Euro maksaa liikaa

Suomen talouspolitiikan suurin yksittäinen virhearvio tehtiin vuonna 1999, kun Suomi liittyi Euroopan rahaliittoon. Tuon virheen havaitseminen on monelle tuskaisen ylivoimaista vielä tänäänkin. Se on sikäli ymmärrettävää, sillä poliittisessa päätöksenteossa virheiden myöntäminen ei kuuluu maan tapoihin. Se tehdään vain pakon edessä.

Tuo päivä kuitenkin lähestyy väistämättä ja tosiasioiden tunnustaminen on jo monen asiantuntijan huulilla. Kun se vielä saadaan kakaistua rohkeasti ulos ja kaikki rahaliitosta aiheutuneet kustannukset saadaan ynnättyä niin monelle on yllätys miten paljon tuo virhepäätös on tullut Suomelle maksamaan.

Euroa markkinoitiin kertomalla sen tuovan vakautta raha- ja finanssipolitiikkaan. Erityisesti haluttiin korostaa sen korkopolitiikalle tuovia myönteisiä vaikutuksia. Euro lähes mystifioitiin alhaisen koron rahaksi. Ikään kuin olisi keksitty valuutta, joka omalla voimallaan takaa automaattisesti matalat ja ennustettavat korot. Muut talouden kovat realiteetit siirrettiin tylysti syrjään. Jossain vaiheessa euroa mainostettiin jopa turvallisuuspolitiikan yhtenä tärkeimpänä käsikassarana.

Nobelisti Robert Mundellin mukaan optimaalinen valuuttaunioni soveltuu parhaiten maille, joiden suhdannevaihtelut ajoittuvat samaan aikaan. Maiden elinkeinorakenteiden ja etenkin avoimen sektorin eli pääasiassa vientiteollisuuden pitäisi olla samankaltaista. Euroopan unionissa oli vain yksi valtio, jonka voitiin hyvällä tahdolla ajateltavan edes muistuttavan Suomea. Ruotsi valitsi kuitenkin toisin ja teki viisaasti jättäytymällä pois yhteisestä rahasta.

Täytyy muistaa, että tuolloin myös Ruotsissa elettiin samanlaisessa kurimuksessa kuin Suomessa. Tuota aikaa varjosti Pohjoismainen pankkikriisi, kun meillä tehtiin integraatiopäätöksiä niin EU:n kuin EMU:nkin suhteen. Ruotsalaiset kuitenkin ymmärsivät, että luopumalla aivan keskeisimmästä makrotalouden instrumentista on suuri vaara joutua keskieurooppalaisen teollisuus- ja pääomapiirien talutusnuoraan. Suomessa sitä ei haluttu kertoa tai sitten ei ymmärretty, että sopeutuminen yksittäistä kansantaloutta kohtaaviin sokkeihin tapahtuu periaatteessa joko finanssipolitiikan tai sitten työmarkkinoiden kautta.

EKP:n harjoittama rahapolitiikka saattaa sopia yhdelle jäsenmaalle mutta toiselle se voi aiheuttaa ongelmia johtuen juuri suhdanteiden eriaikaisuudesta. Taloustieteessä puhutaan ns. epäsymmetrisistä sokeista. Tälläkin hetkellä euroalueella eletään lähes skitsofreenisessa tilassa. Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa pitäisi harjoittaa kireää finanssipolitiikkaa. Sen sijaan Saksassa ja myös Suomessa olisi elvyttävän finanssipolitiikan vuoro, jos jonkinlaista euroalueen talouskasvua halutaan pitää yllä.

Kansainvälisessä työnjaossa valuuttakursseilla on aivan keskeinen rooli. Yhdysvallat on jo vuosikausia ollut näreissään Kiinan halvasta juanista, eikä syyttä. Amerikkalaisten tuotteiden mutterit väännetään kiinni halpatyövoimalla kaukana Aasiassa. Viennistä saamilla valuuttatuloillaan kiinalainen pääoma on puolestaan vyörynyt kaikkialle maailmaan. Joku huumorintajuinen valtiovarainministeri voisi tuohon todeta, että kommunismi otti vahvan niskalenkin kapitalismista ja vieläpä sen omilla eväillä.

Euron kalleudesta on Suomessa tarkoituksellisesti vaiettu. Euro ei ole vakaa vaan se kelluu siinä kuin mikä muu tahansa valuutta. Kun euro aikoinaan otettiin käyttöön, niin euro ja dollari olivat lähes yksi yhteen. Euro on kuitenkin noista päivistä revalvoitunut hyvin voimakkaasti suhteessa dollariin, tällä hetkellä euron kurssi on noin 1,43 dollaria. Suomen vientiteollisuuden hintakilpailukyky on siis olennaisesti romahtanut. Tein tuosta jokin aikaa sitten juttualoitteen ylelle. Vastaus ehdotukseen oli hyvin kuvaava: Ongelma on tiedostettu mutta se ei ole ajankohtainen.

Metsä- ja etenkin paperiteollisuus on kokenut kovia. Tehtaita on suljettu ja uusia investointeja ei ole tehty moneen vuoteen. Tuloksena tuhansia ja taas tuhansia uusia työttömiä, kun alihankintaverkosto otetaan mukaan laskelmiin. Sopeutuminen tapahtuu siis työmarkkinoilla. Vahva valuutta ei sovi viennistä riippuvaiselle taloudelle.

Hallittu rakennemuutos oli muotisana vielä jokin aika sitten. Nyt tuosta hallitusta rakennemuutoksesta on tullut vain euron itsepäistä tukipolitiikkaa. Euromaiden velkakriisien taustalla on ennen kaikkea euron puolustaminen hinnalla millä hyvänsä. Britannia ja Ruotsi eivät ole mukana Kreikan apupaketissa. On tunnustettava, että talouskriisissä on kysymys ennen kaikkea euron kriisistä. Korjaavilla päätöksillä on kiire ja nyt on tarkan analyysin paikka ennen kuin kaikki ehtii räjähtää silmille.