Viipurissa käymässä

Poikkesimme poikien kanssa Viipurissa. Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi tuli kaupungissa käytyä. Syyskuussa tekemämme kanavaristeily oli kauden viimeinen ja Lappeenrannasta lähtenyt laiva olikin täynnä. Mennessä koululaisia ja palatessa muita ryhmiä. Joillekin suomalaisille tuosta kauden päätöksestä näyttää kehittyneen jo traditio. Jotkut varasivat liput jo seuraavan vuoden Saimaa Linesin päätösristeilylle.

Kaupunki on muuttunut sitten viime näkemän. Ankeasta, harmaasta ja ränsistyneestä on kehittynyt siisti, rauhallinen ja leppoisa. Toki paljon on vielä tekemistä rakennuskannan suhteen, mutta kaikki aikanaan. Kaupunkikuva oli yllättävän hiljainen, pahin turistikausi oli tietenkin jo ohi. Pahimmat "metelöitsijät" olivat ne monet hääparit, jotka juhlistivat hääpäiväänsä auton torvea soittamalla. Venäläiset näyttävät osaavan juhlinnan jalon taidon ja se myös näkyy ja kuuluu.


 

Viipurin linna

Pakolliset kuviot kahden päivän viisumivapaalla retkellä tuli tietenkin täytettyä. Lyhyt kiertoajelu, linna, kirjasto, eremitaasin sivukonttori, vanha kaupunki ja kauppatorin ympäristö. Ja kaikki tapahtui kävellen. Kävimme myös varmistamassa, että kuuluisat Oltermannin juustot löytyivät vielä Karuselin hyllyiltä. Juustoa oli yllin kyllin ja Violaakin montaa sorttia.

Aallon kirjasto

 

 

Kaikkea ei kuitenkaan kahdessa päivässä ehdi, Monrepos jäi väliin. Tosin pienessä flunssassa tehty matka verotti jonkun verran vaarinajattelijan jaksamista. Tarpeelliset nestetankkaukset paikallisessa sporttibaarissa lievensivät huomattavasti matkaajan olotilaa.

 

Lenin-setä

 

Viipuria markkinoidaan nykyään vanhana ruotsalaisena kaupunkina. Se, onko Viipuri vanha ruotsalainen, venäläinen tai suomalainen kaupunki, jäi vielä epäselväksi. Ainakin Lenin piti vielä vahtia Punaisen lähteen torilla. No, ehkäpä sekin selviää seuraavalla reissulla.

 

 

Vanha leipomo

 

 

Viipuriin liittyy paljon tunnetta ja muistoja. Suomalaisena nuo muistot ovat yleensä siitä huonommasta ja pahemmasta päästä. En nyt kuitenkaan lähde haikailemaan jotain, mikä oli joskus totta. Omallakin suvulla on aikoinaan ollut kaupungissa yritystoimintaa, joka nykyään on paketoidussa kunnossa.

 

Kaupungista jäi varsin seesteinen kuva. Kohteliaat ja ystävälliset asujat, pellavahuivit, Druzhba hotellin baarin vieno haiku vanhasta vodkaturismista, ja tietenkin käsittämätön venäjän kieli. Harmittaa, että tuota taitoa ei ole koskaan opetellut tosissaan.