Kosto on suloista

Koville se ottaa ja katkeralta se tuntuu, mikäli Ylen Ison Trollipajan uutisia on uskominen. USA:n demokraattisen puolueen kärsimä kitkerä tappio presidentin vaaleissa kirvoittaa kaikki käytettävissä olevat voimat liikkeelle ja kostohan on tunnetusti suloista. Aloittaako USA mittavat super-, hyper- ja kyberiskut vai mistä oikein on kysymys. Käynnistääkö Obama vielä ydinsodan valtansa viimeisinä kurjina päivinään?

Kaikki on mahdollista näinä aikoina. Pasilan trollitoimittajat ovat ainakin liikkeellä ja valjastettu mukaan pyhään missioon, joka puhuu puolestaan. Uutiset ja jutut ovat kuin suoraan USA:n tiedustelupalvelujen tietotoimistojen päivittäiseltä uutislistalta. Aleppo on ykkösuutinen mutta mihin kummaan unohtui Mosul. Kaikkihan me muistamme vielä sen ajankohdan, kun lännen sotavoimat aloittivat mittavan hyökkäyksen tuolla suunnalla.

"Valtamediaksi" profiloitunut Ylen propagandakoneistokin meuhkasi asiasta aikansa, ja sitten ikään kuin unohti Mosulin suurhyökkäyksen. Mitä tapahtui? Asia toki selviää seuraamalla kansainvälisiä uutistoimistoja, joissa kerrotaan, että tuhannet ja taas tuhannet siviilit ovat saaneet surmansa Mosulin suunnalla. Mutta siellä viattomia siviilejä tappaakin USA:n johtama sotakoneisto ja se ei olekkaan enää uutinen. Kallion kirkkoherrakin on siirtynyt ilmeisesti taas sakastiin juomaan viiniä, kun kirkonkellot ovat vaienneet.

Ilmeisesti on olemassa hyviä pommeja ja pahoja pommeja. Paljon riippuu siitä, kuka niitä käyttää. Pasin Isossa Trollipajassakin paukahtelee välillä ja toimittajat saavat kuulla kunniansa. Uutispommi pamahtaa toisensa jälkeen ja toimittajat irtisanoutuvat tai sitten irtisanotaan. Ylen kaikkien aikojen ennätyspalkkaa (25 000 euroa kuukaudessa) nauttiva kokoomuksen marionetti Lauri Kivinen on valtansa huipulla ja vieläkin on epäselvää, missä tuo toimitusjohtaja oikein piileskelee. Ei näy ja eikä oikein kuulu.

Miehen kuuluu seisoa joukkojensa edessä eikä luimistella trollin tapaan. Onko mies ylipäätään edes elävien kirjoissa, Onko hän kenties CIA:n kyperkeskuksiin tutustamassa ja kouluttautumassa tulevaan pyhään missioon. Vai onko Kivinen päätynyt peräti WADA.n listoille epäiltynä väärän tyyppisten nautintoaineiden käytöstä. Mistä sen tietää, että onko toimitusjohtajalla enää luottoa. Henkilökunta ainakin voi pahoin kun toimittajakunta on pihalla kuin pikkukaupungin paikallislehden ulkomaantoimitus.

Kivinenhän tunnetaan myös omasta nk. Irangate jutustaan, jolloin Nokia erehtyi myymään Iranille jotain mitä sille ei tiettyjen piirien mukaan olisi pitänyt myydä. Kivinen siirrettiinkin sitten kunniallisesti syrjään Nokian verkkoliiketoimintojen vaativista tehtävistään. Ja kas kummaa tuli aika, jolloin pätevää miestä taas tarvittiin uusissa ja vastuullisissa toimissa.

Kivisen kausi Ylen johdossa on voimassa toistaiseksi. Häntä ennen toimitusjohtajan pesti oli aina määräaikainen. Miten kauan saamme nauttia Pasilan Trollipajan yksituumaisista ja suorastaan propagandamaisen nerokkaasti levitettyjen uutisten annista. No yksi asia ainakin on selvä. Mikäli uskot. luotat ja seuraat Kivisen troppipajan  uutisia niin maailman tapahtumista olet täydellisesti pihalla kuin lumiukko. Onneksi meillä on sentään netti.

Aika askeettista

Asketics on trio Petroskoista, josta harvat tietävät ja vielä harvemmat ovat kuulleet. Olen jo pitkään seurannut ja kuunnellut poikien temmellystä "tunnelmallisen" jatsin saralla. Pukkikin on kuulemma luvannut trion vinyylisen tuplaälppärin, jos oikein kiltti olisin. Ylläoleva tuore pätkä on ilmeisesti bändin parhaillaan loppusuoralla olevalta pitkältä rundilta Venäjän maalla. Ei mahda mitään mutta tässä on jotain maagista.

Hyvää Itsepäisyyspäivää

Katariina II

Suomen valtion syntyhistoria on täynnä yllättäviä tapahtumia ja sattumuksia, joita ovat aina värittäneet jonkinlainen " tarkoitushakuisten kuvitelmien" mukaan määritelty identiteetti idän ja lännen välillä. Tuo kahtiajako on hajottanut suomalaisia kautta aikojen. Uskonto, kieli ja näkemys yhteiskunnan tavasta hoitaa kansansa asioita ovat aiheuttaneet ristiriitoja.

Itsepäisesti olemme kuitenkin menestyneet ja tänään vietämme siis 99 -vuotista yhteistä taivalta. Tosin tätäkin juhlapäivää vietetään vähän etuajassa silloisen eduskuntamme yksipuolisen julistuksen voimalla. Virallinen vahvistus itsenäisyydelle saatin vasta tammikuun 4. päivä 1918, jolloin Neuvosto-Venäjä tunnusti silloisen Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan itsenäisyyden. Muut maat seurasivat sitten perässä.

Tuon Svinhufvudin johtaman itsenäisyyttä hakevan valtuuskunnan toiminnasta saisi montakin farssia kirjoitettua mutta ajat olivat ja ovat sellaiset, että jätetään väliin. Marssijärjestys oli kuitenkin selvä: Ensin matkustettiin Ruotsiin ja sitten Saksaan hakemaan hyväksyntää julistukselle. Saksan keisari ystävällisesti kehotti kysymään asiaa ensin Leniniltä. Ja sittenhän asiat menivät niin kuin niiden kuuluikin mennä. Ja Suomi löysi oman paikkansa maailman kartalta.

31.12.1917

Venäläisiä on siis paljosta kiittäminen. Mutta yhtä tärkeää rouvaa ei kannata unohtaa. Katariina II "Suuri" taitaa olla peräti ensimmäinen merkittävä henkilö, jolta löytyy kirjallista dokumenttia siitä, että Suomikin voisi joskus olla itsenäinen kansakunta muiden kansakuntien joukoissa. Poikkeukselliseksi asian tekee se, että seuraava lainaus löytyy kirjallisessa muodossa jo 1700 -luvulla.

"Jos hee edes nimetyllä tawalla ylös asettawat yhden oman wapan Hallituxen, ålla yxi raja Wänäjän ja Rutzin Waldacunnan wälillä, ja sillä muotå tulla Wapahdetuxi caickest Lewottomudest ja waiwast, jonga Ruotzin Waldacunda häillen matckansatta, sen Mäidän welilläm lickisen Naburillisuden tähden, ja eij taida Ruotzin Crunu ojckeudella, jos he mutain oweat aickonet sisälle cäydä ja pitä yhtä totista ystäwyttä Wenäjän Waltacunan cansa tätä edes asetusta wastan itzens asetta. Ja njn tahdomme Me meidam puoleltam Suomen Ruchtinascunnan Sädyille yhdellä uskollisella Mäidän caickein armollisemman lupauxem jälcken, caickein julckisemmalla tawalla sanoa ja luwata, että iyze työssä häidän oman toiwåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen awun."

Ajatukset Suomesta ja sen mahdollisesta itsenäisyydestä olivat 1700 -luvulla harvassa ja/tai ainakaan niitä ei ole kirjattu ylös. Jos joku lukijoista tietää asiasta enemmän niin voi mielellään valaista kirjoittajaa. "Riikille se mikä riikille kuuluu" oli päällimmäisenä tuon ajan henki. Puheet Suomen valtiosta eivät kuuluneet silloisen eliittimme pohdintoihin. Suomi oli kiinteä osa Ruotsin valtakuntaa ja olisi sellaisena säilynyt aina näihin päiviin asti ellei siinä välissä olisi sattunut muita onnellisia ja onnettomia tapahtumia.

Olkoon tämä sitten se ensimmäinen osa siitä tarinasta, johon Suomen itsenäinen ja nykyinen päätäntävalta perustuu.Tulen jossain vaiheessa kokoamaan yhteen kaikki nuo kirjoittamani blogikirjoitukset, joista toinen osa ilmestyi jo jokin aika sitten. Pohjimmaisena pontimena pyrin tuomaan esiin tapahtumia ja ilmiöitä, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pohdinnat eivät välttämättä etene kronologisessa järjestyksessä.

Unohdetut kandidaatit

Kovin outoa on, että nuo kaksi muuta USA:n presidentinvaalien kamppailussa kisanneista osallistujista on lähes tyystin unohdettu julkisuudessa. Aina ajan tasalla oleva blogisti korjaakin tilanteen ja esittelee lyhyesti molemmat. Tohtorisnainen Jill Stein (green party) tuo pienessä videon pätkässä käsityksiään mm. siitä, että mihin me olisimme ajautuneet, jos Hillary olisi valittu presidentiksi. Siinä vähän mallia ja mietittävää Suomen aina valppaille ja herätyksen kokeneille vihreille.

Toisella ehdokkaalla, liikemies Gary Johnsonilla (libertarian party) on myös painavaa sanottavaa ja ilmeisesti jotain hampaankolossa myös Trumpia kohtaan. Onkohan busineksissa tullunna köniin vai mistä moinen antipatia. Johnson on entinen republikaani, joka selvästi omaa koomikon lahjoja ja tietenkään ei pahemmin ole kiinnostunut tai tietoinen muun ja sen hullun maailman menosta.

Ehdokkaat eivät pahemmin tai paremmin paljon ääniä keränneet mutta väliäkö tuolla. Trump alkaa vaikuttamaan pikku hiljaa järkevältä tyypiltä. Otsaryppyjen takaa voidaan kysyä, että mihin tämä maailma oikein on menossa. Ehkä ainoa järkevin ja etenkin nuorten äänestäjien suosikki Bernie Sanders, Vermontin senaattori, pelattiin härskisti ulos vaaleissa demokraattisen puolueen ja Clintonin mafian toimesta. Näillä mennään ja maailma pelastuu.

Hän on täällä tänään

Mystikko ja runoilija poistui kesken kiivaimman vimman, jota myös luovuudeksi on tapana kutsua. Ja olihan Cohenilla paljon sanottavaa uskosta, kärsimyksestä ja ajan lohduttomuudesta. Viimeiseksi levyksi jäi tämä, jossa jo ensimmäinen säkeistö kertoo sen, että mitä pitikin tänään sanoa. Olen varma siitä, että hän lopulta löysi oman sisäisen rauhansa. Ja anteeksi nyt vain Dylan, jos joku, niin tämä herra olisi sen Nobelin ansainnut.

"You Want It Darker"

If you are the dealer, I'm out of the game
If you are the healer, it means I'm broken and lame
If thine is the glory then mine must be the shame
You want it darker
We kill the flame

Magnified, sanctified, be thy holy name
Vilified, crucified, in the human frame
A million candles burning for the help that never came
You want it darker

Hineni, hineni
I'm ready, my lord

There's a lover in the story
But the story's still the same
There's a lullaby for suffering
And a paradox to blame
But it's written in the scriptures
And it's not some idle claim
You want it darker
We kill the flame

They're lining up the prisoners
And the guards are taking aim
I struggled with some demons
They were middle class and tame
I didn't know I had permission to murder and to maim
You want it darker

Hineni, hineni
I'm ready, my lord

Magnified, sanctified, be thy holy name

Vilified, crucified, in the human frame
A million candles burning for the love that never came
You want it darker
We kill the flame

If you are the dealer, let me out of the game
If you are the healer, I'm broken and lame
If thine is the glory, mine must be the shame
You want it darker

Hineni, hineni
Hineni, hineni
I'm ready, my lord

Hineni
Hineni, hineni
Hineni

Eläköön Kuningas

Briteissä juhlittiin perinteistä Bonfire Nightia marraskuun alussa. Koko kansan kokkojuhlia vietetään epäonnistuneen parlamenttitalon räjäytyksen takia, jonka oli määrä tapahtua vuonna 1605. Kuningas pelastui ja kansa hurrasi. Vielä tänäänkin muistoa vaalitaan ja sitä juhlittiin mm. Edenbridgen kaupungissa polttamalla 11-metrinen pahvinen Trump.

Nyt kävi kuitenkin hassusti. Clintonin parempi puolisko hävisi ja kuningatar jäi valitsematta. Trump-nuken rakentanut taiteilija arveli Trumpin olevan "hiljaisesti huvittunut", mikäli hän olisi tietoinen tästä vallattomasta tempauksesta. Myös Suomen nk. valta- eli valemediassa tuleva USA:n presidentti on poltettu roviolla moneen otteeseen. Senhän kaikki älyllisesti valvoutuneet ja tiedostavat seuraajat toki ovat kuulleet ja lukeneet monen monta kertaa, joten ei siitä sen enempää.

Liikemies Trump tuli, näki ja voitti. Lupauksia ja valeita niin paljon kuin sielu sietää ja ääniä tippui laariin roppakaupalla. Ylen Ison Trollipajan toimittajatkin olivat vaalien seurantasepustuksissaan niin sekaisin, että en ole nähnyt pitkään aikaan niin hauskaa hupiohjelmaa. Vieläkin vatsaan koskoo. Demokratia voitti ja näillä mennään. Oikeistopulismi jatkaa iloista voittokulkuaan länsimaissa.

Tuo trenditietoisuus on kovin vähäistä länsimaissa, jos arvoisat toimittajatkaan eivät tunnu näkevän isoa kuvaa. Ilmeisesti heidät on niin aivopesty ja sitten heidän päättelykyvyssä on pahasti jotain vialla. Se ilmeisesti tuli "pyytämättä ja kysymättä" niin kuin Annelille kävi jokunen vuosi sitten.

Mitä sitten tulee Trumpiin niin mies puhua pälpättää välillä asiaakin. Otetaanpa käsittelyyn tuo sotilasliitto Nato. Liikemiehenä Trump tietenkin ymmärtää, että Nato on huono business. Mitä järkeä on tappaa miljoonia ihmisiä ja käyttää siihen tuhansia miljardeja riihikuivaa rahaa. Ei mitään järkeä. Nato on hyvä business vain ja ainoastaan USA:n aseteollisuudelle. Nato on vanha konsepti, joka ei enää toimi. Ja silloin kun se on asialla, tuloksena on tuhansia ja taas tuhansia viattomia siviiliuhreja. Ei niitä aseita turhan takia kannata värkätä.

Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaiset ovat tappaneet 20 miljoonaa ihmistä. Suurin osa ihmisistä tapettiin yksistään Vietnamin sodassa, jossa noin viisi miljoonaa vietnamilaista menetti henkensä. Pommeja ja napalmia pudotettiin viidakkoon siinä määrin, ettei siellä vieläkään ole toivuttu.  Kuriositettina mainittakoon, että amerikkalaisia "sotasankareita" kuoli 58 000 tuossa järjettömässä Vietnamin kansan tuhoamisessa.

Naton ja etenkin USA:n sotilasoperaatiot ovat pääosin epäonnistuneet ja tuottanet mieletöntä tuskaa ja leppymätöntä vihaa niissä kansoissa, joihin se on kohdistunut. Sen seurauksia ovat miljoonien pakolaisten kansainvaellukset ja edelleen jatkuvat väkivallanteot. Esimerkkejä ei tarvitse kovin kaukaa hakea. Amerikkalaisen demokratian vientivetoisuus on hiipumassa ja sen ilmeisesti Trump ymmärtää.

Täytyy toki toivoa, että herra ei itse ole sekaantunut asebusinekseen vaan keskittyy ennemmänkin kiinteistöihinsä ja muihin torneihinsa. Tottahan toki mies ymmärtää, kun on tiluksiaan käynyt ihailemassa, että kiinteistökauppakaan ei käy kun auto-, teräs- ja metallitehtaat ruostuvat ja humisevat autioituvaa tyhjyyttä kuin Kallion seurakunnan temppeli.

Kuinka sitten Suomen käy. Ulkopoliittisen instituutin pahimmat Nato-kätyrit Aaltola ja Salonius-Pasternak ehtivat jo tuomitsemaan Trumpin hulluksi. Ylen Ison Trollipajan pasmat ovat hieman sekaisin ja haarukoinnissa ovat "parhaat ja sopivat turvallisuuspoliittiset asiantuntijat". Agenda ei ole muuttunut miksikään ja yhteisellä asialla ollaan kansaa valistamassa ja opettamassa. Nato taistelee edelleen mielellään viimeiseen suomalaiseen.

Vaarallista demokratiaa

Politiikassa demokraattisen päätöksenteon kanssa on joskus vähän niin ja näin. Ja kun lopulliset päätökset etenkin edustuksellisessa demokratiassa tehdään viime kädessä harvojen ja valittujen toimesta, niin syystäkin on oltava varuillaan. Suomea pidetään yhtenä maailman demokraattisimpana maana. Ja tottahan se onkin, sillä meillä yleensä kunnoitetaan vaalien tulosta ja voittajat ottavat vetovastuun.

Tosin siinäkin loppupeleissä toimitaan puoluepoliittisen kähminnän ja suhmuroinnin kautta, jolloin mandaatin luovuttanut ulkopuolinen äänestäjä ei missään tapauksessa voi olla varma siitä, että parhaat kyvyt ovat vallassa. Ja lisäksi demokratia laahaa aina vähän perässä. Miten muuten voi olla mahdollista, että esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa kahdeksan prosentin kannatusta nauttiva puolue vastaa maalle erittäin tärkeistä ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.

Viime eduskuntavaaleissa Timo Soinin vaalivoitto takasi persuille mahdollisuuden, jolla pystyttiin koplaamaan puolueelle keskeiset ministerin tehtävät. Tuo temppu ei ollut mahdollista ilman suoranaista kiristystä, johon muiden puolueiden oli alistuttava. Vaalitulos oli sen verran kitkerän makuinen, että oikeistopopulistit ottivat Suomessa vahvan otteen.

Ei voi olla sattumaa, että tanner tömisee ja ilmassa ulisee, kun norsut ja aasit päästetään valtaan. Esimerkkeinä mainittakoon Soinin harkitsematon tuenosoitus Turkin valtaapitävälle diktaattorille ja Nato -hävittäjien päivittäinen Suomen ilmatilan "loukkaaminen" ovat vain loogista seurausta siitä politiikasta, johon meitä johdatetaan. Meininki muistuttaa jossain määrin jopa "iloista" 1930 -lukua, jonka seuraukset ovat toivottavasti vielä kaikkien mielessä.

Suomessa pää- ja valtiovarainministerin valta on selvästi kaventunut. Vastoin yleistä käsitystä siellä ei todellakaan ole varaa enää sooloiluihin. Molemmat ovat Brysselin talutusnuorassa, kun talous- ja rahapoliittiset päätökset tehdään suljetuissa kabineteissa ja kaukana Helsingistä. Suomihan tunnetaan näissäkin kuvioina mallioppilaana, joka viittaa silloin kun jotain kysytään ja nyökkää, kun muut sattuvat olemaan jotain mieltä.

Edustuksellisessa demokratiassa voidaan toimia myös toisin. Esimerkiksi Ruotsissa äärioikeiston ja uusnatsien viimeisin vaalivoitto kuitattiin sillä, että ollaan hiljaa. Ruotsidemoraatit eristettiin, suljettiin ja hiljennettiin ja pantiin koppiin häpeämään. Niin sanottu ruotsalainen yleinen ja yhtäläinen yhteiskuntamoraali astui kehään ja ohitti demokratian. Sehän herätti myös meillä melkoista pulinaa siitä, että näinkin voidaan toimia.

Amerikkalainen demokratia ansaitseekin sitten kokonaan oman lukunsa. Siihen ei tällä kertaa ole valitettavasti aikaa mutta todettakoon, että siellä kysymys on yleensä kampanjan hinnasta ja ehdokkaan hengissä pysymisestä. Valtaan pääsy USA:ssa on kiinni rahasta ja siitä, että millaiset kytkennät ehdokkaalla on talous- ja rahaeliittiin. Tästä on hyvä esimerkki parhaillaan käytävä presidenttikampanja. Amerikassa on vain kaksi nappulaa onoff eli jokotai. Jos tulet ulkopuolelta niin pidä varasi, sillä mitään keinoja ei amerikkalaisessa "demokratiassa" kaihdeta.

Olen silti edelleenkin demokraatti tai ainakin pidän itseäni sellaisena. Mutta pitääkö sitä itteeän nyt välttämättä ottaan ampua. Suomessakin näitä poliittisia marionetteja löytyy niin moneen lähtöön, että välillä on uskossa pitelemistä. Ehkäpä tuohonkin puhtoisen demokratian ja välillä kaikkivoipaisen narratiivin pohtimiseen pitääkin panostaa. Olisiko sittenkin niin, että uskottavampiakin vaihtoehtoja voisi olla tarjolla.

FUCK the EU

Muistattehan vielä Ukrainan, tuon surullisen kuuluisan tapauksen, joka vieläkin kaihertaa monen mielessä menetettynä ja hävittynä tapauksena. Tosin Hillary ei ole vielä luovuttanut vaan uhosi jossain puheessaan tekevänsä tilit vielä selviksi kunhan hänestä tulee se ensimmäinen nainen. Saas kattoo ny kuin akan käy. Krimi kuitenkin hävittiin ja Nato ei saanut uutta laivastotukikohtaa mutta senhän me kaikki viisaat tiesimme jo kauan sitten. Enough is enough niin kuin Venäjällä tavataan sanoa.

Non noi akat aika kovasuisia ja itsepäisiä, kun ne oikein vauhtiin pääsee. Vai mitä sanotte seuraavasta videonpätkästä, jossa rouva Nuland-Pyatt haistatti tai oikeammin sano suoraan niin kuin ne asiat tapaavat olla. Olivat "sattumalta" julkisuuteen vuotaneessa puhelinkeskustelussa vähän junailemassa uutta hallitusta Ukrainaan. YLEn Isolta Trollipajalta tämäkin keskustelu on jostain syystä jäänyt huomiotta, joten välillä on aina syytä palauttaa mieliin niitä tosiasiallisia "alkujuuria" niin kuin nykyään on tapana asiat ilmaista.

No jenkit hävis oman pelinsä ja painuivat koloihinsa uusia juonia pohtimaan. Tarvittiinhan siinä sitten loppupeleissä meidän omaa Angelaa, jotta päästiin mukaan vaikuttamaan, ja olemaan niin kuin juonessa mukana. Kanervakin Turusta on edelleen joka päivä niin huolissaan Donetskin rintamasta ja sen valtavista ihmisuhreista. Ja voishan se Kallion kirkkoherrakin taas pari kertaa kirkkonsa kelloja kalistella, kun ovat kuulemma hiljentyneet. Niissä on niin sopevan ontto ja kumajamainen kaiho, että itku melkein meinaa pillahtaa kun ohi kävelee.

Mutta eipä hätiä. Pasilan Iso Trollipaja palkkasi oikein Itämeren kirjeenvaihtajan, joka ensi töikseen lähetettiin vaativalle maasto- ja navigointikurssille. Harjoittelee kuulemma pintasukellusta, kaukokiikarointia ja vihreät kahluusaappaatkin taitavat kuulua nykyiseen työsasuun. Blogisti odottaakin suurella jännityksellä mitä uutisia tulemme kuulemaan Itämeren jännittäviltä rannoilta ja saarilta ja keitä kaikkia outoja tyyppejä se vielä ehtiikään siellä bongata.

Mutta sitä ennen laitetaan lautaselle Rottenin poikaa ja mitäs niistä palleista sen enempää. Ei kai ny sentään tartte, jokainen vinylistihän nyt ymmärtää, että tuo levy on vähän niin kuin pakkohankinta. Kuunnellaan ja muistellaan samalla kaukaisia osakunta-aikoja.

Kaiken maailman totuuksia

Nämä lyhyet videopätkät ovat aika mielenkiintoista kuultavaa kaikille niille, jotka ymmärtävät kieltä tai ovat innokkaita englannin kielen opiskelijoita. Eetteristä voi löytyä uskomattomia tosiasioita ja tokaisuja, joista Suomen vallassa oleva ja valtaa edustava valemedia vaikenee. Ylläolevassa pätkässä Obama tunnustaa "läheiset" suhteensa ISISiin viime vuoden keväällä.

Ja sitten toinen totuus, joka ilmeisesti aika monelta Suomen valtaa pitävältä valemedian seuraajalta on jostain syystä jäänyt vaille huomiota. Amerikkalaiset toimittajat olivat haastattelumatkalla ja saivat kuulla totuuden suoraan Putinilta. Että kuinka siellä arabimaailmassa noin niinkuin ylipäätään hurisee ja kuka siellä oikein pörisee.

Kenelle kellot soivat

Heikki Kinnusen saarna on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan. Kallion kirkkoherrakin löysi vihdoin oman jumalansa. Kysyä voidaan, että miksi kirkon kellot ovat vaienneet silloin, kun Irak vastoin YK:n mandaattia pommitettiin takaisin kivikaudelle. Herra ja päällikkö se on näemmä meillä jokaisella.

Katalonian kummajainen

Dalimainen "utelias ote" irvistysten kera ja lisäksi hämmennystä ja ehkäpä vielä kaaosta, siinä kaiketi ne päällimäiset ennakkokäsitykset ennen matkaa Espanjaan tai paremminkin sanottuna Kataloniaan. Katalonian "virattomat" liput roikkuivat aika monen kerrostalon asunnon parvekkeella. Barcelonassa oli osoitettu mieltä pari päivää ennen saapumistani ja kymmenet tuhannet olivat marssineet maakunnan itsenäisyyden puolesta.

Se oli jonkinmoinen yllätys. Olin kyllä tietoinen baskien itsenäistymishaluista mutta että kataloonitkin. Tiettävästi äänestyksessä kyllä -äänet olisivat jonnin verran niskan päällä muttä sitähän ei itse emämaa salli eikä katalaaneilta tulla mitään kyselemään ainakaan näillä näkymin. Espanjan hallituksen muodostaminenkin on takkuillut ja jo kahdesti käytyjen vaalien jälkeenkään sitä ei vieläkään ole saatu kasaan.

Hyvin näyttää silti menevän. Turistit ramppaavat Barcelonan Ramblaa edestakaisin ja heitä riittää. Tuntui kuin turistikausi olisi parhaimmillaan. Ihmismäärä oli valtaisa vaikka paras sesonki olikin jo ohi. Joukkoliikenne pelasi ja muutenkin kaupungin yleisilme oli siisti ja säyseä.

Tuli mieleen, että tuota samaa voisi kokeilla myös Suomessa. Siis sitä, että oltaisiin ilman virallisesti vaaleilla valittua ja soviteltua hallitusta. Juoksevat asiat hoidettaisiin mutta muuten oltaisiin kuin Ellun kanat. Siinä sitä säästöä kertyisi kun nykyisen ulkoministerin ei tarvitse enää reissata  vaan voisi keskittyä Vermon raveihin ja Englannin ykkösliigaan.

Ja vielä kun nykyinen puolustusministeri voisi paneutua pelkästään perusnatsien tutkimiseen, josta varmasti löytyy avartavia aihioita. Lapuan liikkeen "ihailijaksi" tunnustautuneen tohtorin nykyiset toimet kun ovat vähän siinä ja siinä ja kukaan ei oikein tunnu tietävän mihin sopimuksiin ja papereihin se tyyppi oikein nimeänsä rustaa. Varmaa kuitenkin on, että selvää säästöä siitä Suomelle syntyisi ja ainakin suuremmilta vahingoilta vältyttäisiin.

Ja jos oikein tiukka pojilla tekisi niin voisi se Suomen valtio ainakin kerran lähettää kaverukset ihan paikan päälle sinne Milwallin matsiin. Olisihan se somaa, kun kaksi sinisen suomalaista pipopäätä pääsisi heiluttelemaan sinivalkoisia huivejaan muiden uusnatsien kanssa. Eikä tarttisi enää meidän muiden suomalaisten tuntea sitä syvää myötähäpeää, joka aina välillä pääsee yllättämään karskeimmankin ja jo kaiken nähneen kansalaisen.

Girl from Figueres

Pari ensimmäistä päivää vierähti ensin Figueresissa Salvador Dalin synnyinseudulla. Käynti Dalin Teatterimuseossa kuului niihin vähäisiin pakollisiin vierailukuvioihin. Dalihan oli aikoinaan tunnettu showmies vailla vertaansa ja myös taiteilijaksi häntä tituuleerattiin. Äkkinäisen nopea liikkeissään ja käänteissään, ja ilmeisesti kuitenkin ymmärsi naisen viehkouden siinä määrin, että heistä syntyi mitä mielenkiintoisimpa teoksia, joissa katsojan silmä edelleenkin lepää. 

Surrealisti ja ehkäpä jotain ammettuna myös dadaismista, kukapa sen tietää mitä mies milloinkin touhusi. Andalusialainen Koira lienee ainakin kaikille elokuvista kiinnostuneille tuttu. Teatterimuseon jokainen huone on jo sinällään vähän niin kuin taideteos, sieltä löytyy mobileja ja muita veistoksia, ajan ja toden tajun hämmentäviä esineitä, joiden merkitystä "asiantuntijat" pohtikoot rauhassa. Minä viihdyin ja suosittelen muillekin.

Vinkkinä vielä se, että menkää heti aamusta paikalle, kun museo aukeaa. Silloin on mahdollisuus päästä sisään jonottamatta. Tultuani museosta ulos parin tunnin päästä, niin jono ulkopuolella oli kymmenien metrien pituinen. Kiitos vieläkin sille sedälle, joka melkein talutti eksyneen matkailijan ajoissa museon portille. Dalin museo on Espanjan suosituin yksityinen museo, joten kävijöitä riittää.

Portrait of Picasso

Yleensä sediltä ei kannata kysyä mitään ainakaan englanniksi. Englantia puhuvat korkeintaan vain nuoret naiset, jotka mielellään neuvovatkin ja opastavat epätietoista turistia. Paikalliset puhuvat vain espanjaa, katalaania ja ranskaa. Muilla kielillä on turha edes yrittää.

Dalin "muusana" toimineen vaimon, Galan kanssa välit rikkoutuivat ja se oli ilmeisesti syynä siihen, että  taiteilijan anti lopullisesti ehtyi. Kuriositeettina mainittakoon, että Salvador osti eronneelle vaimolleen linnan Pohjois-Espanjasta, jossa hän sai vierailla vain Galan erityisestä kutsusta. Dali itse muutti takaisin kotiseudulleen ja vietti loppuelämäsä lähes erakoituneena. Dalille oli varattu hautapaikka Galan linnassa vaimonsa viereltä mutta hän valitsi viimeiseksi leposijakseen oman Teatterimuseonsa kryptan.

jatkuu...

Etsivä löytää

Tässä se nyt vihdoinkin töllöttää, kissojen ja koirien kanssa etsitty ja lopultakin päätyi levyhyllyyn. Ottamastani kuvasta tuli hiukka taiteellinen, sillä levyn kansi ei ihan tuolta todellisuudessa näytä. Tällä levyllä olevat äänitykset olivat vähällä unohtua Ylen Liisankadun studion arkistoihin, kunnes levy-yhtiö julkaisi ne vuonna 2005 ilmestyneellä vinyylillä. Lisäksi levyllä on kolme Kulttuuritalolla tehtyä live -äänitystä.

Äänitykset tehtiin jo 50 vuotta sitten vuonna 1966. Kyseinen vinyyli jäi myös Carolan ainoaksi jazz -levyksi, yleenhän hänet muistetaan ns. iskelmälaulajana. Sarmantomainen ote säilyy levyllä loppuun asti antaen myös solistille tilaa. Sarmantohan ottaa mielellään mukaansa naissolisteja levyilleen, joista ehkä Hapuoja ja Otis ovat niitä tunnetuimpia. Tosin Taina Lehdon esittämä, Scene From A Trance, kuuluu ehdottamasti blogistin lempilevyihin.

Tuolla levyllä Lehdon äänen hauraus ja herkkyys on käsin kosketeltavaa. Joitakin kuuljoita se voi jopa häiritä. Carola on taas astetta rähjäisempi ja karkeampi, mutta säilyttää kuitenkin sen inhimillisen puolen. Ja laulujen tulkitsijana Carola kuuluu siihen hyvin harvaan kärkirivistöön. Olen kirjoittanut Carolasta jo aikaisemmin, joten hänestä ei sen enempää tällä kertaa. Onni kuitenkin, että sai edes nämä kappaleet levyttää.

Sanotaan, että etsivä löytää. Timo Soinikin löysi vihdoin itsensä eli puolueensa. Nyt on hätä sitä korkeinta laatua. Kannatus hiipuu ja hiipuu ja jostain pitäisi löytyä se viisaan populistin viimeinen oljenkorsi ennen kuin kaikki romahtaa. Tosin hyviä vaihtoehtoja on toki tarjolla ja ainahan voi vaikka alkaa ajamaan äänestystä eu -jäsenyydestä. Kyllä silla muutamia kymmeniätuhansia ääniä saa taas kalasteltua seuraavissa vaaleissa.

Stubb taas on kadonnut jonnekin ja lukuisista etsintäretkistä huolimatta en ole miestä löytänyt. Tämä kukkopoikahan tunnettiin aikoinaan mm. sirkustempuista ja muista yllättävistä tempauksista. Taitaa keskittyä niihin teräsmieskisoihin, jossain Havaijilla ne kait pidetään. Orpostakin on tulossa pikku hiljaa urpo, ellei tahti parane. Lukuisista hakuretkistä huolimatta en vieläkään ymmärrä, mitä se mies oikein tahtoo. Onko Orpo jo löytänyt itsensä?

Sipilän pokka pitää vieläkin vaikka välillä naurattaakin. Hymy karehtii jo vähän niin kuin tyhmäntuntuisen ja huijattavissa olevan aikamiespojan suunpielessä. Ei kait nyt sentään, mitä ne maailmallakin ajattelee. Nyt rotia siihen puuhasteluun ja nyrkkiä pöytään. En ne asiat sillä vatuloinnilla parane.

Blogistikin tulee löytämään itsensä ensi viikolla Figueresista tai mistä sitä koskaan tietää. Tahtoo tuo suuntavaisto olla sitä luokkaa ettei oikein kehumaankaan pääse. Taivaallista taidetta on kuitenkin tiedossa, mikäli etsintä tuottaa tulosta. No, onneksi etsintäpartio Suomesta tulee muutaman päivän päästä perässä ettei ainakaan pahemmin joudu hunningolle.

Vapauttakaa itsenne

Tilasin muutama päivä sitten vinyylilevyn Espoosta ja kun viimeksi vilkaisin lähetyksen kulkua, oli paketti ehtinyt jo Seinäjoelle asti. En tosin ymmärrä. mitä tuo, jo kauan etsimäni Carola ja Heikki Sarmanto Trion lp-levy tekee Seinäjoella, mutta hällä väliä. Varsinais-Suomi kun kuitenkin sijaitsee aika kaukana tuosta Pohojanmaan kuuluisasta jalkapallokaupungista.

Kuljetuksesta käytetään vielä Smart -posti nimitystä, joten jotain fiksua taka-ajatusta siinä täytyy takuulla olla. Tuo logistiikka on välillä niin hämärää, ettei sitä tavallinen kanssakulkija oikein tahdo ymmärtää. No eihän tuo nyt vielä mitään. Maanantaina onnistuin lukitsemaan itseni toimistoon. Se jo vaatii todellista aivotyötä ja harjoitusta, että moiseen suoritukseen kykenee.

Kyseisestä konttorista on vielä kaksi ovea ulos, ja molemmat ovet olivat takalukossa ja avaimeni riippuivat toisen oven ulkopuolella. Omin voimin en päässyt ulos ja olin siis pahassa jumissa. Onneksi sain kuitenkin pihalla haravoimassa olevan miehen tajuamaan, että täällä olen ja ulos en pääse. Hän kävikin muutaman piinallisen minuutin jälkeen toisella ulko-ovella, jossa avaimeni riippuivat ja väänsi avaimia, ja niin olin taas vapaa kulkemaan. Kauhea kiirus tietenkin oli ja piti vielä ehtiä Turkuun.

Keskiviikkona A-studiossa keskusteluun osallistuneet politiikot olivat myös lukinneet itsensä. Joku kokoomuksen sliipattu tyyppi, nimeä en nyt valitettavasti edes muista, kertoi, että verot alas niin Suomi pelastuu. Työttömyys kohenee, kun ei tarvitse veroja maksaa, Hän oli erityisen pahassa lukossa ja oman puolueensa jargoninsa vanki. Ja jos sekään ei auta niin vähän keppiä vielä ansiosidonnaista nauttiville, niin eiköhän se sitten siitä. Ihan sääliksi kävi nuorta miestä ja välillä toki naurattikin miehen puheet.

Antti Rinne ja Sampo Terho kinastelivat taas tuttuun tyyliinsä siitä, että kumpi on tehnyt enemmän työttömien hyväksi. Pojat olivat pahassa takalukossa ja tasapeliin taisivat lopulta väännössään päätyä. Rinnekin taisi olla ihan kahvilla, kun hänkin jo ehdotti arvonlisävero -alennuksia pienyrittäjille. Suomeen olisi tulossa oikein virkeä kahvilakulttuuri, mikäli Rinnettä on uskominen. Kaikki Suomen työttömät tulkaa ja täyttäkää uudet kahvilat.

Ja sitten paikalle oli haalittu vielä yksi työnhakija, joka oli käynyt Uudessa-Seelannissa ja kokenut siellä vapautuksen. Kuudessa kuukaudessa hän oli vapautunut omista synkistä ajatuksistaan ja ymmärtänyt Suomen ahdistavan ilmapiirin ja sen mukanaan tuomat paineet työtä vaille oleville. Työnhakijoita syyllistetään turhaan ja hävetäkin vielä pitäisi. Jotenkin tuo naispuolinen työnhakija vaikutti selväjärkiselta ja emansipoituneelta. Ymmärsi yskän ja kehuakin vielä tajusi päättäjiä kera pienen sarkasmin.

Persujen käynnistämät työttömyystilastojen siivoustalkoot ovat perseestä ja vanhaa perua. Jo Lipponen aikoinaan siivosi ja kaunisteli tilastoja poistamalla kymmeniätuhansia "sinne kuulumattomia". Nyt kun yli 60 -pitkäaikaistyöttömät ollaan lakaisemassa ulos eläkkeelle niin mikä silloin muuttuu. Kun yksi luukku lukitaan niin toinen avautuu, ei se ole vapauttamista. Ne ovat häivetalkoot, jossa itse ongelma on ja pysyy tallella.

Kautta Norpaksen

Taalintehtaalla tapahtuu ja harva siitä tietää ja hyvä niin. M A Nummisen ja Pedron esitystä on paljon antoisampaa seurata ja kuunnella pienemmissä piireissä. Kuulija tuntee olevansa jotenkin etuoikeutettu ja lähempänä sitä vavisuttavan insentiivistä äijien konserttielämöintiä. Nummisesta ei vain yksinkertaisesti voi olla pitämättä.

Pedro on Suomen yksi aliarvostetuimpia muusikoita. Hanuri ja urut ovat kulkeneet miehen mukana jo vuosikymmeniä. Kun on seurannut miehen soitannollisia puuhia jo Wigwamin alkuajoilta lähtien, voi vain hämmästellä muusikon monipuolisuutta. Mikään ei ole vierasta. Yleensä Pedro ei pahemmin tekemisistään metelöi ja pysyykin mielellään taustasävellysjoukoissa. Syrjäänvetäytyminenhän on tunnettu piirre älykkäillä ihmisillä, tavataan sanoa. Tosin ammattipiireissä miestä taidetaan pitää lähes nerona.

Ja kun puitteet ovat vielä kohdillaan niin kyllä kelpaa. Taalintehdas on ikivanha ruukkikylä, jossa vieläkin on nähtävissä vanha työläishistoria kylän vanhoissa rakennuksissa. Verstaalla, jossa konsertti pidettiin, on Ruukin vanha konepaja. Konepaja lopetti toimintansa jo kauan sitten eli samana vuonna, kun blogisti näki ensimmäistä kertaa päivänvalon. Ja siitä on totisesti aikaa. Siinä sitä on riittämiin historian havinaa.

Viimeinen kuolinisku Taalintehtaalla nuijittiin vuonna 2012, kun FNsteel sulki ovensa. Jokainen voi parhaan kykynsä mukaan kuvitella, että mitä 180 ihmisen irtisanominen merkitsee vajaan 2000 asukkaan kylässä. Parhaimmillaan terästehdas, tosin toisella nimellä varustettuna,  työllisti yli 1200, joten kylän raitti on melkoisesti hiljentynyt menneinä vuosina.

Norpas festivaali pidettiin nyt viidettä kertaa. Idea poikki-halki- ja pinoon ynnä muusta monitaiteellisesta tapahtumasta on jostain syystä pesiytynyt kylään Espanjasta. Tarkemmin en festivaalin historiallisia juuria tunne, mutta idea on tutuntuntuinen. Performanssit ja mitä moninaisimmat taide-esitykset valtaavat kylän kolmeksi päiväksi. Pääasiallinen yleisö tuntuu tulevan muualta päin Suomea, kun väki kylän tutummalla ja kuuluisammalla jatsifestareilla näyttää ja kuulostaa vallan toisentuntuiselta.

Sanotaanko näin, että ilmassa on selvästi jotain sitä tutusta ja vapaasta 70-luvusta, boheemisuudesta, ja miksei myös idealismista. Yllättävän vähän mukana on tekotaiteellisuutta, joka vaivaa näitä nykyajan suuria artisteja. Mukana on paljon toistoa ja taas toistoa. Paljon tekemisen tuntua ja elämyksellisiä nautintoja. Mauri Anterokin kertoo taas monennenko kerran, että mitä nuoren aviomiehen tulee tietää.

Taiteilijoiden itsensä järjestämä festivaali toimii myös vähän niin kuin siinä menneessä ja terveessä talkoohengessä. Blogisti esittääkin kainon toivomuksen, että älkää vain tulko pilaamaan näitäkin juhlia.Pidetään suut supussa ja nautitaan rauhassa vaikkapa Iiris Viljasen ja Tapani Rinteen musiikillista kokeiluista. Eikä Mauri Anteronkaan tarvitse tehdä enää comebackiä, M A for ever.

Tuulahduksia huipulta

Rion kisat ovat jo puolivälissä ja hyvästä syystä toimittaja Jukka Morottaja onnistui kuin onnistuikin haastattelmaan Mika Kojonkoskea Rion tummassa yössä muutaman caipirinhan jälkeen. Sain Jukkikselta luvan laittaa tähän blogiin suoraan muutamia kysymyksiä ja vastauksia sen kummemin niitä sensuroimatta.

Morottaja: Suomen huippu-urheilun huippuyksikön huippujohtaja Mika Kojonkoski, mitkä ovat nyt päällimmäiset tunnelmat täällä paikan päällä, kun kisat lähestyvät loppuaan?

Kojonkoski: Kyllä meillä on täällä ihan käsin kosketeltavan lämmin ja mahtava huipputunnelma. Se on niin harvoin kun pääsee huippujengin kanssa yhdessä maailmalle edustamaan ja kannustamaan suomalaista huippu-urheilua.

Morottaja: Aika kovia aikoja nuo naiset juoksevat täällä, kun katsoin tilastoista, että suomalainen huippumiesjuoksija, Vattulaisen Arttukin, olisi kauden kotimaan kärkiajallaan sijoittunut pronssipallille naisten 10 000 metrin juoksussa.

Kojonkoski: Kovaa ne naiset tosiaan kipittävät. Olemme Artun kansssa suunnitelleet kyllä ensi kaudelle uuden huippukestävän ja -kehittävän rataprojektin, joten kyllä se vitun Vattulainenkin vielä oppii juoksemaan kovempaa kuin akat.

Morottaja: Nuo Suomen pienet ja suuret naapurimaat ovat jo ehtineet rohmuamaan mitaleja, mutta Suomellahan ei tavoitteita ole?

Kojonkoski: Joo, ei me voida tällaista huippufiilinkiä pilata millään tavoitteilla. Mitä ne meidän huipputyypit sitten tekisi, jos vielä rimaa nostettaisiin. Kyllä meille riittää se, että saamme huippukokemuksia yhdessä tekemisen huippumeiningistä.

Morottaja: No eiköhän se keihäänheitosta ainakin yksi ronssimitali tule Ruuskasen toimesta. Ja onhan meillä vielä muutamia muitakin huippuvalioita vielä monessa muussakin kehässä ja mitalia jahtaamassa?

Kojonkoski: Ainahan se on mahdollista mutta on meillä kyllä takataskussa yksi oikein yllättävä huipputempaus, joka saa koko maailman urheilupiirit haukkomaan henkeään. Jos siis kaikki menee päin huippupersettä niin meillä kyllä löytyy takataskussa vielä yksi tosi huippujuttu.

Morottaja: Voisitko vähän valottaa enemmän, sillä tämä kuulostaa tosi huippukivalta.

Kojonkoski: Sitä se onkin ja kaikki perustuu suomalaiseen huipputuotteeseen. Olemme ajatelleet buffata nokialaista ja tänään sain tietää, että kontti on kuin onkin jo perillä.

Morottaja: Tämä kyllä alkoi nyt kiinnostamaan oikein huippu-urakalla. Että oikeinko koko maailman huippupiirit olisivat kohderyhmänä. Mihin tämä nyt oikein perustuu?

Kojonkoski: No, kato asia perustuu ihan yksinkertaisesti huippusijaintiin. Meillä on täällä lukuisa joukko Pasilan huipputoimittajia, joilla on mitä mainioin huippustudio ja vielä huippupaikalla suoraan Cobacabana beachin vieressä. Ja siellä se kontti nököttää studion nurkassa ja odottaa vain sopivaa huippuhetkeä, jos niikseen tulee.

Morottaja: No, nyt mä oon kyllä ihan pihalla.

Kojonkoski: No katos, jos mitskuu ei tuu niin sitten pannaan kunnon huippuskaba pystyyn. Se on niin vitun huippuvarmaa, että nokialaiset saa huippukyytiä, kun siniset ja valkoiset saappaat lentävät Cobacabanan hiekkarannalla ja huippukauas. Ja siihen kisaan ei sitten ota muut osaa kuin suomalaiset huipputyypit. Se on niin vitun huippuvarma, että ulkomaalainen lehdistö tulee huippuinformoiduksi tästäkin huipputempauksesta.

Morottaja: Tämähän on todella yllättävä huippu-uutinen. Suomen huippuolympiajoukkueen huippujoukkueenjohtaja, Mika Kojonkoski, minä kiitän tästä ainutlaatuisesta ja huippujännästä haastattelusta.

Tapaus Armstrong

George W. Bush ja Lance Armstrong

"Pyöräilyä on kiva katsoa", sanoi ystäväni Herttoniemestä pari päivää sitten. Utelin, että kuka siellä oikein mahtaa pyöräillä, jolloin selvisi, että televisiossa poljetaan kilpaa ja kovaa. Tänään luin, että joku Armstrong oli voittanut aika-ajot Riossa. Jotenkin tuo sukunimi on tuttu ja tuo mieleen jotain merkittävää. Aivan oikein, Lance Armstronghan oli se kuuluisa amerikkalainen kilpapyöräilijä, joka kärysi siitä tutusta ongelmasta: Otin väärästä purkista.

Lance Armstrongista ovat suomalaiset laatulehdet kirjoittaneet aikoinaan tuhansia ja taas tuhansia sivujä ylistäviä lausuntoja ja arvioita amerikkalaisesta sankarista. Silloin presidenttinä vaikuttanut George W. Bush halusi pyöräilijän jopa Texasin kuvernööriksi. Yläkuvassa miehet ovatkin yhteisellä pyöräretkellä kuuluisalla Texasin ranchilla. Urheilu on politiikkaa, tavataan sanoa.

Vuosien oikeustaistelujen, salailujen ja muiden manöövereiden jälkeen Lance Armstrong tunnusti eläneensä valheessa. Hän oli käyttänyt epoa ja tehnyt lukuisia verensiirtoja menestyäkseen hinnalla millä hyvänsä. Sankari pudotettiin jalustaltaan ja media vaikeni. Hän menetti kaikki tärkeimmät voittonsa ja se maksoi sankarille miljoonia dollareita. Pari lainausta sopii tähän kohtaan:

Travis Tygart: The cyclists are part of "the most sophisticated, professionalized and successful doping program that sport has ever seen"

"It presents as matter-of-fact reality that winning and doping goes hand-in-hand in cycling"

Nainen, nimeltään Kristin Armstrong, voitti siis naisten pyöräilyn aika-ajot Rion olympialaisissa. Huvittavaa on, että naisen nimi sattuu olemaan sama kuin Lancen nykyisen vaimon. Kyse ei kuitenkaan ole samasta naisesta. Toiseksi kisassa polki venäläinen Olga Zapelinskaja, joka oli juuri vapaututettu doping -pannastaan.

Jos nyt ihan rehellisen älyllisesti asioita pohtii niin eittämättä tulee pahoja ajatuksia mieleen. Blogistin on hyvin vaikea uskoa, että 43 -vuotiaalla amerikkalaisella kilpapyöräilijällä olisi puhtaat jauhot pussissa. Järjestelmällinen ja tietoisesti salassa pidetty doping ei ole kilpapyöräilystä mihinkään hävinnyt. Se, tuleeko asia koskaan julki, onkin sitten aivan toinen tarina.

Uutisia Riosta

Judi Fahmy

Saudi-Arabialainen judoka (Judi Fahmy) kieltäytyi ottelemasta israelilaisen vastustajansa kanssa Rion olympialaisissa. PIT (Pasilan Iso Trollipaja) epäilee judokan loukkantuneen pahasti ja siten estyneen kohtaamasta vastustajaansa. Tiettävästi judoka ei myöskään kuulu Putinin lähipiiriin, joten PIT:n trollitoimittajat toivottavat urheilijalle pikaista paranemista.

Eetterissä on luonnollisesti spekuloitu moisesta kieltäytymisestä. Epäillään poliittisia motiiveja ja kaikkea siltä väliltä. Saudeilta kun kysyy, niin yleensä eivät taida tunnistaa tai edes tunnustaa koko Israelin valtion olemassaoloa. Vaikea sitä on näkymättömän vastustajan kanssa painia. Muutama englanninkielinen twiitti ehkä vähän valaisee niitä syviä tuntoja, joita tuolla alueella viljellään.

"Excellent decision... Its an exceptional way to protest against the apartheid and brutal occupation of Palestine... It has nothing to do with Islam or Judaism... Its to do with human morals and to protest against a nation which has occupied Palestine is more praiseworthy than winning a Olympic medal... Bravo to Saudis...

Great! Admirable...I myself wouldn't want to even touch a specie who are like termites who occupied a land that ones refuges them, and now they turn to kill those who embraced them after they were disposed from Europe... even killing innocent kids and women.

It's hard to face people who have taking not only your land but your whole life away . I am sure this was not a easy thing to do. Lot of people will not understand but don't blame them they have not walked in your shoes of the Palestinians. May God give you peace".

Blogisti laittaakin vielä tähän lopuksi muistutukseksi ryhmäkuvan Palestiinan Rion naisjoukkueesta. Ja taitaapa siellä joku ukkokin vielä ratsastella, uida, judoilla ja yleisurheilla Palestine -paita päällä. No, näitä tyttäriä tuskin tullaan näkemään Suomen valtamediassa ja vielä vähemmän heitä tullaan kuulemaan. Blogisti toivookin koko joukkueelle mitä mainiointa menestystä ja onnea myös jatkossa. 

Palestiinan naisjoukkue Riossa

Pasilan trollipajan yllätysuutinen

Pasilan Iso Trollipaja järisyttää taas uutisillaan. Tekstitv:n sivulla 138 kerrotaan, että Trump on Venäjän agentti. Luotettavan entisen CIA-johtajan mukaan Putin on taas asialla. Blogisti ihailee naapurimaan nuorekasta ja aikaansaavaa presidenttiä ja ihmettelee miten moneen se mies ehtiikään.

Pasilan trollipaja valhettelee

Pasilan Iso Trollipaja on aina ajan hermolla. Tiedotusvälineen tekstitv:n sivulla 132 levitellään taas kerran perättömiä. Folha de Sao Paulon sivuilla verkkosivuilla kuitenkin kerrotaan, että ryöstäjän surmannut mies on brasilialainen Marcos Cesar Feres Braga, joka esiintyi väärennetyillä papereilla.

Venäjän Rio de Janeiron pääkonsulin mukaan miehellä ei ole mitään tekemistä Venäjän edustuston kanssa. Venäjä ei anna konsulin henkilöllisyystodistuksia kenelläkkään. Meitä edustavat vain henkilöt jotka ovat Venäjän kansalaisia, konsuli kertoo. Blogisti odottaa jännityksellä, että milloin Pasilan trollitoimittajat heräävät iltapäiväuniltaan.

Hauskaa olla pittää

Laitetaan pari "järjettömän hauskaa" videon pätkää näytille näin viikonlopun ratoksi. Näitä tuskin tullaan näkemään Suomen valtamedian sivuilla, sillä ne ovat niin hulvattomia ja vallattomia, että heikompaa jo huimaa. Ensimmäisessä näytetään muutamia riemun ja ilon karjahduksi ja suoranaista remuavaa naurua, joihin pystyy vain Hillary Clinton. Kyseinen leidihän on ollut jo pitkän aikaa tiiviisti mukana pienessä valtaklikissä, joten kokemusta ja asiantuntemusta löytyy. Ei muuta kuin pukinkonttiin mainio vaikkapa kymmenen tunnin CD-pläjäys Hillaryn parhaimmista.

George Bush juniori on jotenkin unohdettu ja häipynyt kummasti unholaan Suomen valtamediassa, joten nyt on korkea aika korjata tilanne ja palauttaa miehen kunniakas ja hohdokas maine. Miehen hyytävä ja itsevarmuutta hohkaava virnekin on vielä tallella, ja panipa poika vielä tanssiksi Dallasin muistotilaisuudessa, jossa harjoiteltiin oikein arvovaltaisella porukalla kansakunnan yhteistä surua. Muutamaa ammuttua poliisia siellä muisteltiin syvällä hartaudella.

Viimeisen videon naisselostajaa kannattaa kuunnella tarkkaan vaikka hänellä joskus onkin pokassa pitämistä. Blogisti odottaakin jännityksellä milloin päästään seuraamaan Suomen ulkoministerin rukousaamiaisia Atlantin toisella puolen. Siellä sitä varmasti on ollut oikein kunnon lysti päällä.

Aikansa kutakin

Olen jo turhan kauan suunnitellut vähän pitempää rundia Karjalan kaukomaille. Ajatuksena olisi kierrellä kaarrellen ja poiketa sattuman lailla sopiviin kyläpaikkoihin. Ja suurimpana haaveena olisi päästä pagisemaan aidon karjalaismummon kanssa menneistä ja miksei tulevistakin ajoista. Haaveensa kullakin, tavataan sanoa. Kiirettä vaan taitaa pitää ja eikä ne mummotkaan siellä ikuisesti elä. Ajan kulku on lohduton.

Santtu Karhu on karjalainen etnorokkari, jos nyt jollain määreellä halutaan häntä määrittää. Onnistuin haalimaan netistä hänen vuonna 1991 levyttämänsä singlen: Omien aigoin legendat. Jo laulun ensimmäinen värssy on ajaton ja kertoo paljon vaikkapa nykyisistä auvoisista tuokioista:

"Se oli silloi konzu sogei ei kehtannuh nähtä
Se oli silloi konzu kuurnis ei tahtonuh kuulta
Sanottih kuurehel: kai muuttuu parembakse
huondeksel peze korvat puhtahakse".

Santtu on armoitettu sananikkari ja laulaa mm. livvin eli aunuksenkarjalan kielellä. Taiteilija käyttää tietysti taiteilijanimeä. Oikeaa nimeä en tiedä mutta lienee kuitenkin suvultaan livvikkö. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä ehkä hieman paremmin tunnetun Arto Rinteen kanssa. Rinne soitti aikaisemmin Karhun yhtyeessä Talvisovat ja siis myös tälläkin levyllä. Talvisovat tarkoittaa sitten aivan jotain muuta kuin ensi lukemalla voisi ymmärtää. Pohojanmaalla puhuttiin aikoinaan mm. talvimanttelista.

Karjalassa tapahtuu muutenkin. Petroskoin kaupunginjohtaja vaihtui jokin aika sitten ja vaihdos tapahtui hiemän hämärissä olosuhteissa. Päämies Hudilainen on saanut moitteita aina Venäjän ylimmältä taholta. Puoluepolitiikka näyttää hallitsevan ja hajottavan Karjalan tasavallan päättäviä ja vastuullisia tahoja. Ulkopuolelta on vaikea arvioida, että missä siellä oikein mennään, kun tuo tiedonkulku on vähän sitä sun tätä. Siinäpä on yksi hyvä lisäsyy poiketa paikan päällä.

Santtu sanoi jossain haastattelussa, että tarkeintä elämässä on ihmisyys. oli järjestelmä sitten mikä tahansa Ja yleensä ihmisyyteen liittyy aina inhimillisiä kärsimyksiä, erehdyksiä ja elämyksiä. Niitä Karjalassa on ehditty kokemaan kautta vuosisatojen. Suomessa karjalaisia on kiännetty ja viännetty jos johonkin yhteiseen ja etenkin meille sopivaan muottiin. Ja aika huonosti siinä on onnistuttu ja hyvä niin. Karjala menestyy vain omilla töillään ja viisailla ajatuksillaan.

Tosiasia kuitenkin on, että meillä on yhteinen kieliperimä ja vähän yhteistä historiaakin. Lisäksi yhteinen ymmärrys asioiden tilasta osana suurvaltaa ja sen naapurina antavat sellaiset puitteet, että tiiviimmin pitäisi yksissätuumin toimia. Karjalankielen elvyttäminen kuuluu niihin kiirellisiin ja välttämättömiin toimiin.

Santtu Karhu tekee kulttuuripoliittisesti tärkeää työtä. Vaikka nuoresta pojasta on kasvanut jo kunnon äijäköriläs, toivon silti, että Karjalan nuoriso tuntee ainakin hieman ylpeyttä omasta pojastaan. Suomessa Santtua on mahdollisuus pongata seuraavan kerran vaikkapa Faces-festivaaleilla. Ehkäpä siellä taas törmaillään.

PS laitetaan tähän loppuun vielä päivitystä jälkeenpäin ja yksi kuva Fiskarsista, jossa äijät kävivät 6.8.2016 töräyttelemässä. Rinnekin oli mukana kokoonpanossa tällä kertaa, kuvasssa oikealla.

Santtu Karhu & Talvisovat

Helteitä odotellessa

Nato -maissa tapahtuu jännittäviä asioita. Obama pääsee taas osallistumaan uuteen muistotilaisuuteen, jossa surraan vastikään eilen kuoliaaksi ammuttuja poliiseja. Muutamia lämpimiä sanoja ja tarkoin harkittua surunvalittelua kansakunnan yhteisessä hengessä. Jokin aika sitten Yhdysvaltojen istuva presidenti oli ehtinyt käymään peräti 15 muistotilaisuudessa, joissa näyteltiin kansakunnan surunäytelmää järjettömien vakivallantekojen vuoksi. Enää lienee jännitettävänä se, että meneekö 20 tapauksen raja rikki ennen kuin valta vaihtuu Washingtonissa.

Järjettömistä ja pelottavista ampumistapauksista on tullut Yhdysvalloissa jo maan tapa. Mustien ja valkoisten välinen eripura jatkuu vaikka orjuudesta on jo aikaa. Etelävaltioiden liput taitavat vieläkin heilua joidenkin kaupunkien lipputangoissa. Syvä rotujuopa ei ota päättyäkseen ja mustat, jotka ovat heikossa hapessa niin taloudellisesti kuin tiedollisesti, seisovat edelleen kuorma-auton lavalla.

Rikollisuus ja ihmisten huoli toimeentulosta ovat vain kasvaneet ja ne purkautuvat tavalla, jossa on vain häviäjiä. Yhdysvallat on jo pitkään ollut polvillaan maan sisäisen väkivallan pahenevassa kierteessä ja loppua ei sille näytä kovin helposti tulevan. Eriarvoistuminen on vain jatkunut kiihtyvään tahtiin Obaman aikana. Mutta eipä hätiä. Valta vaihtuu pian ja entistä ehompi presidentti astuu kehiin.

Ensimmäisenä hän tietenkin lentää Israeliin tekemään sitä iänikuista rauhaa. Sehän vähän niin kuin kuuluu Amerikan johtajan tärkeimpiin velvollisuuksiin. Tosin nuo rauhanponnistelut ovat hieman ontuneet viimeisten kymmenien vuosien aikana. No, Trump ainakin mielellään tutustuisi tuohon Israelin rakentamaan muuriin, josta varmasti on apua, kun Meksikon raja laitetaan umpeen. Ja Clinton vasvatavalittuna prsesidenttinä puristaisi mielellään kättä parin palestiinalaislapsen kanssa ja lahjoittaisi muutaman kaivon Gazan ghettolaisille.

Toisessa Nato -maassa Turkissa yritettiin peräti sotilasvallankaappausta. Tosin siitäkin ollaan vähän eri mieltä, että kuka siellä oikein näitä asioita junailee. Tosiasiahan on, että edelleen istuvaa presidenttiä pidetään tietyissä piireissä jopa ns. ISIS-järjestön kummisetänä. Mutta väliäkös tuolla ja ehtiväthän Suomen viralliset puhuvat paukapäät jo yhdessä tuumin osoittamaan kunnioitustaan vaaleilla valitulle Turkin lähes yksinvaltaiselle vallanpitäjälle. Joskus tuntuu sitä, että niitä leukoja lonksutellaan vähän miten sattuu ja mistään mitään ymmärtämättä. Osaisivatpa ja olisivatpa joskus edes viisaasti hiljaa.

Suomen valtamedia hekumoi ja kauhistelee kun USA:n Turkin sotilastukikohdasta sammutettiin valot. Ovat ilmeisesti kovin huolissaan siitä, että amerikkalaiset lentokoneet ja lennokit eivät pääse pommittamaan Syyrian viattomia siviilejä, naisia ja lapsia, ja siinä sivussa tietenkin "strategisesti tärkeitä sotilaskohteita". Useimmille lienee vieläkin epäselvää kuka sotii ja kenen kanssa. Missä viipyvät Suomen virallisten puhuvien paukapäiden viisaat ja kaukokatseiset tukikommentit Syyrian vaaleilla valitulle presidentille.

Ja eihän Euroopan unionissakaan ole toimettomana oltu. Nizzassa joku hullu törmäili kuorma-autolla ja henkensä menetti kymmeniä viattomia. Suomen valtamedia kertoi ajajan "radikalisoituneen hyvin nopeasti" ja olleen Ranskan tunisialainen. Ottamatta kantaa sen enempää hänen järjettömään tekoonsa, totean vain, että olisko tässä joitain niitä "alkujuurisyy -aineksia" sille kaikelle väkivallalle, mitä Euroopan unionissa tapahtuu. On tämä meidän valtamedia kyllä kekseliästä valiojoukkoa. Missä näitä hienoja termejä oikein väsätään. Tosiasia kuitenkin on, että Euroopan räyhäunioni on ottanut taas yhden vankan askeleen eteenpäin.

Blogisti otti vielä varmuuden vuoksi puhelun vanhalle ystävälleen Aunuksen Anjushkalle ja kyseli, että onko Putinia näkynyt. Utelin vähän, että mahtaakohan miehellä olla kenties sormet mukana näissä viime aikaisissa ikävissä ja yllättävissä tapahtumissa. Kuuleman mukaan taitaa kutenkin viihtyä vieläkin siellä kesämökillään. Hellettä on kuulemma pidellyt ja pyhässä hartaudessakin ehti vielä poikkeamaan. No, odotetaan rauhassa, että Ylen Moskovan trollitoimittajat tarttuvat aiheeseen. Pasilan trollitehdas on vasta lähtökuopissaan ja selvittelee asiaa parhaan kykynsä mukaan.

Boom Pappa Doo Too

Baltic Jazzit on sitten soiteltu. Päällimmäisenä jäi mieleen Jukka Perko Hurmio 2.0, jonka kuulas groovimainen sointi säväytti ainakin blogistin setillään. Perkon sovitukset Olavi Virran unohtumattomista lauluista ja Kärjen ja Monosen sävellyksistä saivat kuulijansa herkälle ja hartaalle mielelle. Puistokonsertti olikin yksi parhaimmista Balticin historiassa, jossa olen ollut paikalla.

Tiesin, että Topi Kärki oli nuorempana jatsi-miehiä sielultaan ja niinhän se olikin. Sääli, että mies joutui armeijan harmaisiin 1938 ja jo kaavailtu sävellysura ulkomailla katkesi lopullisesti rintamalla. Ennemminkin mies on tunnettu ansioistaan ns. kevyemmän musiikin saralla. "Siks oon mä suruinen" ja "Muista minua" perkomaisesti soviteltuina saivat karkeimmankin uroon vaipumaan jo jonkin asteiseen nirvanaan. Jatsin syvin olemus on todellakin tuntematon, Peitsamoa vapaasti lainaten.

Jäin kuitenkin kaipaamaan hervotonta menoa Balticin jälkeen. Jatseilla pitää aina olla vähän poweria, ja nyt se jäi uupumaan. Hiipuu, hiipuu ja nostetta puuttuu. Baltic painaa edelleen samalla swingillä ja dixiellä eteenpäin. Tässä vaiheessa katseet kääntyvät festivaalien taiteelliseen johtajaan ja sanoisin näin epäkohteliaan suoraan, että vaihtakaa jo miestä. Kun kuulijat kaikkovat ja vähenevät silmissä niin jotain on tehtävä. Yleisökato viimeisen kuuden vuoden aikana on ollut niin silmiinpistävä.

Taalintehdas paikkana ja puitteiltaan on loistava pienimuotoiselle ja laadukkaalle musiikille. Ja sitä Suomessa riittää. Ei tarvita suuria maailmantähtiä jotta yleisö saadaan viihtymään. Tullakseen tykö olisi kuitenkin elettävä ajan hengessä. Se ei enää riitä, että tullaan kavereiden kanssa soittamaan ja hengailemaan ja jammailemaan niin kuin on tehty aina ennenkin. Baltic Jazz tarvitsee raikasta uudistamista. Ymmärrän toki, että tämä vuosi saattoi olla ns. välivuosi, koska ensi vuonna vietetään festareiden 30-vuotisjuhlia.

Kilpailu on kovaa ja nyt kun RKP:kin on kadonnut mesoomaan Porin hulinaan niin pahalta näyttää. Ennen sentään käytiin Balticissä ainakin näyttäytymässä ja pistäytymässä skumpalla. Muutaman vuoden jälkeen suomenruotsalaisten omista jatsijuhlista on tällä tahdilla vain kaunis muisto jäljellä. Järjestäjänä Intresseföreningen för Jazzmusik i Dalsbruk -yhdistys on todellisen haasteen edessä. Luotan toki, että toiminnanjohtaja tekee parhaansa niukkojen resurssien puitteissa. Ja niin tottakai toivotaan, että ensi vuonna taas jatsaillaan.

Poksista vaan

Kesämökillä joutuu usein jännittämään sitä, että kuka tulee käymään kylässä. Aamulla heräsin kuuden jälkeen, kun ulko-ovella kävi joku koputtelemassa ja rahihtelemassa. Aukaistuani ovea tulijalle, en kuitenkaan nähnyt ketään. Aikani huhuiltuani olin jo sulkemassa ovea, kunnes näin mustan ja suuren linnun lehahtavan lentoon hieman ylempänä sijaitsevan mökin terassin oven edustalta. Vierailija oli tuttu jo aikaisemmilta vuosilta.

Lintu oli palokärki, joka muutama vuosi sitten oli naputtanut koloja talon nurkkalautoihin. Nurkkalaudat olivat tuolloin vielä ruskeiksi maalattuja. Valkoiseksi maalattuina ne ovat saaneet olla rauhassa. Mitä lintu aamulla etsi tai haki, jotain lahoa tai suuhun pantavaa. Palokärkihän on tunnettu paikkalintu, jonka kimeää ääntä ei voi olla tunnistamatta.

Britit antoivat myös oman kipakan äänensä ja brexit on täyttä totta. Brittiläinen luokkayhteiskunta osoitti voimansa ja näytti kaikille epäilijöille. Uskon, että Suomen valtamedian aivopesemälle suomalaisille se oli tavaton järkytys vaikka muuta väitettäisiin. Kannattaa olla tarkkana, kun kansalta kysytään. Markkina oli ainakin kovin uskossaan ja pettymys oli suuri ja vähän aikaa ropisikin kunnolla.

Brittiläinen yhteiskunta on jo ennestään jakautunut ja luokkatietoinen. Ero luokkien välillä on vain kasvanut ulkomaisten siirtotyöläisten myötä. Konservatiivien ja työväenpuolueen hajanaisuus näkyy kaikkialla, ja jopa jalkapallojoukkueet valitaan säädyn mukaan. Suomalaisen on vaikea ymmärtää, että alemmasta luokasta ylempään loikkaaminen on lähes mahdotonta. Yesterday ja Let it be -aateloidut painivat siten omissa sarjoissaan.

Mediassa on vähemmän puhuttu itse eron syistä mutta sitä enemmän on vaahdottu brexitin tuomista "ongelmista". Seuratessani eduskunnan käymää keskustelua voi vain todeta seuraavaa: kaikki fraasit ja jargonit on kaivettu taas esiin. Puhutaan mahtavasta rauhanprojektista, yhteisestä perheestä, nationalismista, populismista ja globalisaation autuaaksi tekevästä onnesta. Yhteistä on viesti äänestäjille: Eu on jottain ja muut ei oo mittää.

Brittien mahdollinen ero EU:sta ei muuta käytännöllisesti katsoen mitään. Britit pelaavat edelleen huonoa jalkapalloa ja syövät epäterveellisesti. Luulisi unionisteille olevan pikemminkin iloinen asia, että vastarannan kiiskistä päästään vihdoinkin eroon. Vaarana onkin, että unionin tiivistyminen liittovaltion suuntaan on nopeutumassa pääomapiirien määrittämässä tahdissa. Kärsijänä on tietenkin ja luonnollisesti unionin kansalainen.

Kreikan velkapommi räjähtää vielä takaajien kontolle. Vettä heitetään lissää kiukaalle ja kansalaisten pelottelu ja ulkopoliittinen uhittelu jatkuu Suomen valtamediassa kiihtyvään tahtiin. Kalmarin unionin ja Hansaliiton muistoa kunnioittaen blogisti lähteekin nyt ongelle ja savustamaan illalla isoja ahvenia. Ja kaikki on niin kuin ennenkin.

Hevoset ja minä

Tänään oli kaiken kuuleman ja näkemän mukaan joku super -päivä politiikan saralla. Yleisradio oli ties mistä keksinyt mainion superlatiivin ja marssitti joukon toimittajiaan maakuntiin seuraamaan puoluekokouksia. Kokoomus vaihtoi johtajaansa ja vasemmistoliitto sai nuoren naisen keulakuvakseen. Puheita pidettiin ja valoja vannottiin. Ja kaikki näemmä jatkuu niin kuin ennenkin.

Ehkäpä suurin ongelma lienee siinä, että miten Orpo tullaan mediassa taivuttamaan. Sanotaanko Orvon vai Orpon mukaan? Siinä on vissi ero. Blogistilla oli kerran eräs metsänhoitaja esimiehenään, joka oli hyvin tarkka siinä, että miten hänen sukunimensä taivutetaan. Siinä oli monta kertaa pokassa pitelemistä, kun esimiehen naama meni mutruun jonkun vieraan puhuessa väärässä sijamuodossa. Se, että metsänhoitaja ei nähnyt metsää puilta, oli sen sijaan paljon vähäisempi ongelma.

Nöyryytetty Stubb joutui väistymään vaikka hänen mukaansa tämä hallitus tekee kaikkien aikojen kokoomuslaisinta politiikkaa. Orpon mukaan kokoomus on kuitenkin koko ajan 1-2 tappiolla. Tuo äänestäminen ja yleeensä muiden mielipiteiden noteeraaminen näyttää olevan kovin vaikeaa kokoomuksen piirissä. Ja kansalta nyt ei missään nimessä kannata kysyä yhtään mitään kuin korkeintaan kerran neljässä vuodessa. Tuokin äänestäminen toki mielellään ulkoistettaisiin, jos se vain olisi mahdollista.

Orpo jatkaa edeltäjänsä linjoilla. Ensimmäiseksi hän kuulemma tavaa budjettikirjan kaikki momentit läpi löytääkseen hyviä säästökohteita. Ekonomistin koulutuksen saaneen uuden puheenjohtajan kannattaisi kyllä keskittyä aivan muihin asioihin kuin ryhtyä pilkun n....jaksi. Luulisi, että kansantalouden kokonaiskuvan hahmottamisessa on uudelle kokoomuksen puheenjohtajalle ja valtiovarainministerille aivan riittävästi haastetta.

Vasemmistoliiton Andersson lähti nuorena politiikkaan. Sanotaan, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee mutta kirjoitin hänestä blogissani jo vuonna 2011. Uhosin tuolloin seuraavani hänen toimintaansa tarkkaan ja nyt ne mustat silmänaluset ovat täyttä totta. Liian paljon ja liian nopeasti. Vaikka hän onkin nainen paikallaan sosiaalisten ja humanitaaristen asioiden parissa, hän selvästi kaipaa preppausta talouspolitiikan saralla.

Talouden ikävät ja tuskallista pänttäämistä vaativat realiteetit ratkaisevat kuitenkin viime kädessä ja niiden kulku on etenkin vasemmistoliiton puheenjohtajan hallittava. Kohderyhmän kosiskelussa ei myöskään kannata unohtaa sitä perinteisintä kannattajakuntaa. Siinä vaiheessa, kun äänet lorahtavat väärään laariin, on turha enää huudella vieraisiin pöytiin.

Tänään on sitten varmaankin tanssittu  Orpopojan valssia suuren voitonpäivän johdosta, mutta hyvälle tuulelle tullakseen kannattaa toki laittaa levylautaselle M. A. Nummisen Suosituimmat. Levy on siltä ajalta kun puolueet olivat vielä puolueita ja taisto kävi kuumana. M.A. oli jo silloin ajan hermolla, kun hän istui naisensa kanssa eduskuntatalon puistossa katselemassa kansanedustajien ohikulkua ja juomassa valko- ja punaviiniä kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla.

Vinyylillä on paljon viisaita neuvoja ja käytännöllisiä elämänohjeita mm. siitä, että miten naisten kanssa pitää toimia. Rippikoulussakin pojilta kysyttiin naisihannetta. Veljeni piti "pienestä ja hikisestä" ja minä pidin "tummasta ja tulisesta". Me molemmat jouduimme tietenkin opettajan puhutteluun. "En mennyt, mikä veljeni vartija minä olen", Numminen laulaa kaukoviisaasti.

Suomesta tehtiin Venäjän vihollinen

Julkisuudessa on annettu kovin harhainen kuva siitä, että kuka meillä oikein päättää näistä sotilaspoliittisista asioista. Kansalle selitetään, että monta on tahkoa pyörittämässä ja kirveitään teroittamassa, mutta muuten valtakunnassa kaikki on oikein hyvin. Etenemme normaalisti ja hiljaa kohti lopullista liittoa Naton kanssa, jolloin Suomi osallistuu kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kansainvälisiin selkkauksiin mitä tällä pallolla vain on tarjottavana. 

Valtamedia on jatkanut ja jatkaa omaa loputonta propagandasotaansa julistamalla itsensä ainoaksi oikeaksi ja puolueettomaksi tiedonvälittäjäksi. Otteet muistuttavat lähes tulkoon hankkeissaan menestyneen kansanvalistus- ja propagandaministeri Göbbelsin tunnettuja teesejä. Yle, Sanomat ja iltapäivälehdistö etunenässä julistavat omaa vankkumatonta paatostaan arvaamattomasta ja iänikuisen pahasta Venäjästä. 

"Muut puhuvat paskaa mutta me kerromme totuuden", julisti valtamedia jokin aika sitten yhteisellä julistuksella. Valtamediasta on tullut juuri se valemedian osa, joka surutta syöttää kansalle pelon ja vihan tuneita. Mörköjä ja muita peikkoja nähdään lähes joka kulman takana. On varauduttava ja varustauduttava tai sitten koittaa tuho. Tuohon mediasotaan ja lopulliseen päämäärään on valjastettu kaikki käytettävissä olevat resurssit. Naton jäsenyys on valtamedian yhteinen agenda. 

Ehkä kaikkein huolestuttavinta on, että edes kansaa edustavilta edustajilta ei kysytä mitään silloin, kun puolustusvoimien komentaja Lindberg vetäisi nimensä siihen kuuluisaan paperiin, jossa Natolle annettiin kaikki valta ja oikeus. Ruotsissa parlamentti pääsi sentään edes äänestämään Naton samaisesta isäntämaasopimuksesta. Meillä ei kysellä, herra paratkoon, ja tietokin sopimuksesta taisi lopulta päästä vahingossa julkisuuteen. 

Heikki Talvitien mukaan "Suomi on ratkaisuillaan tehnyt Venäjästä vihollisen ja antanut alueensa Venäjän vihollisten käyttöön. Niin ollen Suomi ei voi välttyä Itämeren alueella Venäjän ja lännen välillä mahdollisesti puhkeavalta sotilaalliselta kriisiltä". Ja toki on muistettava, että tuotakaan isäntämaasopimusta ei myöskään ole allekirjoitettu ilman kenraalikuvernööri Niinistön isällistä siunausta.

Naton kanssa tehty nk. isäntämaasopimus on täysin verrattavissa vuonna 1940 Natsi-Saksan kanssa tehtyyn kauttakulkusopimukseen. Tuosta diilistä ei ollut enää mahdollisuutta perääntyä ja ilmeisesti ei ollut tarvettakaan nk. jatkosodan lopullisten tavoitteiden osalta. Suunnitelmat vain törmäsivät Karjalan mäntyyn ja tunnetuin seurauksin. Sitä tässä vain kauhulla odottelen, että mikä mahtaneekaan olla tämän Nato-diilin lopullinen tulema. 

"Kaikki suuri tapahtuu todella hiljaa", sanoo tuntematon ajattelija. Suomea ollaan ujuttamassa sotilasliittoon, jossa meillä on vain häviäjän ja maksajan rooli. Tuossa liitossa olemme shakkilaudan pelinappula, se pahainen sotilas, jonka tehtävä on palvella isäntäänsä tunnollisesti sekä kuolla jalosti ja urhoollisesti. Luoja meitä armahtakoon.

Nilkit vaihtoon

Urbaanisanakirja määrittelee nilkin pikkupomoksi ja vastenmieliseksi henkilöksi. Toisessa sivistyssanakirjassa nilkki määritellään alemmaksi esimeheksi, lieroksi ja luikeroksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja määritelmää. Tietyntyyppinen nilkkiys liitetään usein politiittisen mandaatin hankkimiseen, jossa sujuvapuheiset ja lipevät ehdokkaat yleensä menestyvät kaikkein parhaiten.

Keskeinen päämäärä vaaleissa on aina ns. äänten kalastaminen hinnalla millä hyvänsä. Toisten mustamaalaus ja kaikenlaiset mahdolliset lokakampanjat kuuluvat tietenkin kuvioon. Äärimmäisenä esimerkkinä voidaan mainita parhaillaan käynnissä oleva amerikkalainen presidenttikisa. Ehdokkaiden nilkkimäiset otteet vielä korostuvat tilanteessa, jossa äänestäjällä on vain kaksi mahdollisuutta eli joko painaa on- tai off -nappulaa.

Sinänsä jo tuo pelkkä kaksinapainen vaihtoehdottomuuden tila on täydellinen demokratian irvikuva. Lisäksi demokraattisen päätöksenteon pohjana pitäisi aina olla tietty neutraalisuus ja kompromissien etsiminen. Ehkä oudointa puhtaan demokratian ajatusmaailmassa edustaa se toiminta, jossa istuva presidentti osallistuu niin aktiivisesti vastapuolen ehdokkaan parjaamiseen. "Joko olet meidän puolella tai sitten olet meitä vastaan" toimii hyvin huonosti demokratian sisällä.

Suomen ylivoimaisesti kunnioitettavin ja menestynein nilkki löytyy persujen mahtavasta yhteisrintamasta. Suurnilkki Soini keräsi aikoinaan äänestäjien äänet vastakkainasetteluun perustuvassa vaalikampanjassaan. Miehen antamat vaalilupaukset vedettiin samalla hetkellä vessanpöntöstä alas, kun lopullinen vaalitulos selvisi. Äänestäjäkuntansa aliarvioiminen ja suoranainen halveksunta kuuluvat olennaisesti nilkin luontevaan toimintaan. Lisäksi Soinilla näyttää edelleenkin olevan yllin kyllin aikaa jatkaa parjauskampanjaansa omassa blogissaan.

Vastuu painaa ja jytkystä näyttää tulevankin kunnon tuhnu vaikka Soini kuinka rukoileekin omaa jumalaansa polvet ruvella. Täydellinen takinkäännös ei liene kenellekkään tiedostavalle äänestäjälle yllätys. Pettymys se on kuitenkin  niille kymmenille tuhansille äänestäjille, jotka uskoivat miehen sanaan. Setelirankaisen Soinin kerrotaankin jo havittelevan jotain "tärkeää tehtävää" ulkomailla. Lieneekö odottamassa peräti Paavin audienssia vai onko sopivansuuruinen ane kenties mielessä.

Pikkunilkkejä Suomen poliittisessa pelikentässä löytyy sitten yllin kyllin. Stubb tunnetaan sujuvasanaisena pellenä, joka ehti kokemaan vielä äänenmurroksen myöhäisellä iällään. Lipevästä ja asiansa osaamattomasta politiikosta näyttää kuitenkin tulleen rasite kokoomuksen sisällä. Vaihtoon taitaa mennä ja SOS:ia pukkaa SSS:n tilalle. Tosiasia kuitenkin on, että "nilkki on aina nilkki vaikka sen voissa paistais" vai miten se menikään.

Ylivoimaisesti rehellisin pikkunilkki löytyy ainakin vielä vähän aikaa RKP:n eturivistä. Haglund kertoo reilusti olevansa Nato -miehiä, uskoo ruotsin kielen jumalallisuuteen ja uhittelee ajavansa vielä yhteispohjoismaista "unionia". Rehellinen pikkunilkki viihtyy isoissa pöydissä ja kun ovi pantiin kiinni, niin turhautuu sitä nyt vähemmästäkin. Nilkillä pitää olla toki valtaa ja kavereita, jotta päästään pätemään. Haglund huomasi liian myöhään olevansa väärässä puolueessa ja poistuu sen takia näyttämöltä.

Voihan Venäjä

Ylen ykkösellä tuli eilen perjantaina "jännä" keskustelutilaisuus, jossa aiheena oli Venäjä. Ylen oivaltavat trollitoimittajat olivat kutsuneet paikalle tunnetun  sotatieteen tohtori Saara Jantusen ja verkkotrolli Mikael Storsjön. Aikamoisia Venäjän "asiantuntijoita" näytti jälleen kaivattu koloistaan ja huipennukseksi Perjantai -ohjelmassa esitettiin vielä "dokumentti"  moottoripyöräpyöräjengi Yön susista.

Keskustelutilaisuuden taso oli hiukaisevan huikaiseva, jossa keskusteltiin mm. euroviisuista ja joistain muista sodankäynneistä. Toimittajat yrittivät olla provokatiivisia ja haastoivat haastateltavansa. Tosin Jantunen ei ilmeisesti ollut katsonut euroviisuja, kun muisti väärin Venäjän sijoituksen. Mutta koville se kuulemma otti tuo karvas viisutappio, kun Venäjällä käynnistettiin heti valtava ja laajamittainen "propagandakoneisto".

Storsjö, tuo tsetseenien ylin ystävä ja rauhaa rakastava lähimmäinen, pääsi kovin vähällä. Hänen ylläpitämänsä sivuston terroristiyhteydet pidettiin ymmärrettävästi takavasemmalla. Storsjö ehti kuitenkin hieman jo trollaamaan, kun hän kertoi Yön susien olevan kopio amerikkalaisesta moottoripyöräjengistä. Taustalla soi AC/DC ja johtaja vain ajelee harrikalla. Ennen kuin Storsjö pääsee enemmän levittämään väärää informaatiota, täytyy heti oikaista pari asiaa. Ensinnäkin AC/DC on australialainen yhtye ja "kirurgin" menopeli ei todellakaan ole harrikka.

Yhden tutun ajatuksen jengin johtaja kirurgi kuitenkin ehti heittämään ilmoille. Sieltä aisti selvästi katkeruuden siitä, että Venäjän valtio "putsattiin" aikoinaan oligarkkien toimesta ja vielä aika irvokkaalla tavalla. Suomessahan tuokin osataan tehdä paljon tyylikkäämmin ja hienostuneemmalla tavalla. On aika ymmärrettävää, että Putinin suosio on huipussa kansan parissa. Maassa on sentään jonkinlainen kuri ja järjestys. Voi vain kauhulla pohtia, mikä olisi se toinen vaihtoehto, johon kirurgikin puheillaan ymmärrettävästi viittasi.

Mutta eihän meillä suomalaisilla ole hädän päivää. Sika-Soini oli samana päivänä päässyt isoihin pöytiin Suomen ensimmäisenä ulkoministerinä. Tyypillisen sonnimaisesti Soini oli kuuleman mukaan tuonut esiin Suomen tärkeät turvallisuuspoliittiset kannat muille Nato -maiden porukoille. On ensiarvoista, että Suomen näkemykset huomioidaan "Itämeren kiristyneessä ja uhkaa puhkuvassa tilanteessa". Hei heipparallaa, ihan aikuisten oikeesti, ottaaks joku tän jätkän vielä tosissaan.

Ja sitten asiaan. Nato-joukkojen maihinnousua Hankoniemeen odotellessa on hyvä syy laittaa mainio Eero Koivistoisen levy soitinlautaselle. Odysseus, joka myös tunnetaan harharetkeilijänä ja Troijan hevosen ideoijana, on skaalatietoiselle musiikinystävälle herkkukattaus jatsin ymmärrettävää sointia. Saksofoni soi ilmavasti ja muiden ammattisoittajien komppi jaksaa jakaa ja pitää rytmikästä tahtia. Ja kun tiedetään, että tämäkin levy on äänitetty jo vuonna 1969 Finnvoxin studiolla, voi vain hämmästellen ihastella. Jos jostain levystä voi sanoa, että ever green, niin se levy on juuri tämä.

Castron viimeiset soturit

Fernando Moraisin kirja kertoo ns. Miamin viisikosta, joka Suomessa on jäänyt vähälle huomiolle. Kirja vilisee "herkullisia" yksityiskohtia ja se on tarkkanäköinen. Viisikko on kerännyt runsaasti sympatiaa maailman muilla tiedostavilla turuilla ja heidän vapauttamistaan vaadittiin aikoinaan turhaan moneen otteeseen. Keskeistä teoksessa on, että Morais kiistatta osoittaa USA:n kaksinaamaisen suhtautumisen sanaan: terrorismi.

Aluksi on syytä kertoa hieman taustatietoja. Kuuba lähetti USA:han 1990 -luvun alussa joukon agentteja, joiden tarkoituksena oli vakoilla lähinnä Floridassa ja etenkin Miamin seudulla toimivia pääosin kuubalaisten pakolaisten perustamia äärijärjestöjä, joiden perimmäisenä tavoitteena oli viime kädessä murhata Fidel Castro. Castron dynastia oli tuhottava hinnalla millä hyvänsä. Ja siihen käytettävät keinot ovat tuttuja kaikille maailman terroristeille.

Neuvostoliitto, Kuuban suurin talouden tukijalka, oli hajoamassa. Kuuba oli ajautumassa taloudelliseen ahdinkoon ja sitä yritettiin käyttää häikäilemättä hyväksi. Floridasta lähetettiin pienlentokoneita ja veneitä, joilla kuljetettiin mm. pommeja, aseita ja muuta tuhotöissä tarvittavaa materiaalia. Pommiattentaatit kohdistettiin tarkoituksella mm. Havannan ja Varaderon turistihotelleihin ja rannoille. Olihan turismista tulossa yksi  Kuuban merkittävä tulonlähde.

Yksittäisistä terroriteoista on tunnetuin jo vuonna 1976 tapahtunut pommi-isku. CIA:n agentit Hernán Ricardo Lozano ja Freddy Lugo poistuivat lentokoneesta välilaskun aikana Barbadoksella. "Homma hoidettu" lähti viestinä tilaajille ja kuubalaisen lentoyhtiön lennolla numero 455 räjähti pommi sen jatkaessa matkaa kohti Jamaikaa. Kaikki koneen 73 matkustajaa kuolivat.

Luis Posada Carriles on tunnetuin terroristeista ja myös edellä mainitun lentokoneeseen asetetun pommin pääarkkitehti. Lempinimeltään "Bambin" Curriculum Vitae saa kenen tahansa amatööriterroristin kateelliseksi. Ansioluettelo on pitkä ja sieltä löytyy mitä uskomattomimpia tempauksia, joihin hänen johtamansa järjestöt ovat syyllistyneet Kuuban vastaisissa terroriteoissa. Arvioidaan, että yli 3000 ihmistä on saanut surmansa näissä terrori-iskuissa.

Posada Carriles on istunut vankilassa moneen otteeseen. Vuonna 2007 hänet kuitenkin taas vapautettiin teksasilaisesta vankilasta Bushin suostumuksella. Ilmeistä oli, että terroristilla oli liian tiiviit kytkennät CIA:han. Tietoja ei haluttu levitellä ja Carriles pääsi takaisin harrastuksena pariin. Sanomattakin on selvää, että hänen syyttämättä jättäminen herätti voimakkaan vastalauseryöpyn kansainvälisesti tiedostavassa mediassa. Hänen vapauttamisensa vie viimeistään uskon maan käymältä sodalta terrorismia vastaan.

Bill Clintonin vuonna 1996 Helms-Burton -lain allekirjoitus oli tarkoitus olla se viimeinen sinetti Kuuban talouspakotteille ja velvoittaa samalla myös muu kansainvälinen yhteisö noudattamaan USA:n tahtoa. Siitä huolimatta mm. kanadalaiset olivat ja ovat edelleen tiiviisti mukana Kuuban nikkelintuotanto- ja espanjalaiset hotellibusineksessä. Kansainvälisen oikeuden vastaisen sopimuksen, jo vuonna 1962 käynnistyneen kauppasaarron purkamista vaadittiin usein mm. YK:n yleiskokouksissa.

Jimmy Carter oli vähällä päästä presidenttikaudellaan jo sopimukseen Fidel Castron kanssa. Epäonnekseen hän kuitenkin teki vuonna 1980 päätöksen, jossa jokainen kuubalainen toivotettiin tervetulleeksi. Tuolloin lähes 130 000 kuubalaista "pakeni" Havannan lähellä sijaitsevasta Mariellan satamasta Miamiin. CIA sai jossain vaiheessa selville, että 40 000 pakolaista oli enemmän tai vähemmän rikollisia sanan täydessä merkityksessä. Sana oli kiertänyt Kuuban vankiloissa, että USA tulee pitämään heistä jatkossa huolen. Kuuban historian suurin muuttoaalto kesti viisi kuukautta.

Vaikka Carterin lyhyt presidenttikausi oli täynnä sotkuja mm. Iranin kanssa, häntä voidaan kuitenkin luonnehtia Kuuban "ymmärtäjäksi". Hän tiedosti selvästi, että talouspakotteet kohdistuisivat ennen kaikkea kuubalaisten jokapäiväiseen elämään. Carter myös kävi Kuubassa vuonna 2002 pelaamassa baseballia Fidelin kanssa. Siihen tietysti oli ensin hankittava lupa maailman tunnetuimmalta sotarikolliselta, George W. Bushilta.

Kuuban lähettämät agentit olivat FBI:n tarkassa seurannassa jo vuodesta 1995 lähtien. Siellä tiedettiin tarkkaan, mitä he touhusivat. Pidätykset tehtiin vuonna 1998. Tuomiot olivat suhteettoman pitkiä niille, jotka eivät suostuneet yhteistyöhön ja Miamin viisikko kuului tähän ryhmään. Yksi heistä sai jopa kaksi elinkautista. Monta vuotta kestäneissä oikeudenkäynneissä ei pystytty osoittamaan, että he olisivat vakoilleet USA:ta. Kohtuuttoman tuomion saaneita kuubalaisia vaadittiin vapautettaviksi.

Kuubaan terroritekoja tehneet porskuttavat sen sijaan niin kuin ennenkin. Ketään heistä ei tuomittu ja toiminta jatkuu niin kuin ennenkin. Terrorismilla näyttää olevan USA:ssa olevan kovin monet ja erilaiset kasvot. Miamin viisikko on nyt vapaa. Kolme viimeisintä jäsentä vapautettiin vaihtokaupassa  Alan Grossiin lopullisesti vuonna 2014.

Moraisin kirja on elävästi kirjoitettu ja maanläheinen. Se tuo esiin myös sen, että miten ns. henkilökohtaisilla kontakteilla hoidetaan diplomaattisia suhteita. Nobel -kirjailija Gabriel Garcia Márquezkin toimi joskus viestinviejänä ko. valtioiden päämiesten välillä. Tämä kirja päihittää keksityt agenttitarinat mennen tullen.