi väärin. 90-luvulla tehtyjen mielipidetutkimusten mukaan kansan enemmistö ei ollut kertaakaan EMU –jäsenyyden kannalla. Tuota riskiä ei siis voitu ottaa. Siinähän voisi käydä yhtä kepulisti kuin naapurimaassa Pohjanlahden toisella puolella sittemmin tapahtui. 

Tasavallan Presidentti Tarja Halonen soitteli eilen kelloja Times Squarella. Kilkutus sai huomiota mediassa, kun Nasdaqin teknologiapörssi sulki ovensa kiihkeän pörssipäivän päätteeksi. Presidentin viesti oli suomalaisen designin ja muotoilun luovuus ja kestävä kehitys. Marimekkokin näkyy nyt paremmin katukuvassa kertoi eräs ystäväni, joka juuri palasi matkaltaan New Yorkista.

Vaarinajattelijaa hymyilyttä ja vähän itkettääkin. Vaikka hän kuinka toivoisi, että ylivoimaisella suomalaisella muotoilulla päästäisiin parempaan elinympäristöön, ei hän kuitenkaan sitä usko. Enemmän hän ihmettelee sitä, mikseivät kellot soineet silloin, kun velka euroalueella kasvoi vuosi vuoden perään. Suut supussa matkustettiin yhteisellä eurolinjurilla. Tosiasioista vaiettiin vaikka ne kyllä tiedettiin. Halvoilla koroilla ja vahvalla eurolla on vain niin helppo velkaantua lisää.

      

Aisakello ei enää kilkkaa iloisesti suomalaisessa talvisessa metsässä, kun metsämies kerää umpihangessa kaatamiaan runkoja eteenpäin jalostettavaksi. Nyt soivat tuomiopäivän pasuunat omaa monotonista ja uhkaavaa sointiaan. Euroalue kuohuu vihasta ja epätoivosta markkinavoimien totisen pauhun keskellä. Suomi ajettiin väkisin euroon. Kenelle kelloja soitetaan silloin, kun vääjäämätön ratkaisu on tehtävä ja tuomiopäivä on käsillä.

Apple on käännepisteessä

Applen tulos oli paha pettymys sijoittajille. Ensimmäisen kerran moneen vuoteen yhtiö myi vähemmän älypuhelimia kuin edellisellä kvartaalilla. Myöskään kauan odotetusta iPhone 5:sta tulikin vain iPhone 4S. Vanhaa päivitettyä kuraa vanhassa sardiinipurkissa, asiansa tietävä yleisö elämöi. Onko Applen taru lopussa kännykkäpuolella on kysymys, joka tulee eittämättä mieleen.

Steve Jobs on poissa. Edesmenneestä yrityksen voimamiehestä tehtiin messias, jonka kulttimainen henkilöpalvonta on tuttua lähinnä Pohjois-Koreasta. Elämänkerta ilmestyy ensi viikolla, Jobs sai jo oman muistopäivänsä kalenteriin ja patsastakin kuulemma suunnitellaan kovaa vauhtia. Patrioottiset amerikkalaiset ovat aina tarvinneet sankareita ja Jobs sopii tuohon kategoriaan kuin nakutettu. Ilman Jobsia Apple ei olisi se, mikä se on tänään.

IPhonen menestys oli tarina, josta tullaan kirjoittamaan ja kuvaamaan vielä monta kertaa. Jobs oli ennen kaikkea brändin luoja. Yksinäinen sankari, joka nosti yhtiön pohjamudista median palvomaksi johtajaksi. Pelkistetty tuotteiden design ja käyttäjäystävällisyys yhdistettynä Jobsin lähes pedanttimaiseen yksityiskohtien hiomiseen, oli yhdistelmä, johon kilpailijat eivät pystyneet vastaamaan.

Uudella toimitusjohtaja Tim Cookilla on haastavat ajat edessään. Yhtä karismaattista johtajaa kuin Jobs oli, hänestä ei saa kirveelläkään. Tärkeämpää on siis keskittyä sisältöön eli mitä applikaatiot, sovellukset ja ekosysteemin rakentaminen tuovat jatkossa älypuhelinrintamalle. Applen käyttöjärjestelmä on suljettu. Tietokonepuolella se on jäänyt pahasti Microsoftin jalkoihin. Myös kännykkäpuolella Apple on marginaalissa 5%:n markkinaosuudellaan.

Tablettinsa Apple toi markkinoille juuri oikealla hetkellä. Se kykeni hyödyntämään digitaalisen median tuomat mahdollisuudet tavalla, johon painettu mediakin joutui tarttumaan. Käytännössä printtipuoli joutui ostamaan uuden keksinnön, koska paperille painettu sana oli pahoissa vaikeuksissa. Pelko myy hyvin, niin tässäkin tapauksessa. Lisäksi kun vakavasti otettavaa kilpailijaa ei vielä ole markkinoilla, niin Apple tietenkin rahastaa niin kuin pitääkin.

Innovaattori on kuitenkin poissa. Kuinka kauan Jobsin haamu vielä kummittelee, jää nähtäväksi. Pahasti epäilen, että Applen onnistunut tuotteiden rahastus on jo kalkkiviivoilla. Kuluttajat vaativat ja odottavat uutta vempainta hektisellä älypuhelinpuolella. Tuolloin puhutaan kuukausista eikä vuosista. Erottuminen muista kilpailijoista on erityisessä tarkkailussa ja siihen ei yksi puhelinmalli tule riittämään.

Tulevaisuudessa se voittaa, joka saa laitteensa kommunikoimaan elinympäristönsä kanssa tavalla, jonka kuluttajakin ymmärtää ja osaa. Helposti, kätevästi, liikkeellä ollessa ja missä päin maailmaa tahansa. Tuon järisyttävän ekosysteemin rakentaminen on vasta alkanut ja siihen tarvitaan monta osapuolta. Tuohon ei Applekaan tule yksin pystymään.

Nokialla näytön paikka

Nokiaa seuraavilla sijoittajilla koittavat mielenkiintoiset ajat. Ensi viikon torstaina, 20.10., yritys julkaisee osavuosikatsauksensa ja heti seuraavalla viikolla julkaisuvuorossa ovat ensimmäiset Windows –puhelimet Lontoossa. Näin tapahtuu, mikäli mediassa esitetyt tiedot pitävät paikkansa. Ilmassa on aistittavissa jo suuren urheilujuhlan tuntua.

Nokian N9 tuli kauppoihin tällä viikolla ja kommentit olivat kauttaaltaan positiiviset. Ensimmäistä ns. Meego puhelinta on kiitetty tyylikkäästä muotoilusta ja sujuvasta käyttöjärjestelmästä. Molemmat ovat ominaisuuksia, joita ei ole totuttu liittämään Nokian viimeaikaiseen julkisuuskuvaan. Olen kuullut sanottavan, että N9 on parasta, mitä Nokia on ikinä tehnyt. Se on paljon sanottu, mutta yllättävän vähän Nokia on panostanut sen markkinointiin. Toimitusjohtaja Elop on Windows –miehiä.

Ratkaisevaa onkin, mikä on Microsoftin ja Nokian välillä sovitun yhteistyösopimuksen sisältö. Onko Nokia sidottu sopimukseen niin tiiviisti, ettei sillä ole muuta mahdollisuutta kuin hehkuttaa tulevia Windows –älypuhelimiaan. Laitetaanko Meegon kehitystyö kokonaan sivuraiteelle ja unohdetaan koko juttu. Ulkopuolisena tarkkailijana tuota olisi vaikea käsittää. On äärimmäisen hankala ymmärtää sitä, että Nokia olisi panostanut vain yhden kortin varaan.

Näin kuitenkin ilmeisesti on, mikäli Elopia on kuuleminen. Toimitusjohtajalta on löytynyt harvinaisen vähän myönteisiä lausuntoja Nokian muista tuotteista. Mikäli Elop saa yksin päättää, niin Nokia joko nousee lentoon tai kaatuu Microsoftin varaan rakentamansa ekosysteemin kanssa. Piensijoittajalle Elop on ollut painajainen. Osakekurssi on järjestään tippunut sen muutaman prosentin, kun toimitusjohtaja on suunsa avannut.

Vaikka Nokian Lontoon tapahtumat ovatkin pitkällä juoksulla huomattavasti tärkeämpi kuin ensi torstain kolmen kuukauden osavuosikatsaus, on silti mielenkiintoista nähdä, miten yritys on pärjännyt ns. vanhalla tuoteportfoliollaan. Miten tuplasimit ovat myyneet Aasiassa, miten raju hintakilpailu on lisännyt Symbian -älypuhelinten myyntiä, kuinka käy rojaltitulojen ja miten uusien markkinoille tulleiden peruspuhelinten myynti on käynnistynyt.

Ennustan EPSiä kertyvän 10-12 senttiä osakkeelta, mikä on enemmän kuin analyytikkojen arviot. Tulosta kasvattaa etenkin Aasian myynti. Kiinan varasto-ongelmat ovat ohi ja Intiassa tuplasimit ovat käyneet kaupaksi. Lisäksi Nokian kulurakenteen pienentyminen näkynee jo osittain kolmannella kvartaalilla. Avoin kysymysmerkki on kuitenkin se, miten NSN:n ”pääomittaminen” kirjataan. Nokian osavuositulos tulee ylittämään huomattavasti analyytikkojen keskimääräiset odotukset.

”Pekka”, Tiitisen listaykkönen

Alpo Rusi on surkea tapaus. Häntä on kohdeltu erityisen huonosti. Häntä on syytetty vääristä asioista ja hän on käynyt oikeutta asiansa puolesta ja voittanut juttunsa. Silti häntä kiusaa jokin asia ja Rusi jatkaa vatvomista Stasin suomalaisista yhteyshenkilöistä. Ketä listoilla oli ja kuka oli paha poika. Kalevi Sorsa nimenä tietysti myy hyvin, kun uutta kirjaa markkinoidaan.

Rusin persoonassa on jotain hyvin suomalaista periksi antamattomuutta ja kaunaisuutta. Kun kerran olen joutunut kärsimään, niin kärsiköön sitten muutkin. Vihjailut jatkuvat ja Sveitsin suurlähettiläs jatkaa diplomaattista  ja vainoharhaista pohdiskeluaan Stasin suomalaisista ”vakoojista”. Tuntuvat rahalliset korvaukset ja hyvä palkkiovirkakaan ei tunnu tyydyttävän vaan jo lähes maanisiin mittasuhteisiin paisunut ajojahti jatkuu.

Rusi pitää itseään historian kirjoittajana ja hänellä on ilmeisesti ollut runsaasti aikaa tutustua arkistoihin. Ongelma on vain siinä, että Rusin lausunnoissa ja kirjoituksissa paistavat omat traumaattiset kokemukset, joita mies on joutunut kärsimään. Niitä ei suinkaan pidä väheksyä mutta historian tapahtumien kirjaajalla pitäisi olla etäisyyttä asioihin, joita hän analysoi. Rusi on yksinkertaisesti liian lähellä jo edesmenneen veljensä kautta.

Suutari pysyköön lestissään. Rusi on lehtimies, joka osaa myös kansainvälisen politiikan kuviot. Pitkä ura ulkoasianministeriössä on vakuuttava. Toimissaan hänellä on ollut mahdollisuus kuulla parhaimmat juorut ja vihjailut.  Nuo lähtökohdat eivät vain sovellu uskottavan historioitsijan rooliin. Hyvältä historioitsijalta odotetaan viiltävää analyysia ja tosiasioiden kirjaamista. Kuolleen miehen viimeiset puheet lähteenä tuntuu jo epätoivoiselta vedätykseltä.

Rusilla ilmeisesti on pulaa luotettavasta aineistosta ja lähdemateriaalista. Minäkin haluaisin tietää Tiitisen listalla olevien henkilöiden nimet. Tai oikeastaan kyllä minä tiedänkin. Sieltä löytyvät kaikki mahdolliset tuon ajan poliittiset päättäjät, joilla ylipäätään oli jotain yhteyksiä Itä-Saksaan. Osa on vieläkin vallan kahvassa tai joku jopa pyrkimässä takaisin. Uskon myös, että väkiviina toimi vahvana katalyyttina luottamuksellisissa ja aina tärkeissä yhteistyökuvioissa.

Faktat pöytään, jos niitä löytyy, herra Rusi. Pahoin kuitenkin pelkään, että juuri ne tarvittavat ja historian tutkimuksen kannalta olennaiset aineistot ehdittiin hävittää, ennen kuin Alpo Rusi pääsi tutustumaan Stasin arkistoihin. Saksalainen kun osaa senkin niin hyvin. Alpo hyvä, sinä olet syytön mies. Anna jo olla, jos et parempaan pysty.

Molskilla tavataan

Onneksi olkoon valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Otitte sitten vahvan niskalenkin markkinavoimista, joka piti tällä kertaa loppuun asti ja Kreikka on nyt selätetty. –Kiitos, kiitos nyt tuntuu oikein hyvältä.

Kisa molskilla näytti olevan tiukkaa ja hikistä kamppailua, kun niin moni muu maa joutui luovuttamaan? Taisitte saada oikein selkeän luovutusvoiton. –Kyllä, ei niillä muilla ollut mitään mahdollisuutta näissä loppuväännöissä. Niillä oli niin risaiset painitrikootkin matkassa, että oikein hävetti niiden puolesta.

Mutta tärkeintähän oli tietysti, että voitimme Ruotsin vai mitä mieltä olette? –Kyllä, ruotsalaiset olivat niin raukkoja etteivät uskaltaneet edes astua painimatolle. Ylpeänä voin kyllä kantaa Suomen lippua tästäkin päivästä eteenpäin.

Kertokaapa vähän taktiikastanne. Se taisi olla aika moista viivytyskamppailua? –Kyllä, ensin puhuimme puuta heinää ja sitten vähän sitä sun tätä pienellä uholla maustettuna. Tämä herätti vastustajassa jo sellaisia pelon sekaisia tunnetiloja, että oksat pois. Olin havaitsevani jopa naurunsekaista pelkoa kanssakilpailijoissa, joten jo silloin tiesin, että voittomme on todella lähellä.

Pelastitte siis samalla Suomen maineen ja kunnian näillä kovilla kansainvälisillä areenoilla? – Kyllä, ehdottomasti tämä oli mitä mainioin tapa osoittaa, että täältä pesee tarvittaessa. Suomalaiset veronmaksajat tulevat vielä monta kertaa kiittämään meidän urhoollista ja sinnikästä joukkuetta.

Saiskos sitä palkintopokaalia jo ihailla? –Valitettavasti ei ihan vielä, sillä palkintojenjakoa ei ehditty pitää. Voittopokaali on vielä viimeistä kiillotusta vajaa ja sitäkin joudumme vielä odottamaan muutama vuosi. Mutta takaan, että kannattaa odottaa. Ensi vuosi on hieman epäselvää ja jotain pikkurahoja joudumme vielä sijoittamaan pokaalin takia. Mutta tärkeintähän on rehti ja jalo kilpailu näissä yhteisissä kekkereissä.

Ja budjettikin sitten on kunnossa? –Kyllä, näissä tohinoissa vain tahtoo nuo keltaisen kirjan momentit mennä sekaisin. Oli ihan vähällä, etteivät nuo Suomen köyhät joutuneet tinkimään perusturvastaan mutta nyt kaikki on taas reilassa. Tässä täytyy vaan valmistautua pikku hiljaa noihin isompiin kehiin. Mutta suomalaiset voivat kyllä nukkua yönsä rauhassa. Minä kyllä takaan, että hanska pitää loppuun asti.

Blogin ulkoasu

Olen yrittänyt muuttaa blogin ulkoasua pariinkiin otteeseen, mutta näyttää siltä, että blogialustana toimivalla blogspotilla on jotain ongelmia ja siirrytään siis takaisin vanhaan esitystapaan. Kommenttien lähettämisessä on vaikeuksia ja ne eivät kuulemani mukaan toimi. Kommentit ovat aina tarpeen blogin pitäjälle ja jäädään siis odottamaan päivää, koska nuo mahdolliset bugit saadaan korjattua.

Sisältö kuitenkin ratkaisee. Pyydän siis nöyrästi anteeksi aiheuttamaani sekaannusta ja uskon, että kommenttikenttä toimii nyt moitteetta. Tänään oli muutenkin ns. paska päivä. Olin lähellä yhtä suurta haavettani mutta niin se vain napattiin pois viime hetkellä kuin tikkari pikkupojan suusta. Palataan näihin ja muihinkin tunnelmiin tulevina päivinä.

Tahtoo muotibloggariksi

Bloggaaminen on tyttöjen touhua, tavataan sanoa. Nuoret tytöt esittelevät omia hepeneitään ja yhteistyökumppaneiltaan saamiaan vaatteita. Kommentit ovat myös sen mukaisia. Kaikki on kaunista ja kaikki tahtoo juuri tuon kyseisen rievun. Blogin sanomasta tehdään tuote, jonka ainoana tarkoituksena on myydä lisää. Eihän siinä mitään pahaa ole, kun tietää mistä on kyse. Joku saattaa myös elää pelkästään bloggaamalla tai tienata tuntuvia lisätuloja. Näin ainakin ulkomailla ja se heille suotakoon.

Sitten ovat erikseen nämä mielipideblogit, joiden tavoitteena on tuoda esiin omia ajatuksia maailman kulusta. Nekin keräävät kommentteja laidasta laitaan, jos sisältö herjaa ja jaksaa ärsyttää. Mitä kärjekkäämmin bloggari kirjoittaa sitä paremmin se noteerataan. Huomion kerääminen on näissäkin blogeissa päämärä. Ovatko bloggarit narsisteja ja huomion kipeitä pikku wanna be something  -surkimuksia vai mistä oikein on  kysymys?

Täytyy myöntää, että itsekin olen otettu, jos joku viitsii laittaa muutaman rivin juuri kirjoittamastani aiheesta. Minut on huomattu. Elän sosiaalisesssa mediassa ja ajatuksillani on painoarvoa. Eri asia tietysti on, onko näillä mielipiteillä mitään merkitystä. Harvoin on, mutta silti olen aina kiitollinen, kun paras ystäväni jaksaa edes säälistä kommentoida. Se on sitä vastavuoroisuutta, joka kuuluu ihmiseloon.

Teemoja ja aiheita riittää. Ihmiset harrastavat mitä ihmeellisimpiä juttuja, joista riittää aina kirjoitettavaa. Seuraan aktiivisesti kahta blogia, jotka molemmat käsittelevät ihmisen kamppailua arkipäivässä. Toinen mietiskelee ja toinen tekee. Toinen on nössö funtsaaja ja toinen agitoi parhaansa mukaan. Molemmat saavat minut kuitenkin hyvälle mielelle. Tunnistan kummastakin paljon yhteistä vaikka heidän tapa esittää asiansa poikkeaa toisistaan kuin aamu ehtoosta.

Suomessa on kymmeniä tuhansia blogeja netissä ja joka päivä joku aloittaa. Joka päivä joku myös lopettaa. Turhautuneena, kukaan ei huomaa, tässä ei ole mitään järkeä, elämää on blogin takanakin. Minulla tuli puoli vuotta täyteen ja aion vetää vielä toiset kuusi kuukautta. Olen muotitetoinen, harrastan kummallisia asioita, tunnen outoja ihmisiä ja eilenkin paistoi aurinko. Näillä eväillä kyllä pärjää

   

Ylhäällä kuvassa on paita, joka sopii moneen menoon. Venyy konepesun jälkeen kaikkiin tarvittaviin suuntiin. Ei vanuta. Sopii erityisesti miehille, jotka kulkevat omia synkkiä polkujaan. Lyömätön yhdistelmä pitkien ja mustien  aluskalsareiden sekä harmaiden villasukkien kanssa.  Saa päät kääntymään roskalaatikolla käydessä. Rento ja villi paita urbaanille kaupunkilaiselle, joka viihtyy kotioloissa.