Uhkapelaaminen on vaarallista, jos sitä tekee suurella uholla ja uhalla. Ja vaikka vimmasi ei olisikaan niin paha, tulet varmuudella häviämään rahasi pitkällä juoksulla. Viihdyin aikoinaan Helsingin kasinolla, jossa yleensä tapaa niitä pahimpia tapauksia. Noista ajoista herra Too Many jäi erityisesti mieleen.
Yhtenä loskaisena marraskuun iltana kasinolle ilmestyi tyylikäs mies nahkatakissaan. Hän oli selvästi ulkomaalainen, pukeutuminen ja murteellinen englanti kertoivat sen. Seurasin syrjäsilmällä miehen touhuja ja ripeitä liikkeitä. Pelipöydät vaihtuivat sukkelaan ja lopulta hän päätyi meidän ilottoman ja vakavan oloisen peliseurueen pöytään.
Ei kulunut kauaa kun pöydästämme jo kuului iloisia ja äänekkäitä too many huudahduksia silloin kun jakaja sattui vetämään yli. Kysymyksessä oli Black Jack niminen korttipeli, jossa pelataan jakajaa vastaan. En tosin pitänyt siitä, että hän hoki sanomaansa kovaäänisesti suoraan vasempaan korvaani ja poistuinkin jonkin ajan kuluttua nauttimaan virvokkeita rauhallisempaan paikkaan.
Hänestä tuli paikan vakioasiakas ja aikaa myöten tutustuimme paremmin. Hän kertoi olevansa italialainen liikemies, joka oli mukana vaatebusineksessa. Tempperamenttia miehellä riitti ja välillä jouduin selvittelemään käsirysyjäkin pelin kiihkeissä tunnelmissa. Herran poikkeuksellinen käyttäytyminen herätti melkoista huomiota kasinon muuten ankeassa ja harmaassa ilmapiirissä.
Parin kuukauden jälkeen mies yllättäen hävisi pelikuvioista. Eräänä iltana utelin professorilta, minne yhteinen ystävämme herra Too Many on kadonnut. Professori, italialaisen antama lempinimi kaverilleni, kehotti lukemaan tarkemmat tiedot päivän lehdestä. Ilmeni, että poliisi oli juuri pidättänyt Suomessa jonkun italialaisen pikkumafioson. Interpol oli ollut miehen perässä jo pitemmän aikaa ja hänet oli saatu vihdoin kiinni karkumatkalla Suomessa. Yksi ynnä yksi on yhtä kuin kaksi piti paikkansa tässäkin tapauksessa.
Vuosia tämän tapahtuman jälkeen olin saavuttanut melkoista menestystä yhdessä nettipokeriturnauksessa. Palkinnoksi sain satelliittilipun EPT –turnaukseen, joka pidettäisiin San Remossa. Pokerihuone maksoi lentomatkat ja yöpymiset kaupungin parhaimmassa hotellissa ja kaiken päälle tuli vielä mukava summa taskurahaa. Jossain vaiheessa muistin, että herra Too Many kertoi olevansa juuri tuon kaupungin suuria poikia. Mieleeni juolahti, että oli hyvinkin mahdollista törmätä vanhaan tuttuun kaupungin ainoalla kasinolla, mikäli vankilatuomio olisi ehditty suorittaa.
No herraa en tuolla reissulla valitettavasti kuitenkaan tavannut. Tarkoituksena oli muistella vanhoja hyviä aikoja ja vaivihkaa kysyä, että vieläkö hän muistaa sen antamani satasen vipin. Matka oli kaikesta huolimatta hyvin opettavainen. Nyt tiedän, että italialaiset ne vasta osaavatkin olla kyyliä pelipöydässä. Lähes jokainen ennen minua oli ns. limpannut sisään maksamalla ison blindin. Olin viimeisenä vuorossa ja siirsin kaikki pelimerkkini AQ:lla keskelle pöytää ja sain yhden maksun. Paikallinen pokerisankari maksoi AA:llaan ja loppu onkin sitten vain huonoa historiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti