Maailmalla huhuillaan kaikenlaista

Minulla on brasilialainen ystävä, jonka kanssa olemme käyneet jo jonkin aikaa mielipiteiden vaihtoa ajankohtaisista ja vähän muistakin arkipäivän asioista. Suomi on kaukana Brasiliasta ja tuttavuuden alkuvaiheessa oli luonnollista kysellä mitä hän ylipäätään tietää maastamme. Sehän kuuluu suomalaiseen luonteeseen udella tavan takaa, mitähän ne meistä oikein ajattelee.

Ensimmäinen huomio liittyi Suomen kieleen. Hän oli kuullut, että suomi on erityisen vaikea kieli oppia mutta Skandinaviassa ihmisillä on oikein hyvä asua ja mainio toimeentulo. Yritin vakuuttaa ettei se suomi kielenä nyt niin vaikeaa ole, jos vain tahtoa löytyy. Seuraavaksi hän kertoi tietävänsä, että Suomessa on pimeää ja kylmää mutta Skandinaviassa on oikein siistiä ja luonto on puhdasta. Kerroin Suomen kauniista kesästä ja valoisista öistä ja se tuntui vähän rauhoittavan häntä.

Myöhemmin sitten selvisi, että hänen tietonsa perustuivat Hollannissa asuvan sisaren laukomiin totuuksiin. Siskon mukaan olemme vielä kaiken päälle omituisia ja sulkeutuneita mutta Skandinaviassa ihmiset ovat kuulemma oikein iloisia ja avoimia. Tässä kohtaa jokin kihahti sisälläni ja ajattelin jo vaihtaa puheenaihetta mutta kysyin kuitenkin, eikö hän tiedä, että Suomikin on osa Skandinaviaa. Vai halusiko hän vain lohduttaa, että ainakin saamme elää hyvin lähellä mukavia ja aina kohteliaita skandeja. Ai, ihan tottako, oli Cyannan lyhyt kommentti vapaasti käännettynä.

Pari päivää sitten sain kutsun skypettämään, nyt olisi todella kiireellistä asiaa. Oletteko te suomalaiset vielä idioottejakin vai vain hyväntahtoisia hölmöjä? Onko sinulla kenties ystäviä Pietarissa vai mistä moista olet kuullut, ehdin luikauttaa väliin. Vai että vielä tsuhnia, voi tsiisus sentään.

Hän oli juuri lukenut päivän lehden, jossa kerrottiin Suomen tukimiljardeista velkaongelmiensa kanssa painiville euromaille. Kuvitteletteko te tosiaan saavanne niistä jotain takaisin? Minä tiedän, että sinne ne jäävät ja turha haikailla perään. Olen ollut niin monta vuotta töissä pankissa, että huijarit minä kyllä osaan tunnistaa. Vakuutin tilanteen olevan hieman monitahoisempi ja lupasin palata asiaan tarkemmin muutaman päivän päästä mutta juuri nyt minulla olisi kiireellinen meno.

Suljin koneeni ja panin takin päälleni. Suunnistin baariin, jossa ensimmäisenä kysyin eteisessä seisovalta portsarilta, mitäs siinä toljotat. Illan pimentyessä ehdin riittävän monta kertaa huomauttaa kovaäänisesti myös tarjoilun hitaudesta. Istuin synkissä ajatuksissa yksin pöydässäni ja vitutti kuin KOP:n pientä oravaa. Tosi on. Tähän murheeseen ei taida auttaa enää edes Ollilan brändi –työryhmän visiot.