keskiviikko 3. elokuuta 2011

Nostetaan lisää lainaa

Yhdysvaltain liittovaltion tulot ja menot ovat pahasti retuperällä. USA:n velan määrä oli runsaat 10 000 mrd euroa ennen eilen sovitun velkakaton nostamista. Summaa nostettiin senaatin päätöksellä lähes 1 700 mrd eurolla. Nyt odotetaan vain presidentin lupaa ottaa lisää velkaa aina 16 700 miljardin dollariin saakka. Vapaan markkinatalouden mallimaa jatkaa antaa mennä ja antakaa tehdä -meiningillä.

Yhdysvaltain velkaantuminen on jatkunut jo pitkään. Mihin sitten amerikkalaisten rahat on tärvelty? Suuri osa on kulutettu maailman suurimman väkivaltakoneiston huoltomenoissa, Irakin ja Afganistanin sodat ovat nielleet mijardeja dollareita. Bushin valtakauden aikana tehdyt mittavat veronalennukset ja myöhemmin finanssisektorin järkyttävän suuret tukipaketit ovat vain lisänneet liittovaltion tuskaa hoitaa omia vähäisiäkin velvoitteitaan.

Tavallinen kansa on myös velkaantunut. Tämä on ymmärrettävää maassa, jossa arvot ja asenteet muovautuvat rahan ja omaisuuden määrän  mukaan. "Bad loserille" ei ole tilaa kun "nice property" on tähtäimessä. Kupla puhkeaa vasta siinä vaiheessa, kun lainarahalla hankittu reaaliomaisuus ja pörssisijoitukset romahtavat. Miljoonat myymättömät asunnot odottavat vain purkutraktoria, kun kauppa ei enää käy.

 Jos itse eläisin maassa, jossa tuottoisimmat toimialat ovat hajuvesi- ja sotateollisuus, olisin kovin huolestunut. Jos naapurini vielä kertoisi, että uudelleen järjestetyistä asuntoveloista huolimatta hän  juuri osti Kiinassa valmistetun Iphonen edullisella luotolla, tuntisin jo sääliä. Toivon toki, että hän pystyy säilyttämään molemmat työpaikkansa ja selviytymään omista velvoitteistaan.
 
Näitä tarinoita maa on pullollaan. Monet ovat lisäksi  menettäneet  kaikki säästönsä  pörssissä. Tapaus Enron opetti kansaa aikoinaan kovalla kouralla. Pitkät työpäivät matalapalkka-aloilla ja lohdun hakeminen uskonnollisilta saarnamiehiltä kuuluvat yhä enemmän amerikkalaiseen nykypäivään. 

Mieleen tulee Juice Leskisen sanoittama laulu: Maksamme velkaa. Se laulu oli tarkoitettu etiopialaisille mutta sanat sopivat soveltuvin osin vapaan markkinatalouden ja veronmaksajan arkeen. Kenen vuoro on nyt astua areenalle?

Tuli mies länsimainen sua käännyttämään
Olla sait apulainen hänen systeemissään
Sinut orjaksi tehtiin, että häl' hyvin ois
Nyt entistä velkaa maksamme pois

Toimme sotaa ja miekkaa, toimme myös jumalaa
Nyt vain ruosteista hiekkaa, on poltettu maa
Älä käsitä väärin, että almu se ois
Jos entistä velkaa maksamme pois

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti