keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Germaani pohdiskelee


Tunnettu saksalainen sanomalehti Spiegel onnistui saamaan käsiinsä salaisen raportin, jossa Bundeswehr visioi eurooppalaisen unionin tulevaisuutta. "Strategischen Vorausschau 2040" on 102 sivuinen selvitys siitä, mitkä kehitystrendit uhkaavat Eurooppaa. Raportti tiivistää ne kuuteen kohtaan, jotka ovat todennäköiset silloin, jos ja kun kaikki menee päin prinkkalaa.

Saksan armeija, Bundeswehr, hiipui ja kutistui toisen maailmasodan jälkeen tunnetuista syistä. Ensimmäinen kerran pojat pääsivät kunnon toimiin vasta Balkanilla Naton pommittaessa Serbiaa. Saksassa yleinen asevelvollisuus lakkautettiin vuonna 2011 ja Bundeswehr onkin palkka-armeija, jonka miesvahvuus on 185 000. Ammattisotilaista heistä on 170 000.

Armeijan budjetti on vajaa 40 mrd euroa vuositasolla. Saksa käyttää Naton (USA) mielestä liian vähän rahaa sotakalustoon ja germaanit ilmoittivatkin taannoin panostavansa ja ostavansa uusia aseita 130 mrd eurolla seuraavien vuosien aikana. Määrärahojen tuntuva lisääminen on ongelmallista maassa, jossa mm. sisäpoliittiset syyt hankaloittavat niiden kasvattamista. Saksan armeijan maine on yllättävän huono omassa kotimaassaan.

Niistä pahimmista Bundeswehrista vuodatetusta raportista huomioitavaa ja pohdittavaa löytyykin sitten yllin kyllin.

"Westen gegen Osten" osiossa spekuloidaan mm. sillä, että uhkana ovat Euroopan unionin itäiset jäsenvaltiot. Raportin mukaan Brexitin huolten lisäksi vaarana on, että yhä usemmat valtiot erovat sekavasta, kaaottisesta ja konfliktihakuisesta unionista. Vaarana on, että nämä maa yhdistyvät blokkiin, joita Venäjä kontrolloi. Syntyy ns. Venäjä johtoinen itäinen blokki.

Jokainen joka seuraa kansainvälisiä uutisia,  ymmärtää, että huoli on vähintäänkin aiheellinen. Etenkin Puola, Tsekki ja Unkari toimivat pitkälti omin päin ja omin luvin. Tsekissä valtaan astui Trumpin oloinen miljardööri Andrej Babis ja Unkarissa jöötä pitää Viktor Orbán. Unkarilaisia asuu mm. yli miljoona Romaniassa ja näillä kaavailluilla lisä-äänillä Orbán tavoittelee jopa yksinkertaista määräenemmistöä ensi kevään vaaleissa.



Varsovassa asuneena tiedän, että puolalaiset rakastavat osoittaa mieltään. Viime lauantaina Puolan itsenäisyyttä juhlittiin mm. pääkaupungin kaduilla, joissa kymmenettuhannet äärioikeistolaiset vannoivat uskollisuutta maalleen ja kuolemaa vierasmaalaisille muslimeille. Niin tutulta kuulostaa, vai mitä. Eilen juutalaiset ja tänään muslimit. Syyllistä tarvitaan aina ennen kuin voidaan aloittaa tositoimet.

Raportissa tuodaan esiin myös huoli Itävallan, Hollannin ja Ranskan äärioikeistopuolueiden aiheuttamista ongelmista unionin yhteneväisyyden kannalta. "Dekaden der Instabilität" osiossa tuodaan esiin globalisaation aiheuttama eriarvoistava kehitys, josta etenkin äärivasemmistolaiset anarkistit ovat mieltänsä osoittaneet. Raportin perusteella voidaan todeta, että Euroopan unioni on tänään hajanaisempi kuin koskaan. Susi jo syntyessään, totesi blogistikin kauan sitten.

Raportti ei varsinaisesti ennusta mitään, joten jääköön se kirjoittajalle. Todennäköistä on, että EU:sta ei tule työläisten paratiisia. Todennäköistä on, että oikeisto ehtii ennen kuin vasemmisto ymmärtää. Todennäköistä on, että totalitarismi nostaa päätään ns. länsimaisia arvoja kunnioittavissa valtioissa. Todennäköistä on, että lukumääräneutraalit avioliitot yleistyvät Euroopan unionissa. Todennäköistä on, että EU tukehtuu omaan mahdottomuuteensa.

2 kommenttia:

  1. Brittiläinen historioitsija Tony Judt ennakoi teoksessaan A Grand Illusion? jo 1996, että Eu vain lietsoo toimillaan valtioiden nationalismia ja lisää alueellisten itsenäistymispyrkimysten nousua. Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea.

    VastaaPoista
  2. Unkari, Tshekki ja Puola joutuvat oikeuteen. Komissio nostaa syytteen maita vastaan näiden kieltäydyttyä noudattamasta EU:n määräyksiä. Maat eivät ole ottaneet pakolaisia vastaan EU:n jakosopimuksen edellyttämällä tavalla. Maita odottaa suuri sakkorangaistus.

    VastaaPoista