perjantai 12. elokuuta 2011

Lisää positiivisia uutisia

Keskustelin eilen ystäväni kanssa puhelimessa ja utelin parannusehdotuksia blogiini. Vähennä sitä räksyttämistä ja kirjoita enemmän positiivisista asioista oli noin tiivistettynä sanottuna tiukan tuntuinen neuvo, joka minulle annettiin. Pidän kyllä itseäni sosiaalisena ja pääasiassa avoimena kaikille hyvää tarkoittaville ajatuskuluille mutta ilmeisesti kyynisyyteni sotkee jo pahasti noitakin kuvioita.

Ystäväni sen sijaan on varsinainen positiivisuuden esikuva. Hänen valoisa ja avarakatseinen luonteensa selittynee sillä, että hän vietti nuoruudessaan muutaman vuoden Ruotsissa. Kaveri sai ilmeisesti sieltä vaikutteita, jotka eivät vieläkään ole ehtineet unohtua vaikka hän on asunut jo useita vuosia Suomessa. 

Taisipa tuo saada vielä Hymypoika –patsaankin ensimmäisinä kouluvuosinaan Suomessa, jos oikein muistan. Lisäksi hän on vielä satumaisen onnekas kaikissa niissä uhkapeleissä, joita hän harrastaa. Kelpaa siinä sitten naureskella ja jaella neuvoja.

Mutta mistä se minun vakavamielisyyteeni ja negatiivinen sävy kirjoituksissani sitten oikein mahtaa periytyä. Kävin läpi lapsuuteni, nuoruuteeni, aikuisuuteni ja kaikki mahdottomatkin sairaudet, joiden parissa olen kärvistellyt mutta mitään yksittäista syytä en sieltä löytänyt. Kunnes sitten välähti: minä seuraan aivan liikaa suomalaista talousmediaa.

Kauppalehti, tuo kaikkien nillittäjien ja valittajien tietotoimisto. Tuo oman pesän likaaja, kaikkien amattitaidottomien ja maksettujen toimittajien lehti, tuo Nokian saavutusten ilkkuja, tuo hämäräperäisten juorujen ja huhujen levittäjä. Sieltähän se syy löytyy. Olen siis harvinaisen herkkä ja altis huonoille kirjoituksille.

Ajatellaanpa vaikkapa eilistä uutistarjontaa. Verrataan kahden eri lehden otsikointia, jotka on tehty samasta aiheesta. Ensimmäinen  kirjoittaa: Gartnerilta tylyjä lukuja Nokialle. Toinen kirjoittaa: Nokia still top smartphone maker (Nokia edelleen ykkönen älypuhelimissa). Siis  miten kaksi lehteä voi kirjoittaa samasta asiasta näin eri tavalla. Kauppalehdellä näyttää olevan ilmiömäinen kyky löytää juuri se kaikkein negatiivisin asia aiheesta. 
    
Taustaksi sen verran, että kysymyksessä on matkapuhelinvalmistajien verinen kilpailu siitä, kuka myi eniten älypuhelimia tämä vuoden toisella kvartaalilla. Jo aikaisemmin pari tutkimuslaitosta kertoi, että Apple olisi ykkönen. Nyt kun Gartner ilmoitti , että Nokian onkin vielä johdossa, se oli Kauppalehden mielestä tyly uutinen Nokialle.

Minulla ei ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin panna Kauppalehti toistaiseksi bänniin. Oma herkkä mielenlaatuni järkkyy lukiessani näitä lehden vääristeleviä ja järjestään mieltäni pahoittavia uutisia. Lukijanikin saavat siitä vain syyttä kärsiä. No onneksi on hyviä vaihtoehtoja, Dagens Industri ja The Wall Street Journal. Kauppalehden toimittajat voivat pitää haisevan lehtensä.  

4 kommenttia:

  1. Ei sun kannata sitä kauppalehteä vältellä, tee mieluummin harjoittelua millä muutat perusasenteesi positiiviseksi. Se menee näin: Ota kaapsista snapsilasi (ellei ole, juomalasi käy). Kaada se täyteen viinaa (jos juomalasi, viini sopii ehkä paremmin). Juo puoliväliin. Suggeroi itsesi ajattelemaan että hienoa, lasi on puoliksi täysi. Juo loppuun. Toista äskeinen sarja 4-n kertaa. Jossain vaiheessa mieliala alkaa olla pirun optimistinen. Pysyvien muutoksien saamiseksi tätä täytyy treenata aika usein mutta ei liian usein (vaarana ylikunto).
    Kauppalehti on tietysti paska, mitäs muutakaan, mutta onhan siellä kolmossivun tyttö ja säätiedotukset pörssisivulla. Taitaa tänään luvata lyhyttä lämmintä jaksoa ja sitten alkaakin syksy.

    VastaaPoista
  2. Ajattele sitä miten huonosti asiat ovat tulevaisuudessa, niin voit nauttia nykyisyydestä.
    (joukkoon todella lohduttavat neuvot)

    VastaaPoista
  3. Onnellinen orja on kyllä oikeassa, harjoittelu tekee mestarin. Ylikunto voi kuitenkin olla vaarallista tuon läträämisen kanssa. Muistan, kun kerran heräsin aamulla saappaat jalassa niin pää oli niin helvetin kipeä. Myöhemmin sitten ymmärsin ettei se ollut saappaiden vika, jos pää on aamulla kipeä.

    Jaassu on aivan oikeassa: Tänään on paremmin kuin huomenna ja eilen oli paremmin kuin tänään. Nautitaan siis siitä.

    VastaaPoista
  4. Tuttujen keskuudessa kutsumme lehteä iltakauppalehdeksi. Vain keltaiset otsikkolehtiset puuttuvat kauppojen seiniltä..

    VastaaPoista