perjantai 7. marraskuuta 2014

Tapaus Talvivaara ja muuta mukavaa

Tästä ei ole kuin puolitoista vuotta aikaa, kun Talvivaaran viimeisellä merkintäoikeusannilla kerättiin taas roppakaupalla rahaa sijoittajilta. Silloinen pääministeri Katainenkin lähti taas tienaamaan ja Solidiumista tuli samalla Talvivaaran suurin yksittäinen omistaja. Haluttiin luoda kaivosklusteri, jossa valtio tietenkin haluaa olla hengessä mukana ja tukemassa rehellistä yksityis-yrittäjyyttä. Helpottaahan se samalla Kainuun pahaksi paisunutta työttömyyttä.

Muut kaivostoiminnalle sopivat maa-alueet onkin jo ehditty "lahjoittaa" muille ulkomaisille yrittäjille. Suomihan tunnetaan maana, joka mielellään jakaa maata kaikille mahdollisille kaivosyrittäjille ilman turhia kuluja ja kustannuksia. Mikäli jotain kaivettavaa löytyy niin tervetuloa vain meille. Jotkut asiantuntijat pitävät Suomea yhtenä parhaana toimintaympäristönä harjoittaa kaivostoimintaa, kun meillä on se kuuluisa kaivoslakikin vuodelta jotain.

Puuttuu vain se putki. Siis se putki Pohjanlahteen, jotta päästään jätevesistä ja kuonasta sopivasti eroon. Ratahan on jo rakennettu, tehdas hohtaa uutuuttaan ja työvoimakin on jo valmiiksi koulutettu. Mistä mahtaakaan löytyä se rohkea ja taitava uusi yrittäjä, joka voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Eiköhän ulkoisteta tämäkin homma jollekin sopivaa sukupuuta tai muuta kykyä omaavalle taitajalle. Hintakin asettunee varmaan mukavalle tasolle, 1-2 euroa uskallan arvata.

Hinta-arvio perustuu aikoinaan erään suomalaisen telakan myynnistä saatuun hintaan. Telakka myytiin eräälle norjalaiselle kalastajalle, joka rahasti ja kuittasi kaupoista parin vuoden jälkeen satojen miljoonien myyntivoitot. Jännittää jo etukäteen pystyykö oikeustieteen kandidaatti parempaan kuin tuo vanha nahkasuutari.

Samaan aikaan Solidium myy sijoittajille omistamaansa TeliaSoneraa 547 miljoonalla eurolla. Syyksi kerrotaan, että rahaa tarvitaan, jotta voidaan jakaa voittoa valtiolle. Yhtiökokouksessa päätettiin jakaa 900 miljoonaa euroa osinkoa valtiolle. Solidiumin tilikauden tulos toki oli 1,45 miljardia plussalla. Herää kysymys, mihin tuota puolen miljardin myyntituloja oikein tarvitaan.

Kokoomus tunnetaan puolueena, jonka kuuluisan jargonin mukaan kakkua on ensin kasvatettava, jotta siitä riittää jaettavaa. Talvivaaran anteihin osallistuminen ja TeliaSoneran myynti toimivat huonosti tätä taustaa ajatellen. Yhteistä kakkuamme nakerretaan ja haarukkapaloja jaetaan sopiville tahoille. Veronmaksajat maksavat kuuliaisesti satoja miljoonia euroja Talvivaaran toimintakuluja ennen kuin yritys on rakkaan "sukulaispojan" hallussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti