torstai 9. marraskuuta 2017

Vanha Tuttu



Arto Rinteen Sattuma -yhtye on julkaissut uuden levyn, lieneekö peräti seitsemäs, josta ylläoleva videon pätkä. Rinne on tehnyt jo pitkään musiikkia, keskittyen pääasiassa kansanmusiikkiin ja folkiin. Rinne tunnetaan myös toimittajana ja kulttuurilan vaikuttajana Petroskoissa. Talvisovat  ja Santtu Karhu ovat myös työllistäneet Rinteen musiikillisia ambitioita.

Arton sukujuuret tulevat Suomesta. Hänen isovanhemmat tulivat aikoinaan rakentamaan uutta ja sosialistista Karjalaa. Se ei kaikille sopinut ja Stalinin vainoissa hänen isoisänsä teloitettiin. Vuosina 1937-38 Krasny Borin joukkohautausmaalla ammuttiin 1196, joista 580 oli suomalaista, 432 karjalaista, 136 venäläistä ja 46 muita kansallisuuksia. Arton tuntoja asian tiimoilta voi kuulostella vaikkapa miehen naamakirjasta.

2 kommenttia:

  1. Arto Rinteen luotsaama Sattuma-yhtye on minullekin vanha tuttavuus, jo vuosien takaa.

    Mutta onko Vaarinajattelijalle vanha tuttu muuan (Suomen puoleisessa) Pohjois-Karjalassa alkunsa saanut folkrockyhtye nimeltä Folkswagen?

    https://www.youtube.com/watch?v=Y1t2c0TxDQc



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tuttu ennestään mutta tutustutaan, kiitos vinkistä.

      Poista