sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Pieni ja vihreä liike ratkaisee

Juuri ennen vaalitulosten julkistamista on haastavaa spekuloida ja arvioida tulevaa. Vihreät tulevat olemaan aivan erityisessä asemassa, kun seuraavan hallituksen linjoista väännetään kättä. Heidän saamansa äänimäärän suuruus ei sinänsä ole se tärkein kriteeri vaan se, mille puolelle he asettuvat.

Suurimmat porvaripuolueet kokoomus ja keskusta eivät tule saamaan enemmistöä eduskuntaan. He tarvitsevat tukipuolueita avukseen. Ruotsalaisen kansanpuolueen, ns. automaattikaverin saama kannatus vaaleissa ei tule myöskään riittämään enemmistöön. Siihen tarvitaan vielä neljäs puolue, jotta toimintakykyinen hallituskoalitio saadaan pystytettyä. Kääntävätkö vihreät linjansa vai jatkuuko sama hiljainen konsensus on kysymys, jota sietää pohtia.

Vihreät ovat ilmoittaneet, etteivät he aio istua samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa. Tämä tukee nykymenon jatkumista.  Vihreitä kiinnostaa myös valta ja niissä pyrkimyksissä puolueen keskeisin tavoite, ydinvoiman vastustaminen on unohtunut. Viime hallituskaudella vihreillä näytti olevan aivan erityinen oikeus äänestää sitä vastaan vaikka muut hallituspuolueet kannattivat lisäydinvoiman rakentamista. Joku voisi puhua kaksinaismoraalista tai jopa aatteensa myymisestä vallanhimon kustannuksella.

On selvää, että kompromisseja tarvitaan aina mutta jos puolue joutuu luopumaan kaikkein tärkeimmästä tavoitteestaan, niin siinä eivät mitkään selittelyt riitä. Tämä tekee puolueen käyttäytymisestä  juuri niin vaikeasti ennustettavan. Puolue on kuin tuulivoimala, propellin pyörimissuunta vain vaihtuu kulloisenkin tuulen mukaan.

Miten jaksaa puolueen punavihreä siipi? Se on selvästi ottanut etäisyyttä vasemmistoon puolueen kantaessa ”raskasta” hallitusvastuutaan. Oikeastaan ainoaa yhteistä linjaa on löydettävissä pyrkimyksestä pysäyttää tuloerojen kasvu. Energiapoliittiset linjaukset ovat jääneet epämääräisiksi puheiksi ja nehän ovat aina neuvoteltavissa uudelleen. Puolueen punavihreäsiipi on pahasti ruosteessa.

Tietysti on aina mahdollista, että kristillisestä liitosta tulisi se viimeinen kapula, jota porvaripuoli kosisi mukaan kantamaan vastuuta. On kuitenkin epätodennäköistä, että kristillisten edustama konservatiivinen arvomaailma houkuttaa siihen. Vaikka Katainen ja Kiviniemi kertoivatkin rukoilevansa niin se tuskin riittää perusteeksi ottaa puoluetta mukaan.  Nuo Raamatun oppien noudattaminen on jo muutoinkin jäänyt pahasti taka-alalle viime hallituskaudella.

Vihreistä on kiistatta tulossa vaalien ratkaisija. Vain perussuomalaisten aivan järkyttävän suuri vaalivoitto voisi tuota roolia heikentää. Tuohon vaalivoittoon en jaksa uskoa mutta niin kuin aina ennustaminen on niin pirun vaikeaa. Ilta on aamua viisaampi niin tässäkin tapauksessa.

2 kommenttia:

  1. Tässä on vielä reilut puoli tuntia aikaa, mutta homma on varmasti jo selvä. Samaa mieltä ollaan täälläkin, vihreät ratkaisevat. Ja pessimismiä on ilmassa, mitä vaalilupauksiin ja loistavaan tulevaisuuteen tulee. Vihreitä valta kiinnostaa ja periaatteet on tehty petettäviksi, eli vihreiden kynnyskysmykset tulevat olemaan sellaisia, joihin kykypuolue ja kepulaiset suostuvat ja joista sitten vihreät voivat, tilanteen niin vaatiessa, erilaisilla sanankäänteillä puikkelehtia kiusallisten päätösten ohi ja pysyä vallassa. Mutta kello on vasta puoli kasi, kenpä tietää tulevasta..

    (pistin muuten äänen myös vasemmistoliiton nuorelle naiselle)

    VastaaPoista
  2. Tuli jytky voitto, putosin tuoliltani ja hain jääkaapista tölkin kylmää karjalaa. Perussuomalaisia ei voi ohittaa ja sillä sipuli. Vihreistä tuli vieläkin pienempi piipertäjä. Summa summarum: eliitin ylimielinen ja vähättelevä asenne kansaa kohtaan sai palkkansa. Tyytymättömyys hallituksen politiikkaa kohtaan oli vieläkin rajumpi kuin osasin odottaa.

    Huvittavaa oli muuten kokoomuksen vaalibileet ravintola pankissa, anteeksi siis Bankissa, linjat oli varmaan kuumana suoraan saksalaisiin ja ranskalaisiin pankkeihin. Onkohan nuo kykypuolueen tyypit ihan tervejärkisiä

    VastaaPoista