Markku Kuisma on tuottelias kirjoittaja. Hänen tunnetuin teoksensa lienee palkittu ”Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi”. Tuossa kirjassa on harvinaisen ymmärrettävällä tavalla avarrettu suomalaisen pääoman ja valtaeliitin välisiä kytkentöjä tavalla, joka voi vain hämmästyttää lukijaa. Dramaattinen kirja on siinä mielessä, että se kertoo osuvasti miten erään liikepankin eli KOP:n aikakausi päättyy.
Professori Kuisman viimeisin kirja, ”Rosvoparonien paluu”, on helposti sisäistettävä pamflettimainen teos. Kirjoittajalla on mainio tapa tuoda esiin henkilöhahmoja kertoessaan suomalaisen teollisuuden ja pääoman historiallisista syntyvaiheista. Hän kurkistaa kulissien taakse ja antaa lukijalle tilaisuuden nähdä, miten pienet valtapiirit ovat Suomessa pitäneet nuoria käsissään jo Suuriruhtinaskunnan ajoista lähtien.
Kirjan otsikko antaa väärän kuvan itse teoksen sisällöstä. Se on vain pieni osa, tosin sitä nautittavinta ja räväkintä Kuismaa. Kirjoittaja on selvästi näreissään nykyisille rosvoparoneille, joihin hän lukee mm. Mikael Liliuksen ja Björn Wahlroosin. Talouden näyttämölle ovat astuneet toiset pelurit. Ahneus ja häikäilemättömyys ovat tulleet turvallisen omistuksen tilalle.
Suomalaiset poliitikot ja yritysjohtajat ovat aina istuneet samassa kirkon penkissä koko itsenäisyytemme ajan. Yhteisenä huolena heillä on ollut ulkomaisen pääoman invaasio ja sen mukanaan tuoma uhka ja pelko. Tämä on yksi syy siihen, miksi Suomessa valtionyhtiöiden rooli on ollut niin merkittävä. Kuisma kertoo tapahtumien kulun ja kutoo langat yhteen uskottavalla tavalla. Valtiollisen omistuksen ja yksityisen pääoman yhteiset intressit ovat luoneet pohjan suomalaiselle teollisuudelle ja sen menestystarinalle.
Kirja tarkastelee ensi sijassa meidän suurteollisuuden syntyhistoriaa ja siihen keskeisesti vaikuttaneita tekijöitä. Se kertoo kuitenkin myös globaalin pääoman tavoitteista ja motiiveista vaikuttaa taloutemme rakenteisiin. Se havainnollistaa selkeällä tavalla suuryritysten ja valtioiden välisen kiinteän ja erottamattoman yhteyden. Historioitsija Kuismalla on harvinaisen avara katse.
Kuisma ei anna oikeita vastauksia niin kuin ei pidäkään. Hän vihjailee ja antaa lukijalle oikeuden vetää omat johtopäätökset. Historia ja tapahtumat puhuvat vain omasta puolestaan. Kirjassa harrastetaan myös moraalifilosofisia pohdintoja. Globaali kapitalismi synnyttää muutoksen, joka ”särkee kaikki vanhat suhteet ja häpäisee kaiken pyhänä pidetyn”. Kestävätkö yhteiskunnat ja niiden moraali uusien kasvottomien ja ilkkuvien rosvoparonien synnyn, kirjassa kysytään aiheellisesti.
Kirjoittajaa selvästi painaa huoli ja tietty surumielisyys kansallisen omistuksen katoamisesta ja hävittämisestä. Tiedemiehenä tähän on vaikea ottaa itse suoraan kantaa, ja sen Kuismakin tuo esille. Tässä piileekin kirjan erinomaisuus. Ei ole olemassa vain yhtä ja ainoata totuutta. Tuo Kuisman huolenpito asioiden tilasta on vain osattava lukea rivien välistä.
Olen samaa mieltä, että ei ole yhtä ja ainoaa totuutta. Myös siitä ollaan yhtä mieltä, että ahneus, itsekkyys ja häikäilemättömyys ovat päässeet valloilleen. Mikäköhän kökköismi se lieneekään -hyi helvetti. Sen moraali saa jopa vanhat ruukinpatruunat piereskelemään ja kääntymään haudoissaan.
VastaaPoistaTuo ajatus monesta totuudesta on hieno, mutta käytännössä vallalla on useimmiten vain yksi voittajan totuus. Tämä näkyy niin taloushistoriassa kuin vaikkapa Libyan kriisin uutisoinnissa. Jos haluaa saada tietoa useammasta näkökulmasta, joutuu tekemään tiedonhakua case by case. Hyvä esimerkki on HS, lehti on niin sokaistunut vallasta että taitaa itsekin uskoa oikeuteensa valita lukijan puolesta totuuden ja se mitä sanotaan puolueettomaksi uutisoinniksi on silkkaa tarkoitushakuista manipulointia.
VastaaPoistaTotuuden vastaavuusteorian mukaan jokin väite on tosi, jos sitä vastaava tosiasia on olemassa. Tosiasioita voidaan väitteiden kautta todistaa olevan useampia tai voittajan totuuskin voidaan todistaa vääräksi. Silloinhan voittajasta tulee häviäjä!
VastaaPoistaFilosofisia pohdintoja, hyvä niin. Kun suomalaiset nykyiset paronit haikailevat vielä optioiden ja sopivien veronkiertojärjestelmien perään, muualla rikkaat aloittivat "lamatalkoot" Buffetin johdolla. Euroopan rikkaatkin vaativat lisää veroja rikkaille.
VastaaPoistaMoraaliko koetuksella vai pelkkää teatteriako? Miten mahtaa olla heidän omien sijoitusten laita? Pelko persuksissa, että kaikki romahtaa. Suomessa rikkaiden verotalkoot eivät pahemmin herätä innostusta.