Vappu on perinteisesti ollut työväen juhlaa. Viime vuosina punaliput ovat kuitenkin liehuneet vain puolitangossa ja työväestö on kokenut epämiellyttäviä aikoja. Suomen perustuslaissa, aina vuoteen 1999 saakka, oli kirjattu työvoiman olevan valtiovallan erityissuojelussa. Sieltä se kuitenkin poistettiin ja ilmeisesti jo tuolloin ennakoitiin mitä tuleman pitää.
Ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia. Tämä lause on tuttu kaikille koulunsa käyneille kansalaisille. Suomea sanottiin joskus myös Pohjolan Japaniksi. Se oli silloin kun elettiin vahvan markan aikaa. Tuostakaan projektista ei sitten syntynyt mitään hehkeää vaan murheellinen näytelmä. Nyt meidän pitäisi ottaa esimerkkiä Saksasta menestyäksemme kansainvälisessä kilpailussa. Näin Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja kirjoittaa lehdessään viime keskiviikkona.
Suomalaisia sanotaan suorasukaisiksi, asiat kerrotaan juuri niin kuin ne ovat. Tuo väittämä ei pidä paikkaansa. Kun työttömyys aikoinaan karkasi pilviin, tuli suuri hätä ja työllisyysasteesta tuli suosittu käsite. Nyt kun palkkoja pitäisi laskea, pääkirjoitustoimittaja kirjoittaa negatiivisesta palkkaliukumasta. Sisäisestä devalvaatiosta on tullut myös varsinainen muotitermi, joka on jo jokaisen viisaan puhujan huulilla. Näyttää kuitenkin siltä, että pelkästään uusia termejä viljelevästä puhujasta tai kirjoittajasta ei tule asioita syvällisesti pohdiskelevaa mielipidevaikuttajaa.
HS:n pääkirjoitustoimittaja ihailee saksalaista palkkamalttia ja työpaikkajoustoja. Siinä on Suomelle loistava esimerkki, lehti kirjoittaa. Suomea on mielestäni ylipäätään hyödytöntä edes verrata Saksaan, niin erilaisia maiden taloudet ovat. Meillä on harvinaisen vähän yhteistä, sama vahva raha toki on käytössä, siinä tärkein yhteinen nimittäjä. Jos tarkoituksena on parantaa kilpailukykyä työvoiman hintaa laskemalla, siinä kisassa Suomella ei sen sijaan ole mitään mahdollisuuksia. Saksa on talousmahti Euroopan ytimessä. Suomi on sen sijaan taloudeltaan pieni ja syrjäinen kolkka pohjoisessa.
Keskityn vain kahteen olennaiseen tekijään, jotka pääkirjoitustoimittajalta jäivät vailla huomiota. Ruualla ja asumisella on aivan keskeinen rooli pienipalkkaisen arjessa. Suomessa syödään euroalueen kalleinta ruokaa. Meillä on kahden elintarvikejätin lähes oligopolistinen kilpailutilanne. Saksassa kilpailu on ankaraa. Saksalainen pienipalkkainen syö yhtä hyvin kuin suomalainen keskipalkkaa nauttivaa palkansaaja. Myös mittakaavaedut pelaavat Saksan puolesta, 80 miljoonaa kuluttajaa luo kysyntää. Suomessa ruuan alv on 13% ja Saksassa 7%. Lyhyesti sanottuna saksalainen ruokakori on merkittävästi halvempi.
Suomessa on aina suosittu omistusasumista. Sitä on tuettu verohelpotuksin ja muiden yhteiskunnan pönkittämien asumistukien kautta. Suomessa ei ole toimivia vuokramarkkinoita. Berliinin keskustassa vuokralainen löytää helposti halpahintaisen asunnon. Suomessa samanhintaisen vuokra-asunnon löytää yli 100 kilometrin päästä Helsingin keskustasta, jos on tuuria. Suomessa asuntojen hintojen nousu on ollut huomattavasti nopeampaa kuin Saksassa. Saksassa vanhojen asuntojen hinnat ovat jopa laskeneet viimeisen viiden vuoden aikana.
Palkoista ja niiden tasoista keskusteltaessa on aina syytä pitää mielessä elinkustannukset. Vaikka Saksassa keskiansiot ovat nousseet hitaammin kuin Suomessa ja jopa laskeneet joillain toimialoilla niin silti saksalaisen palkansaajan ostovoima on parempi kuin Suomessa. Tämä unohtui arvoisalta toimittajalta. ETLA:n raportin myötäily antaa lukijalle liian yksipuolisen ja vääristyneen kuvan Saksan talouskasvusta ja sen syistä. Lopuksi annan vielä halvan vinkin pääkirjoitustoimittajalle. Berliiniin asti ei tarvitse lentää hakeakseen hyviä vertailukohtia, siihen riittää perinteikäs laivamatka Tukholmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti