Keskustapuoleen vaikeudet löytää sopiva presidenttiehdokas herättää jo hilpeyttä. Väyrynen latasi täyslaidalta ja sopivampaa vastaehdokasta ei vain tunnu löytyvän, ei kissojen eikä koirienkaan kanssa hakiessa. Missä mennään, kun kaikki kieltäytyvät. Väistämättä tulee mieleen joukkopako vuotavasta ja uppoavasta veneestä.
Uskoin, että Pekkarinen asettuisi ehdolle ja kantaisi vastuunsa kuin mies. Ei onnistu kuulemma sekään. Entisestä vastuunkantajasta ja hallituspuolueesta on tullut pelokas ja identiteettinsä kadottanut puolue. Puolueen puheenjohtaja Kiviniemeä vaaditaan sen sijaan tilille ja astumaan punnittavaksi. Ja syystäkin.
Keskusta kärsi keväällä kirvelevän vaalitappion. Nyt kaivattaisiin kunnon keskustalaista populistia, joka saisi väet liikkeelle. Tuuliviiri on kääntynyt Pohjanmaan lakeuksilla ja sen mukaan olisi syytä edetä, jos todellista menestystä haetaan. Koko puolueen kannalta taas Kiviniemi on ainoa järkevä vaihtoehto pitkällä juoksulla. Populistin hartiahuivia puheenjohtajan päälle on kuitenkin turha heittää. Siinä menisi jo loputkin puolueen uskottavuudesta.
Mikä olisi sitten keskustalainen vaihtoehto? Itse asiassa tätä vaihtoehtoa ei ole edes olemassa tällä hetkellä. Puolueen päättäjät ovat niin sitoutuneet pääministerikautensa aikaansaannoksiin ja tekemisiin. Lisäksi tuon vaihtoehdon kaksi pääkisaajaa ovat jo ilmoittautuneet ja kumpikin kantaa kaiken lisäksi vielä väärän puolueen jäsenkirjaa. Keskustan kädet on tiukasti sidottu ja siinä ei auta edes kunnon suhmurointi.
Uskon, että keskustan puoluetoimistossa on julmetun kiire uutta strategiaa luodessa. Kenttäväen ja puoluejohdon tunnot eivät vain oikein tunnu leikkaavan oikeassa kohtaa. Oppositiossakin on niin vaikeaa. Kaiken tohinan ja pohdinnan keskellä voi panna soimaan vaikkapa vanhan krahisevan vinyylin: Ja rokki soi. Baddingin laulua mukaillen, ”Ei se ollut hääppönen. Joku piti saada, fiilis oli sellainen”. Jos tuo vaikka auttaisi tärkeän asian eteenpäin viemisessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti