Presidentillisiä ongelmia

Keskustapuoleen vaikeudet löytää sopiva presidenttiehdokas herättää jo hilpeyttä. Väyrynen latasi täyslaidalta ja sopivampaa vastaehdokasta ei vain tunnu löytyvän, ei kissojen eikä koirienkaan kanssa hakiessa. Missä mennään, kun kaikki kieltäytyvät.  Väistämättä tulee mieleen joukkopako vuotavasta ja uppoavasta veneestä.

Uskoin, että Pekkarinen asettuisi ehdolle ja kantaisi vastuunsa kuin mies. Ei onnistu kuulemma sekään. Entisestä vastuunkantajasta ja hallituspuolueesta on tullut pelokas ja identiteettinsä kadottanut puolue. Puolueen puheenjohtaja Kiviniemeä vaaditaan sen sijaan tilille ja astumaan punnittavaksi. Ja syystäkin.

Keskusta kärsi keväällä kirvelevän vaalitappion. Nyt kaivattaisiin kunnon keskustalaista populistia, joka saisi väet liikkeelle. Tuuliviiri on kääntynyt Pohjanmaan lakeuksilla ja sen mukaan olisi syytä edetä, jos todellista menestystä haetaan. Koko puolueen kannalta taas Kiviniemi on ainoa järkevä vaihtoehto pitkällä juoksulla. Populistin hartiahuivia puheenjohtajan päälle on kuitenkin turha heittää. Siinä menisi jo loputkin puolueen uskottavuudesta.

Mikä olisi sitten keskustalainen vaihtoehto? Itse asiassa tätä vaihtoehtoa ei ole edes olemassa tällä hetkellä. Puolueen päättäjät ovat niin sitoutuneet pääministerikautensa aikaansaannoksiin ja tekemisiin. Lisäksi tuon vaihtoehdon kaksi pääkisaajaa ovat jo ilmoittautuneet ja kumpikin kantaa kaiken lisäksi vielä väärän puolueen jäsenkirjaa. Keskustan kädet on tiukasti sidottu ja siinä ei auta edes kunnon suhmurointi.

Uskon, että keskustan puoluetoimistossa on julmetun kiire uutta strategiaa luodessa. Kenttäväen ja puoluejohdon tunnot eivät vain oikein tunnu leikkaavan oikeassa kohtaa. Oppositiossakin on niin vaikeaa. Kaiken tohinan ja pohdinnan keskellä voi panna soimaan vaikkapa vanhan krahisevan vinyylin:  Ja rokki soi. Baddingin laulua mukaillen, ”Ei se ollut hääppönen. Joku piti saada, fiilis oli sellainen”. Jos tuo vaikka auttaisi tärkeän asian eteenpäin viemisessä.

Luin kirjan Suomen taloushistoriasta

Markku Kuisma on tuottelias kirjoittaja. Hänen tunnetuin teoksensa lienee palkittu ”Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi”. Tuossa kirjassa on harvinaisen ymmärrettävällä tavalla avarrettu suomalaisen pääoman ja valtaeliitin välisiä kytkentöjä tavalla, joka voi vain hämmästyttää lukijaa. Dramaattinen kirja on siinä mielessä, että se kertoo osuvasti miten erään liikepankin eli KOP:n aikakausi päättyy.

Professori Kuisman viimeisin kirja, ”Rosvoparonien paluu”, on helposti sisäistettävä pamflettimainen teos.  Kirjoittajalla on mainio tapa tuoda esiin henkilöhahmoja kertoessaan suomalaisen teollisuuden ja pääoman historiallisista syntyvaiheista. Hän kurkistaa kulissien taakse ja antaa lukijalle tilaisuuden nähdä, miten pienet valtapiirit ovat Suomessa pitäneet nuoria käsissään jo Suuriruhtinaskunnan ajoista lähtien.

Kirjan otsikko antaa väärän kuvan itse teoksen sisällöstä. Se on vain pieni osa, tosin sitä nautittavinta ja räväkintä Kuismaa. Kirjoittaja on selvästi näreissään nykyisille rosvoparoneille, joihin hän lukee mm. Mikael Liliuksen ja Björn Wahlroosin. Talouden näyttämölle ovat astuneet toiset pelurit. Ahneus ja häikäilemättömyys ovat tulleet turvallisen omistuksen tilalle.

Suomalaiset poliitikot ja yritysjohtajat ovat aina istuneet samassa kirkon penkissä koko itsenäisyytemme ajan. Yhteisenä huolena heillä on ollut ulkomaisen pääoman invaasio ja sen mukanaan tuoma uhka ja pelko. Tämä on yksi syy siihen, miksi Suomessa valtionyhtiöiden rooli on ollut niin merkittävä. Kuisma kertoo tapahtumien kulun ja kutoo langat yhteen uskottavalla tavalla. Valtiollisen omistuksen ja yksityisen pääoman yhteiset intressit ovat luoneet pohjan suomalaiselle teollisuudelle ja sen menestystarinalle.

Kirja tarkastelee ensi sijassa meidän suurteollisuuden syntyhistoriaa ja siihen keskeisesti vaikuttaneita tekijöitä.  Se kertoo kuitenkin myös globaalin pääoman tavoitteista ja motiiveista vaikuttaa taloutemme rakenteisiin.  Se havainnollistaa selkeällä tavalla suuryritysten ja valtioiden välisen kiinteän ja erottamattoman yhteyden. Historioitsija Kuismalla on harvinaisen avara katse.

Kuisma ei anna oikeita vastauksia niin kuin ei pidäkään. Hän vihjailee ja antaa lukijalle oikeuden vetää omat johtopäätökset. Historia ja tapahtumat puhuvat vain omasta puolestaan. Kirjassa harrastetaan myös moraalifilosofisia pohdintoja. Globaali kapitalismi synnyttää muutoksen, joka ”särkee kaikki vanhat suhteet ja häpäisee kaiken pyhänä pidetyn”. Kestävätkö yhteiskunnat ja niiden moraali uusien kasvottomien ja ilkkuvien rosvoparonien synnyn, kirjassa kysytään aiheellisesti.

Kirjoittajaa selvästi painaa huoli ja tietty surumielisyys kansallisen omistuksen katoamisesta ja hävittämisestä. Tiedemiehenä tähän on vaikea ottaa itse suoraan kantaa, ja sen Kuismakin tuo esille. Tässä piileekin kirjan erinomaisuus. Ei ole olemassa vain yhtä ja ainoata totuutta. Tuo Kuisman huolenpito asioiden tilasta on vain osattava lukea rivien välistä. 

Puttonen shoppailemassa

Professori Vesa Puttonen on Suomen tunnetuimpia rahoituksen alan asiantuntijoita. FIM:n eilisessä rahamarkkinakatsauksessa hän kertoi ostaneensa mm. Kreikan joukkolainoja kesäkuussa. Perusteluna oli, että korkotuotto on hyvä, tuolloin 26%, ja jos kaikki menee mönkään niin euromaiden veronmaksajat maksavat laskun.

   

Puttosen perustelut ovat loogisia ja kuvaavat hyvin, miten sijoittajat ajattelevat. Hallittu riski ja joukkolainojen tuotto on korkea, harvoin näin loistavia sijoituskohteita on tarjolla. Kreikan bondien uudelleenjärjestelyt perustuvat vielä vapaaehtoisuuteen ja Puttonen kertookin kovasti odottavansa Sarkozyn tarjousta. Jos ehdotus on huono, niin tuskinpa siihen kannattaa tarttua. Vaihtoehtona on aina pitää alkuperäiset.

Sijoittaja Puttonen tuntuu vakuuttuneen siitä, Kreikka pystytään vielä hoitamaan. Kreikassahan erityisesti julkinen talous on velkaantunut ja se poikkeaa esimerkiksi Irlannista, jossa pankit ovat vaikeuksissa. Valtion velkaannuttua liikaa sillä on periaatteessa kolme vaihtoehtoa selviytyä ongelmastaan. Inflaatio hoitaa velat, lainat jätetään maksamatta tai järjestellään uudelleen ja viimeisenä vaihtoehtona maan valuutta voidaan devalvoida.

Inflaatiolla hoidettiin aikoinaan suuriakin velkoja, mutta nyt onkin kysymys yhdestä euromaasta. EU:n tavoitteena on lisäksi alhainen inflaatio, joten tässäkin mielessä tämä optio kuulostaa toivottomalta tavoitteelta. Euron devalvoituminen ei myöskään sovi kaikille euromaille. Vähän tuleekin mieleen, että suo siellä ja vetelä täällä.

Jos Kreikka jättäisi velkansa maksamatta, niin suurimpia kärsijöitä olisivat saksalaiset ja ranskalaiset pankit ja EKP. Dominopalikat kaatuisivat kolisten ja nopeasti koko eurooppalaisessa rahoitusjärjestelmässä. Sijoittajat kantaisivat taakan ja oppisivat, ettei veronmaksajaa voi aina kupata. Tämä vaihtoehto on näillä näkymin lähinnä teoreettinen.

Todennäköistä on, että Kreikan velat järjestellään uudelleen. Kun näin tehdään, tiedetään, että takaaja eli viime kädessä euromaan veronmaksaja kiittää ja kuittaa. Nyt ostetaan vain lisää aikaa ja toivotaan parasta. Jokainen euromaa yrittää mitä epätoivoisimmalla liikkeillä ja tempuilla turvaamaan omat kansalliset etunsa. Urpilainenhan sen jo aloitti ja vastaus oli odotettu: mulle kans kun kerta sullekin.

Who will buy Nokia?

Is Nokia for sale is a question that you probably like to know. You can get some hints from the latest Google deal. Yesterday we heard a dramatic solution for the old good Motorola, it was like the day of the final countdown. Google told a very sad story for all the other Android partners. Sorry to say this, but it was like a nightmare. There is no Moto Motion left if everything goes like they have intended to do.

The big question is how long the Android mobile software will be so called open source? I´m almost sure that it´s just matter of the time when it will be shut off just like the Apple way. And that day will come, sooner or later. Hey Swedes, what the hell you are doing there, jump out, the big boys are playing there.

However, the Google deal shows the potential value of Nokia. Google will pay $12,5 billion from Motorola Mobility. The price sounds huge if you think what the company is going to get. Two things, the market share of Motorola, about 2-3%, and the patent portfolio that Google desperately needs, that´s it. Google has no time to sit at the court against WinNok and Apple.

If we compare the actual figures between Nokia Mobile division and Motorola Moblility, Nokia has a much bigger market share, about 24%, and the value of the patent portfolio exceeds fairly Moto´s. The market price for Nokia´s Mobile division is estimated roughly $7 billion today, so who likes to buy on these prizes. To be honest that market price sounds hilarious to me.

There are many possible candidates who are interested to make a deal with Nokia. Microsoft did it before, it´s billions, folks like Mr Elop has announced. Is Nokia still for sale? No doubt about that. Google has never been a popular company in Asia and especially in China. I have a strong feeling that the Asians and also the Europeans are not so convinced of the way how the cowboys are operating with the hot mobile industry.

This drama needs much more players. Two winners, Apple and WinNok, are not enough. This is not tennis. In the future we will see more options and more hostile or friendly buyouts.  What is Nokia´s position and the role of this game. The world´s biggest mobile manufacturer is a great buyout target on these prizes.  Watch out, the potential buyer can come from the other side of the world than expected.  

Suomen kovin jätkä

Kyselyni tulokset osoittivat, että olin taas väärässä. Minulla oli vahva käsitys siitä, että tiesin jo etukäteen, kuka tulee voittamaan Suomen kovimman jätkän tittelin. Näin ei käynyt. Hypoteesini osoittautui epävalidiksi ja en laita sitä edes pienen populaation syyksi. No eipä tarvitse ainakaan käyttää  mitään otantamenetelmiä eikä pitkälle meneviä matemaattisia laskutoimituksia. Äänestäjät tietävät asiansa ja siihen on tyytyminen.

Kyselytutkimuksilla on kuitenkin paha tapa vääristää ja antaa harhaisia tuloksia. Kyselyn tekijä voi antaa sellaisia vastausvaihtoehtoja, jotka tukevat haluttua tulosta. Suljetaan epämieluisat pois ja tehdään siitä niin simppeli, että lopullinen tulos on ennakoitavissa . Sorruin kaikkiin näihin perisynteihin ja vain hyvällä tuloksen tulkinnalla voi enää pelastaa sen, mikä pelastettavissa on.

Olettamukseni oli, että Rane on edelleen kingi. Rane jäi kuitenkin kakkoseksi ja vaihtoehto Minä selviytyi äänestyksen voittajaksi. Minä sai 41% ja Rane 38% äänistä. Muut vaihtoehdot tulivat kaukaa perässä. Vintiöiden Rane –hahmo ei enää purrut lukijoiden enemmistöön. Pientä rispektiä olisin kuitenkin toivonut äänestykseen osallistuneilta. Tosin voittaja sai vain yhden äänen enemmän kuin toiseksi tullut, joten kisa oli tiukka loppuun saakka.

Blogin lukijat siis väittävät olevansa sitä Suomen raskainta ja kovinta sarjaa.  Kovat jätkät eivät tanssi ja pussaa, kovilla jätkillä on ankkuritatuointi ja sitä kävellään talvipakkasellakin t-paita päällä, seilaillaan kaiken maailman vesillä ja potkitaan vanhoja mummoja. Joopa joo, tämä asettaa taas uusia haasteita blogin pitäjälle. Runoilu on varmaan nyt syytä unohtaa ja keskittyä koviin ja asiapitoisiin aiheisiin.

Kohderyhmän haarukointi on kyllä ongelmallista tässä tapauksessa. Kovuutta tarvitaan niin monissa yhteyksissä. Kaduilla ja syrjäisillä kujilla on omat lakinsa.. Elinkeinoelämän raskas sarja paukuttaa omaa talouden kovaa sanomaansa. Painijat ja nyrkkeilijät iskevät tosissaan yhteen ja kaukalo kolisee, kun leijonat pääsevät taas jäälle.

Olen tavannut niin monta Suomen kovinta jätkää jo elämäni aikana, jotta eiköhän nuo kaikki ole jo nähty. Turpiin on tullut niin fyysisesti kuin henkisestikin. Persoonaa vaan enemmän kehiin niin aina jossain soi. Turhalta kysely siis ylipäätään tuntuu ainakin tulosten valossa. Yhtään tietävämmäksi en tullut. Eiköhän panna tämäkin utelu vain huonon huumorin piikkiin.

Kuva: Löysin Suomen suurimman ankkurin puistosta. Se kaivettiin Suomenlahden pohjasta ja kuului vanhalle venäläiselle linjalaivalle, joka kärsi haaksirikon. Ankkuri valmistettiin 1700-luvun lopulla Pietarin lähistöllä.

Lisää positiivisia uutisia

Keskustelin eilen ystäväni kanssa puhelimessa ja utelin parannusehdotuksia blogiini. Vähennä sitä räksyttämistä ja kirjoita enemmän positiivisista asioista oli noin tiivistettynä sanottuna tiukan tuntuinen neuvo, joka minulle annettiin. Pidän kyllä itseäni sosiaalisena ja pääasiassa avoimena kaikille hyvää tarkoittaville ajatuskuluille mutta ilmeisesti kyynisyyteni sotkee jo pahasti noitakin kuvioita.

Ystäväni sen sijaan on varsinainen positiivisuuden esikuva. Hänen valoisa ja avarakatseinen luonteensa selittynee sillä, että hän vietti nuoruudessaan muutaman vuoden Ruotsissa. Kaveri sai ilmeisesti sieltä vaikutteita, jotka eivät vieläkään ole ehtineet unohtua vaikka hän on asunut jo useita vuosia Suomessa. 

Taisipa tuo saada vielä Hymypoika –patsaankin ensimmäisinä kouluvuosinaan Suomessa, jos oikein muistan. Lisäksi hän on vielä satumaisen onnekas kaikissa niissä uhkapeleissä, joita hän harrastaa. Kelpaa siinä sitten naureskella ja jaella neuvoja.

Mutta mistä se minun vakavamielisyyteeni ja negatiivinen sävy kirjoituksissani sitten oikein mahtaa periytyä. Kävin läpi lapsuuteni, nuoruuteeni, aikuisuuteni ja kaikki mahdottomatkin sairaudet, joiden parissa olen kärvistellyt mutta mitään yksittäista syytä en sieltä löytänyt. Kunnes sitten välähti: minä seuraan aivan liikaa suomalaista talousmediaa.

Kauppalehti, tuo kaikkien nillittäjien ja valittajien tietotoimisto. Tuo oman pesän likaaja, kaikkien amattitaidottomien ja maksettujen toimittajien lehti, tuo Nokian saavutusten ilkkuja, tuo hämäräperäisten juorujen ja huhujen levittäjä. Sieltähän se syy löytyy. Olen siis harvinaisen herkkä ja altis huonoille kirjoituksille.

Ajatellaanpa vaikkapa eilistä uutistarjontaa. Verrataan kahden eri lehden otsikointia, jotka on tehty samasta aiheesta. Ensimmäinen  kirjoittaa: Gartnerilta tylyjä lukuja Nokialle. Toinen kirjoittaa: Nokia still top smartphone maker (Nokia edelleen ykkönen älypuhelimissa). Siis  miten kaksi lehteä voi kirjoittaa samasta asiasta näin eri tavalla. Kauppalehdellä näyttää olevan ilmiömäinen kyky löytää juuri se kaikkein negatiivisin asia aiheesta. 

    

Taustaksi sen verran, että kysymyksessä on matkapuhelinvalmistajien verinen kilpailu siitä, kuka myi eniten älypuhelimia tämä vuoden toisella kvartaalilla. Jo aikaisemmin pari tutkimuslaitosta kertoi, että Apple olisi ykkönen. Nyt kun Gartner ilmoitti , että Nokian onkin vielä johdossa, se oli Kauppalehden mielestä tyly uutinen Nokialle.

Minulla ei ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin panna Kauppalehti toistaiseksi bänniin. Oma herkkä mielenlaatuni järkkyy lukiessani näitä lehden vääristeleviä ja järjestään mieltäni pahoittavia uutisia. Lukijanikin saavat siitä vain syyttä kärsiä. No onneksi on hyviä vaihtoehtoja, Dagens Industri ja The Wall Street Journal. Kauppalehden toimittajat voivat pitää haisevan lehtensä.  

Hyviä uutisia

Viime aikoina media on saanut mässäillä hyvillä uutisilla. Hyvän uutisen tunnusmerkki on siinä, että se on riittävän huono. Tapaus Breivik, Ison Britannian mellakat ja valtioiden velkaongelmat tulevat nyt ensimmäisinä mieleen.  Yhteistä on, että nuo kaikki uutiset järkyttävät ja pelottavat arkirutiininsa kanssa kamppailevaa kansalaista.

Skuuppinikkareille on riittänyt töitä. Pengotaan kaikki mahdolliset syy- ja seuraussuhteet ja median löytämät ”syylliset” syyllistetään vaikka väkisin. Hyvänä lisänä toimii vielä se, että politikkojen annetaan hankkia ylimääräisiä irtopisteitä kertomalla omia asiantuntevia lausuntoja. Silloin toimittaja on onnistunut ja juttu toimii. Uutinen myy ja kukin asianosainen taho saa osansa.

Norjalaisten tragediassa oli suorastaan pöyristyttävää lukea SDP:n puoluesihteerin lausuntoja perussuomalaisten ja varsinkin Halla-Ahon osuudesta ampumatapaukseen. Kyseenalaistettiin jopa miehen oikeus hoitaa omaa yhteiskunnallista tehtäväänsä. Tekopyhyys ja populisimi paistoivat läpi Jungnerin kommenteista. Toisaalta tietysti voidaan kysyä,että voidaanko puolueiden nössöagitaattoreilta enempää vaatia.

Yleistäminen ja stereotypioiden viljeleminen kuuluvat ilmeisesti kaikille puolueille laidasta laitaan. Vihapuheilla ja –teoilla on vissi ero. Haukkuva koirakaan ei pure. Vaikka en Halla-Ahon ajatusmaailmaa kovin hyvin tunne, pidän häntä kuitenkin suhteellisen harmittomana ja totisena suomalaisena puurtajana, joka edustaa tiettyä kansanosaa. Tuon kansanosan tuntojen aliarvioiminen on juuri eliitille tyypillistä tietämättömyyttä asioiden tilasta.

Kollektiivinen hätä ja huoli omasta elinpiiristä kuuluvat myös hyvän uutisen kriteeriin. Kun ihmisiä tapetaan silmittömästi jossain kaukana etelässä niin se on vain huono uutinen. Se ei meitä pahemmin kosketa. Mutta kun kaikki tapahtuu lähellä ja ns. pohjoisissa hyvinvointivaltioissa niin tilanne on aivan toinen. Uutisesta tulikin hyvä ja meille rakennettiin suuri huoli. 

Sosiaalisen median merkitys hyvien uutisten välittämisessä on noussut asemaan, josta sitä ei enää takaisin saa muuta kuin kielloilla. On ymmärrettävää, että valtaeliitti on huolissaan kun tieto kulkeekin omia polkujaan ja se ei ole enää kontrolloitavissa. Koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Niin, ja kuka tahansa voi kirjoittaa blogia nimimerkkinsä turvin. Lienee selvää, että jatkossakin saamme lukea lisää hyviä uutisia.

Aika kultaa muistot

Muistan hyvin ajan, jolloin henkselit kuuluivat jokaisen itseään kunnioittavan sijoitusammattilaisen työasuun. Investointipankkiirilla ei ollut sitten minkäänlaista luottoa ellei hänen virkapukuunsa kuuluneet mahdollisimman isot ja leveät henkselit. Niitä oli kuulemma erityisen hauskaa paukutella tietokoneen ja puhelimen ääressä, kun isoja investointi- ja sijoituspäätöksiä tehtiin.

Pankkiirin sanaan luotettiin ja heitä pidettiin lähes puolijumalina. Kun joku suuren pankin johtaja tuolloin ilmoitti jotain erityistä rahamarkkinoiden tilasta julkisuudessa, häntä myös kuunneltiin.  Ei tullut kysymykseenkään, että taloustoimittajat olisivat epäilleet tai asettaneet kyseenalaiseksi johtajan tarkkaan punnittuja lausuntoja. Elettiin nousukautta ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Ajat ovat muuttuneet. Nyt sijoituspiireissä muotikin on paljon vapaampaa. Solmiokin on unohtunut johonkin vaatekomeroon roikkumaan. Nyt otetaan kevyesti ja huolettomasti. Velkaa otetaan lisää niin kauan, kun joku viitsii vielä lainata. Ja pakkohan sitä on lisää saada, kun pitäisi vanhatkin sitoumukset jollain tavalla hoitaa.

Vanhat kunnon pankkiirit ovat vain hävinneet jonnekin. Ennen sentään tiedettiin kuka omistaa ja kuka on mitäkin velkaa. Nyt tuntuu siltä, että kaikilla on velkaa ja velkojat vain piileskelevät  joissain koloissaan. Ovat perkuleet ilmeisesti kätkeytyneet hallintarekistereiden sokkeloihin tai kaiken maailman verokeitaisiin. Tai mistä sitä tavallinen henkselin kuluttaja tietää.

Lasku- ja tilastointitaidotkin ovat nykyään heikossa jamassa. USA:n  valtiovarainministeriö poltti päreensä, kun yksi amerikkalainen luottoluokittaja uskalsi pari päivää sitten laskea maan maksukykyluokkaa.  Olivat kuuleman mukaan tehneet  kahden tuhannen miljardin dollarin laskuvirheen maan hallintomenoissa. Ketään on niin vaikea uskoa enää. Tulee niin elävästi taas tuo Kreikka mieleen.

Miljoonat ovat mennyttä vanhaa hyvää aikaa. Nyt puhutaan jo biljoonista, uusi sivistys- ja muotisana monelle kansalaiselle. Biljoona tarkoittaa tietääkseni miljoona miljoonaa. Seuraavassa vaiheessa graafeihin varmaankin yritetään mahduttaa jo miljoonan kolmatta potenssia eli triljoonaa. Siinä on monella jo nauru herkässä.    

Aika on ohittanut perinteisen liituraidan ja henkselimiehet. Kaiholla muistelen, sitä sulkeutuneisuuden, ummehtuneisuuden ja kansallisvaltioiden aikaa, jolloin perunakin maistui vielä perunalta. Nyt kaikki on niin vapaata ja tyylitöntä. Kasvottomat omistajat pyörittävät markkinoita globaalissa bittiavaruudessa ja meillä kaikilla on niin kurjaa.

Nostetaan lisää lainaa

Yhdysvaltain liittovaltion tulot ja menot ovat pahasti retuperällä. USA:n velan määrä oli runsaat 10 000 mrd euroa ennen eilen sovitun velkakaton nostamista. Summaa nostettiin senaatin päätöksellä lähes 1 700 mrd eurolla. Nyt odotetaan vain presidentin lupaa ottaa lisää velkaa aina 16 700 miljardin dollariin saakka. Vapaan markkinatalouden mallimaa jatkaa antaa mennä ja antakaa tehdä -meiningillä.

Yhdysvaltain velkaantuminen on jatkunut jo pitkään. Mihin sitten amerikkalaisten rahat on tärvelty? Suuri osa on kulutettu maailman suurimman väkivaltakoneiston huoltomenoissa, Irakin ja Afganistanin sodat ovat nielleet mijardeja dollareita. Bushin valtakauden aikana tehdyt mittavat veronalennukset ja myöhemmin finanssisektorin järkyttävän suuret tukipaketit ovat vain lisänneet liittovaltion tuskaa hoitaa omia vähäisiäkin velvoitteitaan.

Tavallinen kansa on myös velkaantunut. Tämä on ymmärrettävää maassa, jossa arvot ja asenteet muovautuvat rahan ja omaisuuden määrän  mukaan. "Bad loserille" ei ole tilaa kun "nice property" on tähtäimessä. Kupla puhkeaa vasta siinä vaiheessa, kun lainarahalla hankittu reaaliomaisuus ja pörssisijoitukset romahtavat. Miljoonat myymättömät asunnot odottavat vain purkutraktoria, kun kauppa ei enää käy.

 Jos itse eläisin maassa, jossa tuottoisimmat toimialat ovat hajuvesi- ja sotateollisuus, olisin kovin huolestunut. Jos naapurini vielä kertoisi, että uudelleen järjestetyistä asuntoveloista huolimatta hän  juuri osti Kiinassa valmistetun Iphonen edullisella luotolla, tuntisin jo sääliä. Toivon toki, että hän pystyy säilyttämään molemmat työpaikkansa ja selviytymään omista velvoitteistaan.

 

Näitä tarinoita maa on pullollaan. Monet ovat lisäksi  menettäneet  kaikki säästönsä  pörssissä. Tapaus Enron opetti kansaa aikoinaan kovalla kouralla. Pitkät työpäivät matalapalkka-aloilla ja lohdun hakeminen uskonnollisilta saarnamiehiltä kuuluvat yhä enemmän amerikkalaiseen nykypäivään. 

Mieleen tulee Juice Leskisen sanoittama laulu: Maksamme velkaa. Se laulu oli tarkoitettu etiopialaisille mutta sanat sopivat soveltuvin osin vapaan markkinatalouden ja veronmaksajan arkeen. Kenen vuoro on nyt astua areenalle?

Tuli mies länsimainen sua käännyttämään
Olla sait apulainen hänen systeemissään
Sinut orjaksi tehtiin, että häl' hyvin ois
Nyt entistä velkaa maksamme pois
Toimme sotaa ja miekkaa, toimme myös jumalaa
Nyt vain ruosteista hiekkaa, on poltettu maa
Älä käsitä väärin, että almu se ois
Jos entistä velkaa maksamme pois