tiistai 5. huhtikuuta 2011

Nokian viestintä törkkii

Olen jo kauan seurannut ja ihmetellyt Nokian outoa viestintäpolitiikkaa.  Yhtiön sanotaan olevan kriisissä ja se onkin joutunut median teräviin hampaisiin. Jo pitkään jatkunut rumputuli, johon varsinkin amerikkalainen talousmedia on osallistunut, on ilmeisesti lamaannuttanut Nokian ulkoisen viestinnän, niin hampaatonta se on ollut. Räikein esimerkki löytyy tämän vuoden helmikuulta, jolloin Nokia ilmoitti aloittavansa yhteistyön Microsoftin kanssa. Kuukaudessa yrityksen markkina-arvosta katosi 10 mrd. euroa.

Mitä tuolloin sitten tapahtui? Yhtiön hiljattain valittu toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi Lontoossa pidetyssä tilaisuudessa Nokian olevan kuin palava öljynporauslautta, josta pelastautuakseen on hypättävä hyiseen mereen. Yhtiö ilmoitti siirtyvänsä älypuhelinpuolella Windows Phonen käyttöjärjestelmään ja luopuvansa Symbianista. Tuosta dramaattisin kielikuvin varustetusta ja lähes henkisiä traumoja aiheuttaneesta tiedotustilaisuudesta alkoi osakekurssin jyrkkä syöksy.

Nokian viesti ei mennyt perille. Kerrottiin epämääräisestä uudesta ekosysteemistä, väheksyttiin omien puhelinten kilpailukykyä ja samalla mollattiin talon omaa tutkimus- ja kehitystoimintaa. Mediassa käynnistyi valtava huhumylly, jossa epäiltiin koko yhteistyöhankkeen onnistumisen mahdollisuutta. Tämä tarjosi spekulanteille mitä otollisimman mahdollisuuden vaikuttaa osakekurssin kehitykseen ja pelimiehet saivat kaivatun lappunsa.

Suomalaiset kasvattivat omistustaan tuntuvasti Nokiassa jo viime vuoden aikana ja monet piensijoittajat  pureskelivat kynsiään ja kiroilivat hiljaa mielessään. Jo tuossa Nokialla oli riittävästi aihetta ja syytä yrittää korjata pahimmat huhupuheet kriisiviestinnän keinoin ja varmistaa sanomansa perillemeno mutta mitä yhtiö teki. Nokia oli hiljaa ja mitä mielikuvituksellisimmat salaliittoteoriat kurssimanipulaation syistä ja valitun strategian mielekkyydestä jatkuivat mediassa päivästä toiseen.

Nokia ei ole kriisiyritys, kriisiyritys ei tee voittoa vuodesta toiseen. Nokia on vertaansa vailla oleva menestystarina, joka on maailman suurin matkapuhelinvalmistaja. Nokian tuotteet ovat laadukkaita ja kestävät vertailun mihin tahansa kilpailijan vastaavaan puhelimeen. E7, joka tuli markkinoille helmikuussa, on monien arvostelujen mukaan maailman paras yrityskäyttöön soveltuva älypuhelin. Tämä kaikki jäi varjoon.

Mobiilipuolella mielikuvat ratkaisevat. Niiden luomisessa eivät auta vanhat kliseet suomalaisesta sisusta. On luotava uskottava ja luotettava tarina. On tuotava faktat pöytään ja osattava kertoa ne tavalla, jolloin asiakas tietää ostaneensa parhaan tuotteen, mitä on tarjolla. Nokia brändinä on edelleen kovaa valuuttaa yrityksen tärkeimmillä markkina-alueilla.

Nokia on syyllistynyt viestinnässään karkeisiin virheisiin ja mokannut monta kertaa jo aikaisemminkin.  Suomalaisena, meillähän on aivan erityinen viha/rakkaussuhde Nokiaan, tuntuu välillä siltä, että yrityksen viestintäosastolla ei aina tiedetä, mihin johto on yritystään viemässä. Nokiaa ja sen ylintä johtoa on syytetty ylimielisyydestä ja vastahakoisuudesta reagoida muutoksiin ajoissa. Nokialta on pitkään puuttunut ns. puhuva pää ja siinä hyväksi todettua mallia voidaan hakea vaikkapa kilpailijoilta Atlantin toiselta puolen.  On muistettava, että toimitusjohtaja on aina viime kädessä vastuussa viestintästrategian valinnasta.

Nokia on edelleen mahdollisuus eikä mikään nurkkaan heitetty vanha ja kaluttu puruluu. Nokia Siemens Networks,  Navteq ja Ovi Store täydentävät  olennaisesti yrityksen kykyä onnistua ja menestyä tiukasti kilpailulla mobiilimarkkinalla. Tietoliikenneverkkojen uudistaminen ja nopeutuminen sekä lisäpalvelujen tuotteistaminen tuovat ajan myötä tuntuvan osan Nokian liikevaihdosta ja tuloksesta. Tuo kaikki on vain osattava kertoa oikealla tavalla.

3 kommenttia:

  1. Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että minäkin jonain päivänä säälittelisin, kun Nokialla menee huonosti. Näyttää olevan Vaarinkin lempilapsi tämä yhteinen ihmefirma. Muutos rumien ja huonoa englantia puhuvien insinöörien firmasta sujuvuutta tavoittelevaksi global playeriksi jotenkin tylsistytti julkisuuskuvaa. Nyt on maailmanluokan systeemit ja ei niin suomalainen yhtiöverkosto. Elopin bensan heiton jälkeen mentiin alas, mutta kunnon tuotteet on perusta ja Mikrosoftin yhteistyön konkreettisia näyttöjä vielä odotellaan. Kyllä se siitä nousee, ajatteli entinen mieskin vessassa.
    --
    Hyvä blogi sulla!

    VastaaPoista
  2. Nokia on uskomaton yritys, jonka toimintatapaa ja tulevia liikkeitä ei taida kukaan osata tarkkaan määritellä. Liekö syynä se, että pienen, tuntemattoman pohjoisen maan insinöörit onnistuivat tekemään sen, mitä heidän ei olisi pitänyt pystyä tekemään. Temppu tehtiin pitkälti teknologia- ja logistiikkaosaamisella. Olisikohan käynyt niin, että kaikki yrityksen osa-alueet eivät olleet riittävän valveutuneita ja osaavia pysyäkseen vauhdissa mukana. Mm. Nokian tiedotus ja viestintä eivät useinkaan ole erottuneet edukseen, ne eivät vastaa sitä tasoa mitä yritys oikeasti on. Viime aikojen epäonnistunut tiedottaminen on vienyt yrityksen mainetta lokaan, kurssikehitys on romahtanut ja toimet ovat aiheuttaneett useille tahoille syyttä suuria menetyksiä. Mutta työ jatkuu ja toivottavasti Nokiakin ottaa opikseen virheistään ja näemme jatkossa entistä osaavamman ja vahvemman yrityksen.
    --
    Tsemppiä vaarinajattelijalle ja hyviä juttuideoita jatkossakin!

    VastaaPoista
  3. Suuri kiitos molemmille osapuolille tasapuolisesti...

    VastaaPoista