Suomi itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan melskeissä. Eduskunta hyväksyi 6. joulukuuta 1917 senaatin jo aikaisemmin antaman itsenäisyysjulistuksen. Suomi irtautui virallisesti Venäjästä joulukuun viimeisenä päivänä 1917 allekirjoitetulla sopimuksella, jonka allekirjoitti mm. Lenin.
Sisällissodan käynnistyessä, joka alkoi jo tammikuussa 1918, Suomen itsenäisyyden olivat tunnustaneet Saksa, Itävalta-Unkari, Ranska, Ruotsi, Tanska, Norja, Sveitsi ja Kreikka. Britannian ja Yhdysvaltojen tunnustusta saatiin odottaa vielä pitkään, sillä Suomi oli valinnut ko. maiden vihollisen Saksan kaverikseen. Suomi oli taas kerran valinnut häviäjän kumppanikseen taistelussaan venäläisiä vastaan.
Suomen valtiolla ei ollut omaa virallista armeijaa. Hajanaiset suojeluskunnat ja punakaartit pitivät järjestystä yllä oloissa, jossa maa oli jakautunut. Torpparit ja työväestö olivat vasta vapautumassa sääty-yhteiskunnan puristuksesta. Tahto itsenäistyä oli silti yhteinen. Tokoin senaatti ei siihen kyennyt, Svinhufvud ja Lenin sen sijaan puristivat kättä Smolnassa.
Suomen historian ylivoimaisesti julmimmassa sodassa, sisällissodassa, lahtarit ja punikit tappoivat toisiaan sen minkä ehtivät. Vajaan neljän kuukauden aikana lähes 30 000 suomalaista menetti henkensä ja 20 000 haavoittui. Kuvaavaa sodalle on se, että ylivoimaisesti suurin osa uhreista, vajaa 12 000 menehtyi valkoisten vankileireillä ja teloitettujakin oli lähes 9 000. Suurin osa kuoli muualla kuin rintamalla.
Tällä sodalla ei ole sankareita. Tätä veristä sotaa ei itsenäisyyspäivänä muistella. Tämä yhteisesti hävitty sota on häpeä, josta on vaiettu vuosikausia hiljaisesti ja hammasta purren. Vielä tänäänkin se on aihe, joka halutaan unohtaa. Todellisuudessa sisällissota on muokannut suomalaista kansanluonnetta ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma.
Mitä sitten, jos Saksa olisi voittanut sodan ympärysvaltoja vastaan. Olisiko tasavallasta tullut kuningaskunta. Väinö -niminen kuningas ja Väinämöinen ainakin rimmaavat hyvin yhteen. Onhan meillä ollut kuninkaita ja tsaareja ennenkin. Ja ovathan suomalaiset muutenkin niin tavattoman kiinnostuneita Euroopan kuninkaallisista.
Yksittäisiä terroritekoja lukuun ottamatta, Suomi on välttynyt terrorismin aiheuttamasta turvattomuudesta lähes koko itsenäisyytensä ajan. Kansan yksituumaisuus näkyy ääriliikkeiden vähäisenä kannatuksena. Äärioikeiston yritys kaapata valta Lapuan liikkeen muodossa päättyi jo 1932 Mäntsälän kapinaan. Myöhemmin äärivasemmistolaiset liikkeet, Japanin, Italian ja Saksan malliin, eivät koskaan pesiytyneet Suomeen.
Ehkäpä suomalaisuuteen liittyy terve järki ja itsesuojeluvaisto. Pieni kansa tarvitsee johtajan ja lobbarin. Kekkonen harjoitti aikoinaan kumpaakin menestyksellisesti. Tänään globalisaatio ja kansainväliset eturistiriidat tekevät kokonaiskuvasta hämärän. Tarkoituksella tai ei, mutta varmasti yksi hyvä syy pohtia suomalaisen itsenäisyyden juuria avarammin kuin Lahtisen konekiväärin piipun suusta. Ilmansuunnat kun tahtovat väkisinkin mennä sekaisin, kun kunnon puhuri käy.
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Jäitä hattuun
Obaman mahtipontinen esiintyminen tänään sai monet suomalaiset mediat suoranaiseen hurmioon. Eittämättä tuli mieleen eräs salamurhan kokenut amerikkalainen presidentti, joka väitti olevansa berliiniläinen."Todos somos Americanos", olemme kaikki amerikkalaisia -iskulause kaikui eetterissä. Vatikaanin ja Kanadan kautta avautui tie Yhdysvaltain ja Kuuban välisille neuvotteluille.
Mitä sitten on meneillään. Konkreettisin jo tapahtunut toimenpide on vankien vaihto. Molemmat maat vapauttivat poliittisia vankeja. Mm. Miamin kuuluisasta viisikosta vapautettiin tänään viimeiset kolme, jotka ovat saaneet nauttia vuosikausia CIA:n tunnetun hyvästä vieraanvaraisuudesta.
"As Fidel promised on June 2001,when he said: “They shall return!” Gerardo, Ramon, and Antonio have arrived today to our homeland. The enormous joy of their families and of all our people, who have relentlessly fought for this goal, is shared by hundreds of solidarity committees and groups, governments, parliaments, organizations, institutions, and personalities, who for the last sixteen years have made tireless efforts demanding their release".
Yhdysvallat perustaa luultavasti pysyvän lähetystön Havannaan. Diplomaattisuhteiden kautta avautunee mahdollisuuksia höllentää kauppasaartoa ja helpottaa maiden välistä rahaliikennettä ja purkaa matkustusrajoitteita. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, kun näemme amerikkalaisen turistin makaavan Varaderon hiekkarannoilla.
"We have also agreed to renew diplomatic relations. This in no way means that the heart of the matter has been solved. The economic, commercial, and financial blockade, which causes enormous human and economic damages to our country, must cease".
"Though the blockade has been codified into law, the President of the United States has the executive authority to modify its implementation. We propose to the Government of the United States the adoption of mutual steps to improve the bilateral atmosphere and advance towards normalization of relations between our two countries, based on the principles of International Law and the United Nations Charter".
Obamalla tulee kiire. Quántanamon vankileirin sulkeminen oli yksi presidentin vaalilupauksista, josta tänään ei kuultu mitään. Täysin avoin kysymys lienee myös se, että miten laajan kannatuksen Obama saa ehdotuksilleen kongressissa. Yhdysvalloissa on vahva konservatiivien blokki, joka ei tule suostumaan mihinkään kompromisseihin Kuuban kanssa.
Askel kerrallaan ja loistava päänavaus Obamalta. Se avannee myös suomalaismedialle uusia juttuaiheita ja pohdintoja maailmanpolitiikan menosta. Blogikirjoituksen englanninkieliset suorat lainaukset ovat Kuuban presidentti Raúl Castron tämän päiväisestä puheesta.
Mitä sitten on meneillään. Konkreettisin jo tapahtunut toimenpide on vankien vaihto. Molemmat maat vapauttivat poliittisia vankeja. Mm. Miamin kuuluisasta viisikosta vapautettiin tänään viimeiset kolme, jotka ovat saaneet nauttia vuosikausia CIA:n tunnetun hyvästä vieraanvaraisuudesta.
"As Fidel promised on June 2001,when he said: “They shall return!” Gerardo, Ramon, and Antonio have arrived today to our homeland. The enormous joy of their families and of all our people, who have relentlessly fought for this goal, is shared by hundreds of solidarity committees and groups, governments, parliaments, organizations, institutions, and personalities, who for the last sixteen years have made tireless efforts demanding their release".
Yhdysvallat perustaa luultavasti pysyvän lähetystön Havannaan. Diplomaattisuhteiden kautta avautunee mahdollisuuksia höllentää kauppasaartoa ja helpottaa maiden välistä rahaliikennettä ja purkaa matkustusrajoitteita. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, kun näemme amerikkalaisen turistin makaavan Varaderon hiekkarannoilla.
"We have also agreed to renew diplomatic relations. This in no way means that the heart of the matter has been solved. The economic, commercial, and financial blockade, which causes enormous human and economic damages to our country, must cease".
"Though the blockade has been codified into law, the President of the United States has the executive authority to modify its implementation. We propose to the Government of the United States the adoption of mutual steps to improve the bilateral atmosphere and advance towards normalization of relations between our two countries, based on the principles of International Law and the United Nations Charter".
Obamalla tulee kiire. Quántanamon vankileirin sulkeminen oli yksi presidentin vaalilupauksista, josta tänään ei kuultu mitään. Täysin avoin kysymys lienee myös se, että miten laajan kannatuksen Obama saa ehdotuksilleen kongressissa. Yhdysvalloissa on vahva konservatiivien blokki, joka ei tule suostumaan mihinkään kompromisseihin Kuuban kanssa.
Askel kerrallaan ja loistava päänavaus Obamalta. Se avannee myös suomalaismedialle uusia juttuaiheita ja pohdintoja maailmanpolitiikan menosta. Blogikirjoituksen englanninkieliset suorat lainaukset ovat Kuuban presidentti Raúl Castron tämän päiväisestä puheesta.
lauantai 13. joulukuuta 2014
Yhteinen kertomus (1)
Kansakunnat tarvitsevat yhdistäviä kertomuksia. Suomelle itsenäisyyspäivän vietto profiloituu pitkälti toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, jolloin Suomi oli sodassa. Talvi- ja jatkosodan kokeneet nuoret ja traumatisoituneet sotilaat nostetaan jalustalle juhlittaessa itsenäisyyspäivää. Miljoonat suomalaiset tapittavat televisiosta Väinö Linnan elokuvaa Tuntemattomasta sotilaasta.
Hävitystä sodasta on tehty yhteinen kertomus, joka yhdistää kansakunnan. Yleensä hävinneet nuolevat näppejään. Suomessa eliitti ja sen kaverit sen sijaan nauttivat Presidentinlinnan juhlissa boolia ja muuta suussa sulavaa Tasavallan Presidentin johdolla. On tanssiaisten ja suuren juhlan aika. Häviäjästä on tehty voittaja. Itsenäisyytemme on ansaittu yhdessä yli luokkarajojen kunniallisesti taistellen.
Suomi on hyvä häviämään, sen tietävät ainakin urheilua seuraavat. Ja aina löytyy hyviä syitä tappiolle. Ensin tapeltiin venäläisten kanssa ja lopuksi karkelot päättyivät Lapin sotaan aseveljen kanssa. Pieni Suomi taisteli yksin ja välillä kaksin ja lopuksi yksin suuria ja mahtavia vihollisia vastaan. Peli oli yksinkertaisesti epäreilua ja tuomarit niin perkeleen huonoja.
Suomalaiset ovat käyneet monia sotia omalla ja vieraalla maaperällä. Yleensä omalla maalla käydyt sodat liittyvät kiinteästi kansakunnan itsenäisyystaisteluihin. Tuon nyt esiin pari näkökulmaa, jotka ovat jäänet vähemmän juhlituiksi itsenäisyyspäivän humussa. Ehkäpä niistäkin voisi löytyä jotain sopivaa juhlinnan aihioksi.
Harva tietää, että Suomi teki maineikkaan sotahistoriansa suurimman maihinnousun Torniossa lokakuussa 1.10.1944. Vähän niin kuin Normandian malliin, joka on taas monessa muussa maassa juhlinnan aihe. Jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon alun perin masinoima maihinnousu oli uhkarohkea suunnitelma kukistaa saksalaiset sotajoukot ja kaapata Tornio.
Kahdeksan päivää kestänyt kahakka oli motitusta, kaupunkisotaa ja pienten taistelujoukkojen välistä ankaraa sodankäyntiä Torniossa ja sen lähiseudulla. Suomalaisia kuoli tiettävästi noin 450, mutta saksalaiset lyötiin lopulta monien vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen.
Puhutaan mm. Tornion taikayöstä. Suomalaiset onnistuivat takavarikoimaan saksalaisten asevarikon, josta löytyi myös huomattavan suuri viinavarasto. Väkijuomat maistuvat tunnetusti suomalaiselle sotaväelle ja upseeristolle. Väkijuomia kärrättiin mm. lastenvaunuissa rintamalohkoille. Se oli lähes taianomainen näky, kun raavaat ja rohkeat suomalaissotilaat makasivat rinta rinnan ja tillin tallin ympäripäissään tantereella kuularuiskujen laulaessa Tornion taistelukentillä.
Ja siitä huolimatta suomalainen sotilas osoittautui sisukkaaksi ja ankaraksi taistelijaksi. Kuuleman mukaan Tornion joen länsirannalle kerääntyi melkoinen katsojajoukko seuraamaan suomalaisten ja saksalaisten mittelöä paikan herruudesta. Heja Finland -kannustajajoukot olivatkin varmasti merkittävä tuki pienen Suomen itsenäisyystaistelussa.
Päiviä kestänyt juopottelu ja monet rynnäköt saivat saksalaiset lopulta perääntymään. Lapin sodan uskomattomin taistelu oli ohi ja aseveli poistui nöyryytettynä paikkakunnalta. Tosin suuttuneena ja täynnä vihaa suomalaispettureiden petollista toimintaa kohtaan. Saksalaisten pakomatka jatkui ylös pohjoiseen tihutöitä tehden ja ehtivät vielä mennessään polttamaan Rovaniemen kauppalan maan tasalle.
jatkuu...
Hävitystä sodasta on tehty yhteinen kertomus, joka yhdistää kansakunnan. Yleensä hävinneet nuolevat näppejään. Suomessa eliitti ja sen kaverit sen sijaan nauttivat Presidentinlinnan juhlissa boolia ja muuta suussa sulavaa Tasavallan Presidentin johdolla. On tanssiaisten ja suuren juhlan aika. Häviäjästä on tehty voittaja. Itsenäisyytemme on ansaittu yhdessä yli luokkarajojen kunniallisesti taistellen.
Suomi on hyvä häviämään, sen tietävät ainakin urheilua seuraavat. Ja aina löytyy hyviä syitä tappiolle. Ensin tapeltiin venäläisten kanssa ja lopuksi karkelot päättyivät Lapin sotaan aseveljen kanssa. Pieni Suomi taisteli yksin ja välillä kaksin ja lopuksi yksin suuria ja mahtavia vihollisia vastaan. Peli oli yksinkertaisesti epäreilua ja tuomarit niin perkeleen huonoja.
Suomalaiset ovat käyneet monia sotia omalla ja vieraalla maaperällä. Yleensä omalla maalla käydyt sodat liittyvät kiinteästi kansakunnan itsenäisyystaisteluihin. Tuon nyt esiin pari näkökulmaa, jotka ovat jäänet vähemmän juhlituiksi itsenäisyyspäivän humussa. Ehkäpä niistäkin voisi löytyä jotain sopivaa juhlinnan aihioksi.
Harva tietää, että Suomi teki maineikkaan sotahistoriansa suurimman maihinnousun Torniossa lokakuussa 1.10.1944. Vähän niin kuin Normandian malliin, joka on taas monessa muussa maassa juhlinnan aihe. Jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon alun perin masinoima maihinnousu oli uhkarohkea suunnitelma kukistaa saksalaiset sotajoukot ja kaapata Tornio.
Kahdeksan päivää kestänyt kahakka oli motitusta, kaupunkisotaa ja pienten taistelujoukkojen välistä ankaraa sodankäyntiä Torniossa ja sen lähiseudulla. Suomalaisia kuoli tiettävästi noin 450, mutta saksalaiset lyötiin lopulta monien vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen.
Puhutaan mm. Tornion taikayöstä. Suomalaiset onnistuivat takavarikoimaan saksalaisten asevarikon, josta löytyi myös huomattavan suuri viinavarasto. Väkijuomat maistuvat tunnetusti suomalaiselle sotaväelle ja upseeristolle. Väkijuomia kärrättiin mm. lastenvaunuissa rintamalohkoille. Se oli lähes taianomainen näky, kun raavaat ja rohkeat suomalaissotilaat makasivat rinta rinnan ja tillin tallin ympäripäissään tantereella kuularuiskujen laulaessa Tornion taistelukentillä.
Ja siitä huolimatta suomalainen sotilas osoittautui sisukkaaksi ja ankaraksi taistelijaksi. Kuuleman mukaan Tornion joen länsirannalle kerääntyi melkoinen katsojajoukko seuraamaan suomalaisten ja saksalaisten mittelöä paikan herruudesta. Heja Finland -kannustajajoukot olivatkin varmasti merkittävä tuki pienen Suomen itsenäisyystaistelussa.
Päiviä kestänyt juopottelu ja monet rynnäköt saivat saksalaiset lopulta perääntymään. Lapin sodan uskomattomin taistelu oli ohi ja aseveli poistui nöyryytettynä paikkakunnalta. Tosin suuttuneena ja täynnä vihaa suomalaispettureiden petollista toimintaa kohtaan. Saksalaisten pakomatka jatkui ylös pohjoiseen tihutöitä tehden ja ehtivät vielä mennessään polttamaan Rovaniemen kauppalan maan tasalle.
jatkuu...
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Tapaus Fennovoima
Vaikka en ole ydinvoiman suurimpia ystäviä, Fennovoiman ydinvoimalan rakentaminen Pyhäjoelle on oikea ratkaisu. Erityisellä mielihyvällä panin merkille Fortumin koplaukset. Fortum hankkii Venäjältä sähköä vesivoimalla jopa hieman enemmän, kuin mitä TVO:n lähivuosina suljettavat kaksi ydinvoimalaa tuottavat. Suomessa tulee siis jatkossakin toimimaan korkeintaan viisi ydinvoimalaa.
Vihreille luulisi vesivoiman kelpaavan mutta mitä vielä. Ville Niinistön populistiset puheet suomettumisesta ja Putinin käsikassaraksi joutumisesta kuulostavat säälittäviltä. On käsittämätöntä, että teollisuuden kannalta tärkeissä energiaratkaisuissa törmää näin ala-arvoiseen politikointiin ja Suomen mustamaalaamiseen, johon etenkin brittiläinen ja ruotsalainen media on tarttunut.
Vihreät ovat olleet hallitusvastuussa vuosikausia ja mitä on tapahtunut. Puolue on ollut vallassa ja ydinvoimaa rakennetaan Suomeen enemmän kuin mihinkään muuhun Euroopan maahan. Niin sitä pitää. Ranskalainen ja saksalainen kyllä, venäläinen ei. Mihin jäivät ne ympäristöystävälliset ja uusiutuvat energiainvestoinnit.
Yritykselle, sähkön tuottamisesta on aina kysymys siitä, mitä jää viivan alle. Vetoaminen Ukrainan kriisiin ja kaasuongelmiin osoittaa myös vähälahjaisuutta. Epäilen, että suomalaisyritykset tuskin jättävät laskunsa maksamatta ja varastavat niin kuin Ukrainassa on tapahtunut. Epäilen myös, että suomalaiset käyttäisivät Nato-korttia kiristysvälineenä, niin kuin Ukrainassa on päässyt käymään.
Asioilla on aina vähintään kaksi puolta. Niinistö varmaan tietää, että yksistään Outokummun sähkölasku on 200 miljoonaa euroa vuodessa. Outokumpu on tarkkaan laskenut, että sen kannattaa olla mukana Fennovoima -hankkeessa. Fortumin hankkeet Ruotsissa eivät ole kelvanneet sinikeltaiselle pääomalle sinivalkoisuutensa takia, joten on ymmärrettävää, että investoinnit suunnataan muualle.
Kauppa se on joka kannattaa, oli se sitten maitoa tai sähköä. Voi vain toivoa, että Rosatom ja Fortum pääsevät molempia tyydyttävään ratkaisuun. Voi vain toivoa, että tappion kärsineet vallankipeät piipertäjät ymmärtävät pitää suunsa kiinni. Voi vain toivoa, että kauppasuhteet Venäjän kanssa palautuvat normaaliksi mahdollisimman nopeasti. Se on sitä parasta turvallisuuspolitiikkaa.
Vihreille luulisi vesivoiman kelpaavan mutta mitä vielä. Ville Niinistön populistiset puheet suomettumisesta ja Putinin käsikassaraksi joutumisesta kuulostavat säälittäviltä. On käsittämätöntä, että teollisuuden kannalta tärkeissä energiaratkaisuissa törmää näin ala-arvoiseen politikointiin ja Suomen mustamaalaamiseen, johon etenkin brittiläinen ja ruotsalainen media on tarttunut.
Vihreät ovat olleet hallitusvastuussa vuosikausia ja mitä on tapahtunut. Puolue on ollut vallassa ja ydinvoimaa rakennetaan Suomeen enemmän kuin mihinkään muuhun Euroopan maahan. Niin sitä pitää. Ranskalainen ja saksalainen kyllä, venäläinen ei. Mihin jäivät ne ympäristöystävälliset ja uusiutuvat energiainvestoinnit.
Yritykselle, sähkön tuottamisesta on aina kysymys siitä, mitä jää viivan alle. Vetoaminen Ukrainan kriisiin ja kaasuongelmiin osoittaa myös vähälahjaisuutta. Epäilen, että suomalaisyritykset tuskin jättävät laskunsa maksamatta ja varastavat niin kuin Ukrainassa on tapahtunut. Epäilen myös, että suomalaiset käyttäisivät Nato-korttia kiristysvälineenä, niin kuin Ukrainassa on päässyt käymään.
Asioilla on aina vähintään kaksi puolta. Niinistö varmaan tietää, että yksistään Outokummun sähkölasku on 200 miljoonaa euroa vuodessa. Outokumpu on tarkkaan laskenut, että sen kannattaa olla mukana Fennovoima -hankkeessa. Fortumin hankkeet Ruotsissa eivät ole kelvanneet sinikeltaiselle pääomalle sinivalkoisuutensa takia, joten on ymmärrettävää, että investoinnit suunnataan muualle.
Kauppa se on joka kannattaa, oli se sitten maitoa tai sähköä. Voi vain toivoa, että Rosatom ja Fortum pääsevät molempia tyydyttävään ratkaisuun. Voi vain toivoa, että tappion kärsineet vallankipeät piipertäjät ymmärtävät pitää suunsa kiinni. Voi vain toivoa, että kauppasuhteet Venäjän kanssa palautuvat normaaliksi mahdollisimman nopeasti. Se on sitä parasta turvallisuuspolitiikkaa.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Marxin menetetty maine
Meghnad Desain teos, "Marxin kosto, Kapitalismin uusi nousu ja valtiokeskeisen sosialismin kuolema", on kirja, joka heristää ja herättää. Se kertoo maailmalla harjoitetusta talouspolitiikasta ja niiden seurauksista aina 1800-luvun loppupuolelta 2000-luvun alkuun. Sääli, että kirja on kirjoitettu jo vuonna 2002, se olisi vaatinut vielä yhden lisäluvun ollakseen täydellinen lukukokemus.
Brittiläistynyt Desai on intialaissyntynyt ekonomisti, joka on opettanut mm. LSE:ssä. Lordin arvonimen saanut professori on tunnettu inhimillisen kehityksen indeksin kehittäjänä ja osallistunut aktiivisesti poliittiseen talouskeskusteluun. Desai kirjoittaa selkeästi ja mukaansa tempaavasti. Tämä kirja on jokaisen taloudesta ja politiikasta kiinnostuneen pakko lukea. Teos on historiallinen kattaus kapitalismin voittokulusta ja samalla viiltävän analyyttinen pohdinnoissaan.
Pääasiallinen sisältö keskittyy ns. uusklassisen taloustieteen analyysiin, monetaristien ja keynesiläisten väliseen kinaan oikeasta talouspolitiikasta. Friedmanin kehittämillä opeilla monetaristien koulukunta on ollut viime vuosina se vallitseva suuntaus. Tarjonnan taloustieteen vallitessa Keynesin kysyntäpuolen edustajat on teilattu. Rahan tarjonnan säätely ja inflaation torjunta ovat olleet keskeiset instrumentit taloudenpidossa. Lyhyesti sanottuna taistelu on käyty inflaation ja työttömyyden välillä. Massatyöttömyys on vakiintunut jo lähes normaaliksi olotilaksi 1980-luvulta alkaen.
Marxin osuus jää kirjassa vähemmälle, kuin mitä kirjan otsikko antaisi ymmärtää. Desai kuitenkin osoittaa, että jo vuonna 1883 kuollut yhteiskuntafilosofi ja taloustieteilijä oli merkittävä ajattelija. Vaikka mies tunnetaan niin harva silti tietää mitään Marxin todellisesta ajatusmaailmasta. Lista voi monelle olla yllättävän pitkä.
Ensinnäkin Marx teki ensimmäisenä kansantalouden tilinpitoon liittyviä laskelmia. Marx kehitti myös ensimmäisenä taloustieteilijänä yksinkertaista ns. panos-tuotos analyysia. Ehkä merkittävin löytö oli kapitalismin suhdannesyklit, jotka Marx jo tuolloin esitteli. Kansantalous ei ollut mikään staattinen tai lineaarinen tila. Kapitalismin kehityksen dynaamisuuden ja suhdanneherkkyyden luonnehdinta oli aivan poikkeuksellista tuohon aikaan.
Marx oli innokas vapaakaupan puolestapuhuja. Mikäli Marx eläisi tänään, hän luultavasti olisi vankkumaton globalisaation kannattaja. Marxin kiistelty maine perustuu pääasiassa hänen teoriaansa voittoasteesta ja sen kasautumisesta yhä harvempien käsiin. Tämä aihe ei kiinnosta rajahyötyjen ja -kustannusten parissa ahkeroivia ekonomisteja. Marx on ollut pannassa angloamerikkalaisen taloustieteen valtakaudella.
Neoklassisen koulukunnan edustajat ovat etsineet talouden tasapainoa. Ekonometristen kokonaistaloudellisten mallien ja matemaattisten yhtälöiden avulla sellainen toki löytyy. Eri asia sitten on, mitä marginalistit ovat näillä saavuttaneet. Tulosten soveltaminen kapitalistiseen tuotantotapaan on vähintäänkin kyseenlaista. Walrasilainen idea talouden tasapainosta toimii vain teoriassa.
Desai on harvinaisen oikeassa, että Marxin maineella on ratsastettu Neuvostoliitossa. Lenin omaksui Marxilta omaan agendaansa sopivat mielipiteet. Ne Marxin ajatukset, mitkä eivät sopineet reaalisosialismiin, heitettiin surutta romukoppaan. Bolsevikit omivat Marxin vailla todellisia perusteita.
Marx mm. edellytti, että talouden tuotantotapa on riittävän kehittynyt, jotta voidaan siirtyä sosialismiin. Venäjä sitä tuskin oli vuonna 1917. Maa eli lähinnä feodaalitaloudessa ja maaorjuudessa. Ilman venäläistä talonpoikaa bolsevikit eivät olisi koskaan päässeet valtaan. Maatalousvaltaiselta Venäjältä puuttui lähes kokonaan työväestö. Lupaamalla maata talonpojille Lenin sai tarvitsemansa tuen vallankumoukselleen. Vasta 1930 luvulla alkanut maatalouden pakkokollektivisointi lopetti maan yksityisomistuksen Venäjällä.
Kapitalistinen järjestelmä on ylivoimaisesti paras tapa tuottaa tavaroita ja hyödykkeitä. Marx oli samaa mieltä. Mitä mieltä Marx olisi sitten rahatalouden liikkeistä kapitalismissa jää avoimeksi. Kapitalismi on selviytynyt mm. Latinalaisen Amerikan ja Meksikon velkakriiseistä. Nyt globaalin velkakriisin oloissa kapitalismi on ehkä kovimman haasteen edessä. Tämä jää Desain kirjassa valitettavan vähälle huomiolle.
Mikä sitten on Marxin kosto, johon kirjan otsikko viittaa. Sille voi löytyä moniakin tulkintoja. Oliko se kenties siinä, että väärin omittu ja kopioitu tunnetuin seurauksin. Marxin ymmärtäjiä ja tutkijoita löytyy valitettavan vähän. Desain mukaan Marx ansaitsee maineensa ja kunniansa palauttajan.
Brittiläistynyt Desai on intialaissyntynyt ekonomisti, joka on opettanut mm. LSE:ssä. Lordin arvonimen saanut professori on tunnettu inhimillisen kehityksen indeksin kehittäjänä ja osallistunut aktiivisesti poliittiseen talouskeskusteluun. Desai kirjoittaa selkeästi ja mukaansa tempaavasti. Tämä kirja on jokaisen taloudesta ja politiikasta kiinnostuneen pakko lukea. Teos on historiallinen kattaus kapitalismin voittokulusta ja samalla viiltävän analyyttinen pohdinnoissaan.
Pääasiallinen sisältö keskittyy ns. uusklassisen taloustieteen analyysiin, monetaristien ja keynesiläisten väliseen kinaan oikeasta talouspolitiikasta. Friedmanin kehittämillä opeilla monetaristien koulukunta on ollut viime vuosina se vallitseva suuntaus. Tarjonnan taloustieteen vallitessa Keynesin kysyntäpuolen edustajat on teilattu. Rahan tarjonnan säätely ja inflaation torjunta ovat olleet keskeiset instrumentit taloudenpidossa. Lyhyesti sanottuna taistelu on käyty inflaation ja työttömyyden välillä. Massatyöttömyys on vakiintunut jo lähes normaaliksi olotilaksi 1980-luvulta alkaen.
Marxin osuus jää kirjassa vähemmälle, kuin mitä kirjan otsikko antaisi ymmärtää. Desai kuitenkin osoittaa, että jo vuonna 1883 kuollut yhteiskuntafilosofi ja taloustieteilijä oli merkittävä ajattelija. Vaikka mies tunnetaan niin harva silti tietää mitään Marxin todellisesta ajatusmaailmasta. Lista voi monelle olla yllättävän pitkä.
Ensinnäkin Marx teki ensimmäisenä kansantalouden tilinpitoon liittyviä laskelmia. Marx kehitti myös ensimmäisenä taloustieteilijänä yksinkertaista ns. panos-tuotos analyysia. Ehkä merkittävin löytö oli kapitalismin suhdannesyklit, jotka Marx jo tuolloin esitteli. Kansantalous ei ollut mikään staattinen tai lineaarinen tila. Kapitalismin kehityksen dynaamisuuden ja suhdanneherkkyyden luonnehdinta oli aivan poikkeuksellista tuohon aikaan.
Marx oli innokas vapaakaupan puolestapuhuja. Mikäli Marx eläisi tänään, hän luultavasti olisi vankkumaton globalisaation kannattaja. Marxin kiistelty maine perustuu pääasiassa hänen teoriaansa voittoasteesta ja sen kasautumisesta yhä harvempien käsiin. Tämä aihe ei kiinnosta rajahyötyjen ja -kustannusten parissa ahkeroivia ekonomisteja. Marx on ollut pannassa angloamerikkalaisen taloustieteen valtakaudella.
Neoklassisen koulukunnan edustajat ovat etsineet talouden tasapainoa. Ekonometristen kokonaistaloudellisten mallien ja matemaattisten yhtälöiden avulla sellainen toki löytyy. Eri asia sitten on, mitä marginalistit ovat näillä saavuttaneet. Tulosten soveltaminen kapitalistiseen tuotantotapaan on vähintäänkin kyseenlaista. Walrasilainen idea talouden tasapainosta toimii vain teoriassa.
Desai on harvinaisen oikeassa, että Marxin maineella on ratsastettu Neuvostoliitossa. Lenin omaksui Marxilta omaan agendaansa sopivat mielipiteet. Ne Marxin ajatukset, mitkä eivät sopineet reaalisosialismiin, heitettiin surutta romukoppaan. Bolsevikit omivat Marxin vailla todellisia perusteita.
Marx mm. edellytti, että talouden tuotantotapa on riittävän kehittynyt, jotta voidaan siirtyä sosialismiin. Venäjä sitä tuskin oli vuonna 1917. Maa eli lähinnä feodaalitaloudessa ja maaorjuudessa. Ilman venäläistä talonpoikaa bolsevikit eivät olisi koskaan päässeet valtaan. Maatalousvaltaiselta Venäjältä puuttui lähes kokonaan työväestö. Lupaamalla maata talonpojille Lenin sai tarvitsemansa tuen vallankumoukselleen. Vasta 1930 luvulla alkanut maatalouden pakkokollektivisointi lopetti maan yksityisomistuksen Venäjällä.
Kapitalistinen järjestelmä on ylivoimaisesti paras tapa tuottaa tavaroita ja hyödykkeitä. Marx oli samaa mieltä. Mitä mieltä Marx olisi sitten rahatalouden liikkeistä kapitalismissa jää avoimeksi. Kapitalismi on selviytynyt mm. Latinalaisen Amerikan ja Meksikon velkakriiseistä. Nyt globaalin velkakriisin oloissa kapitalismi on ehkä kovimman haasteen edessä. Tämä jää Desain kirjassa valitettavan vähälle huomiolle.
Mikä sitten on Marxin kosto, johon kirjan otsikko viittaa. Sille voi löytyä moniakin tulkintoja. Oliko se kenties siinä, että väärin omittu ja kopioitu tunnetuin seurauksin. Marxin ymmärtäjiä ja tutkijoita löytyy valitettavan vähän. Desain mukaan Marx ansaitsee maineensa ja kunniansa palauttajan.
maanantai 1. joulukuuta 2014
Kuuba, (4)
 |
| Sancho Panza |
Olin varannut alustavasti majapaikan San Rafaelilta, mutta siellä ei ollut kaikille riittävästi tilaa. Bussissa matkusti pari tuttua turistia ja jatkoimme yhdessä yösijan etsimistä. Kävelykadulla vanhempi mieshenkilö kertoi, että viereisessä talossa vuokrataan huoneistoja. Ei muuta kuin sisäpihalle ja muutaman ovirimputtelun jälkeen löytyikin kaksi huoneistoa kolmeksi yöksi. Toinen kavereistani päätti silti yöpyä veljensä kämpässä, joka oli juuri tullut viikoksi Havannaan harjoittelemaan kuubalaisten nyrkkeilijöiden kanssa.
Ensimmäinen päivä meni kävellessä vanhassa kaupungissa ja Maleconin rantabulevardilla. Istuskelua terasseilla, ohjelman suunnittelua ja tietenkin pakolliset draiquirit turistien valtaamassa Floriditassa, jossa kirjailija näytti edelleenkin päivystävän. Hemingwayn pronssinen hahmo istui tyytyväisenä baaritiskillä tyytyväinen virne naamallaan. Tytöt lauloivat Hasta la Victoria Siempreä ja juovuimme väsyneinä Havannan pimenevässä illassa.
Seuraava päivä oli varattu kirjailijan ranchiin tutustumiselle. Otimme taksin hotelli Inglaterran edestä ja Heigon kanssa suunnistimme mustalla autolla kirjailijan pyhättöön. Hemingway oli ilmeisesti innokas tähtiin kurkistelija, sillä korkeasta pyöreästä tornista löytyi mm. kaukoputki. Pilar -vene oli pukeilla, vanha corona -kirjoituskone lojui pöydällä ja Havannan siluetti siinsi kaukana taustalla. Kaikki oli niin kuin ennenkin ja näytti siltä, että kirjailija olisi vasta hiljattain poistunut paikalta.
 |
| Hemingwayn olohuone |
Kirjailija kalasteli pienessä Cojimarin kalastajakylässä, jonne taksikuskimme meidät seuraavaksi johdatti. Tietenkin kylästä löytyi myös pieni kantakapakka, jossa Hemingway viihtyi erinomaisen mainiosti. Paikan pitäjä tiesi kertoa, että kuljetusta tarvittiin hyvin usein takaisin Finca Vigian ranchille. Kalareissut ovat tunnetusti raavaiden miesten rankka taitolaji.
Koko päivän kestäneen Hemingway -kierroksen ja parin tunnin levon jälkeen illalla oli vuorossa musiikkituokion aika. Vanhan kaupungin salsabaarissa istui yllättäen kaksi norjalaista naista, joihin olin ehtinyt tutustumaan jo aikaisemmin Varaderossa. Itse asiassa meidän oli tarkoitus tavata Santa Clarassa, mutta lähdin sieltä jo aikaisemmin jatkamaan matkaa. Kuuba näyttää olevan paikka, jossa törmäilee tavan takaa tuttuihin.
 |
| Taksi |
Jatkopaikaksi valikoitui Rosalia de Castron kulttuuriravintola, joka tunnetaan myös hyvästä ruuasta. Norjalaiset ystäväni osoittautuivat myös rommin suuriksi ystäviksi, joten ilta jatkuikin myöhään yöhön pääasiassa kosteissa merkeissä. Huomasin, että osataan sitä muuallakin. Lopuksi olikin sitten vossikkakyydin aika ja vain sumea hevosenkavion kopina kaikui syvän mustassa Havannan yössä.
Seuraava päivä oli varattu baseballille, jota voi pitää Kuuban kansallislajina nyrkkeilyn lisäksi. Stadionilla olivat vastakkain Industriales ja Villa Clara. Havannalaiset jäivät tylysti vierailijoiden jalkoihin, sillä Villa Clara voitti juoksuin 12-3. Santa Clarasta kotoisin olevassa joukkueessa pelasi peräti seitsemän entistä maailmanmestaria.
Sanotaan, että Tahko Pihkala on kehittänyt suomalaisen pesäpallon baseballista. Baseball on pitkälti syöttäjän ja lyöjän välinen kamppailu, jossa mm. syötön nopeus ratkaisee. Siepparin tehtävänä on napata ne pallot, joihin lyöjät näemmä aika harvoin osuvat. Suomalainen pesäpallo on paljon liikkuvampaa ja elävämpää kuin perinteinen baseball. Mölyä ja möykkää riittää silti yllin kyllin katsomossa.
 |
| Estadio Latinoamericano |
Asuin viiden minuutin kävelymatkan päässä Capitoliosta. Nykyään Kuuban tiedeakatemiana toimiva rakennus muistuttaa hyvin paljon erästä ns. valkoista taloa Washingtonissa. Capitolia vastapäätä sijaitsee Kuuban suurin vientiyritys Partagás, joka on erikoistunut sikarien tuotantoon ja vientiin. Jos aitoja käsintehtyjä sikareja haluaa ostaa niin Partagásin tehtaanmyymälä on siihen oiva paikka. Hinnat ovat selvästi halvemmat, kuin esimerkiksi Suomesta ostettuna.
Yksityisyrittäjiä riittää tälläkin alalla. Paikallisilla katukauppiailla on kyllä nikotiini tuotteita tarjolla. Sikarien aitous onkin sitten toinen asia. Kävin parissa ns. cooperatiivessä sisällä, joista toisessa ostin Cohiba Robustoja. Viidellä kympillä sain 25 kappaletta hyvin maistuvia pötkylöitä. Tarkkana pitää olla ja tarkistaa tuote aina etukäteen. Banaaninlehdet poltettuna eivät varmasti maistu kovin erinomaisilta tupakanlehtiin verrattuna..
 |
| Salsan sykkeessä |
Kuuba saa merkittävän osan valuuttatuloistaan turismista. Kanadalaiset turistit ovat ylivoimaisesti suurin yksittäinen ryhmä, joka on valloittanut etenkin Varaderon hiekkarannat. Kanadan ja Kuuban liput vierekkäin takseissa onkin yleinen näky. Pari päivää menikin sitten Varaderon kotimajoituksessa Marian hoteissa.
Viimeinen yö kuitenkin vietettiin ns. all inclusive -hotellissa. Finnairin koneeseen oli tullut hydrauli -vika ja se korjattiin Torontossa. Reissu piteni vielä yhdellä ylimääräisellä päivällä täyden ylöspidon merkeissä, syödä ja juoda sai niin paljon kuin ehti. Kuuba tarjoaa turistille mahdollisuuden myös viettää lomansa ylensyönnin ja -juonnin parissa uima-altaan vieressä. Eräällä saksalaisella herrasmiehellä oli ainakin niin hulvattoman hauskaa kierrellessään tuntikausia lyhtypylvästä rommilasi kädessään.
Kuuba jättää oman jälkensä, jota on oikeastaan turhaa edes selittää. Millainen se jälki sitten on, riippuu ihan turistista itsestään. Eilen soitettiin Sodankylästä ja puhelimessa kysyttiin, että koska lähdetään Kuubaan. En ole siis ainoa, johon tuo maa jätti jälkensä. Niin, häneen olin tietenkin tutustunut jo lentokoneessa matkalla Kuubaan.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Kuuba, (3)
 |
| Moncadan koululuokka |
Musiikki soi oikeastaan kaikkialla Santiago de Cubassa, kaduilla ja klubeissa. Klubilla tarkoitan tässä pieniä, muutaman kymmenen hengen kokoisia musiikkihuoneita, joissa on aina tarjolla elävää soitantaa paikan ollessa auki. Salsa tai oikeammin son -nimellä tunnettu musiikkilaji on suosituin Kuubassa. Santiagossa on noin parikymmentä käymisen arvoista musiikkihuonetta. Toki kaupungista löytyy lisäksi suuria diskoja ja cabaret -tyylisiä estraadeja alan harrastajille.
Aloitin yölliset musiikkiharrastukset aina hotelli Casa Grandan terassilta, joka sijaitsee Cespedes puiston kulmassa. Parin korttelin päässä sijaitsee Casa de las Tradiciones, joka on ehkä merkittävin kuubalaisen musiikin mekka Santiagossa. Se on nähtävyys jo pelkästään puitteiltaan. Seinät ovat täynnä valokuvia ja tauluja. Klubin omintakeinen sisustus, hersyvän originelli isäntä ja monipuolinen musiikkitarjonta syöpyivät lähtemättömästi matkaajan mieleen.
Kuubalainen musiikki on sekoitus afrikkalaisesta rytmistä lyömäsoittimineen ja espanjalaisperäisistä kielisoittimista, jos asian haluaa yksinkertaistaa. Sonin lisäksi bolero, rumba, trova ja traditionaalisen kansan- ja tanssimusiikin tyylit sekoittuvat iloisesti keskenään. Sekametelisoppaa, jossa jokaisella soittimella on oma tärkeä roolinsa.
 |
| Näkymä kukkulalta |
Yksinkertainen clave-rytmi toimii ns. latinomusiikin perustana ja se tarttuu helposti kuulijaan. Kuubalainen musiikki on ensi sijassa tanssimusiikkia, joka saa jäyhänkin suomalaisen lanteen notkumaan. Yleensä puisilla clave-palikoilla soitettua rytmikuviota ei edes välttämättä soiteta, jolloin viisi-iskuisen rytmikuvion pitää tunnistaa soitettavasta kappaleesta. No, nämä ovat enemmänkin niitä jokaisen omia tunnepitoisia juttuja.
Vahvat puhaltimet ovat myös tärkeä osa latinomusiikkia. Kuulin, että Iris klubilla esiintyisi Formas -niminen kokoonpano, joka soittaa Kuubassa harvemmin kuultua modernia jazzia. Trumpetisti soitti pehmeämmin ja tyylikkäämmin kuin Miles Davis aikoinaan. Sinisen savumaiseman ja yltiöpäisen fuusiojazzin täyttämä klubi oli neljän nuoren soittajavirtuoosin riemunäytös.
Kuubalaiset kokoonpanot vaihtuvat usein ja moni muusikko soittaakin useammassa bändissä. Se ehkä osittain johtuu siitä, että paikallinen musiikki on yksilöiden välistä soittoa yhdessä. Ei ole selkeää johtajaa eikä edes tunnistettavaa vahvaa soundia. Jokainen soittaja on tärkeä. Tärkeintä on kommunikaatio soitinten välillä.
Santiagon musiikkielämä on voimissaan ja sieltä löytyy tarjontaa joka lähtöön. Valitettavasti en saanut ympättyä yhtään kuvaamaani videota tähän blogikirjoitukseen teknisten ongelmien takia. Luvataan, että saatte sen näytteen myöhemmin.
 |
| Santiagon joulupukki |
Santiagon kävelykadun yhdessä nurkkauksessa miehet pelaavat dominoa ja shakkia. Tutustuin Jose nimiseen nuorukaiseen ja huomasin aika pian, että hän osasi shakin jalot taidot. Toisena päivänä olin jälleen seuraamassa miesten pelejä ja kerroin, että olin menossa alas rannalle satama-alueelle. Jose halusi ehdottomasti lähteä opastamaan.
Vaikka vakuutinkin moneen kertaan, että osaan kyllä reitin, hän tuppautui silti mukaan. Jose kertoi olleensa juuri Amsterdamissa pelikiertueella ja olevansa Kuuban toiseksi paras shakinpelaaja. Siinä vaiheessa epäilykseni viimeistään vahvistuivat ja tiesin, että kaveri taitaa nyt puhua potaskaa. Josen ulkoinen habitus kertoi aivan muuta.
Istuessamme rantapenkillä totesin ykskantaan, että miksi hän valehtelee. Nuorukainen myönsikin vähän liioitelleensa ja tiesi kyllä, etten ole mikään tyhmä turisti. Oikeastaan hän halusi vain uudet lenkkarit. Tienestit ovat jääneet vähäisiksi, kun muut eivät halua pelata hänen kanssaan. Elintasoero turistin ja paikallisen kanssa on niin järkyttävä, että palkitsin hänet kaikesta huolimatta kymmenellä vaihdettavalla pesolla. Kuubassa ei silti kannata ihan kaikkea uskoa.
 |
| Molotovin cocktailit |
Santiagon muista nähtävyyksistä voidaan vielä mainita Moncadan kasarmit, joka tänä päivänä toimii kouluna ja museona. Molotovin cocktailit olivat suosittuja myös Santiagon ja Sierra Maestran vuoristossa käydyissä vallankumoustaisteluissa. Rommin ystäville Emilio Bacardin palatsi, joka nykyään on myös museo, on tutustumisen arvoinen kohde. Santiago on rento ja välittömien kuubalaisten musakaupunki. Se on vain koettava ja mentävä rohkeasti mukaan.
Majapaikassani heräsin ensimmäiseksi aamulla tuttuun mutta kaupungissa kovin outoon ääneen. Äänestä tuli mieleen lähinnä lapsuuden mummola, jossa vietimme usein pitkiäkin aikoja kesäaikaan. Santiagon keskustassa voi todellakin herätä kukon kiekaisuun. Naapuritalon kukko se siellä vain kiekuu, vuokraemäntäni kertoi. Naapurilla oli muutamia kanoja kattoterassilla ja pitihän niilläkin isäntä olla.
Viimeisessä Kuuba-osassa ollaankin sitten jo Havannassa. Mitä Havanna ja sen ympäristö tarjoaa. Mikä on Kuuban paras baseball joukkue? Ja kenen tuttujen tyttöjen kanssa sitä oikein tuli bailattua? Mistä saa parhaat sikarit? Kaikki selviää seuraavalla kerralla.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Kuuba, (2)
 |
| Rantahietikolla |
Matkustin Varaderosta, parin rantapäivän jälkeen Santa Claraan keskiyöllä. Ei mikään järkiratkaisu sinänsä. Tämä oli nimittäin ainoa kerta koko matkalla, kun tuli mieleen, että pitikö sitä nyt tännekin itsensä ängetä tähän aikaan yöstä.
Kymmenet taksintarjoajat piirittivät minut välittömästi astuessani ulos bussista. Valitsin tietoisesti vähän vanhemman herran etäämmältä, joka veikin minut turvallisesti hotelli Santa Clara Libreen. Hotellia en tietenkään ollut varannut etukäteen, mutta onneksi tilaa löytyi ja varasin huoneen kahdeksi yöksi.
Santa Clara on yliopistokaupunki ja se näkyy myös katukuvassa. En tullut kuitenkaan opiskelijoita tapaamaan vaan halusin nähdä mm. Chen monumentin ja museon. Guevara löi lopullisesti Batistan joukot kaupungissa vuonna 1958. Pakollisten mausoleumi- ja museokierrosten jälkeen aikaa jäi vielä katukahviloissa istumiseen ja uusien tuttavuuksien kanssa seurusteluun. Yksin Kuubassa ei todellakaan tarvitse matkustaa.
 |
| Paikallista graffiti-taidetta |
Itävaltalaisen miesporukan kanssa joimme urakalla kaljaa ja kirosimme kaikki Brysselin byrokraatit. Yliopiston englanninkielen lehtorin kanssa keskustelimme baseballista ja kuubalaisesta musiikista. Hotellin yökerhossa join rommicolaa nuorten opiskelijoiden kanssa ja lähinnä huusimme toisillemme kilpaa, salsan pauhatessa täysillä taustalla. Ymmärsin hyvin nopeasti, että Kuuba ei ole mikään tuppisuiden maa.
Santa Clara oli kuitenkin vain välietappi matkalla musiikin mekkaan, Santiago de Cubaan. Sattumalta olin törmännyt jo Varaderon bussiasemalla Peteen, ainoaan suomalaiseen, jonka tiesin asuvan Kuubassa. Pete tai paremminkin Suleydis oli juuri aloittanut majoitustoiminnan, joten jo bussimatkalla sovimme, että tulen parin päivän päästä testaamaan, miten homma toimii.
Sitä paitsi Pete trumpetistina tuntisi varmaankin Santiagon musiikielämän salat. Myöhemmin huomasin, että muusikko itsekin tunnettiin hyvin kaupungissa. Laitan tähän linkin http://roomstgodecuba.net/index.html, josta pääsee suoraan varaamaan yösijan Santiagosta, mikäli sinne päin on asiaa. Voin lämpimästi suositella. Kohtuuhintainen ja Pete tuntee Kuuban, onhan hän asunut maassa jo runsaat parikymmentä vuotta.
 |
| Moottoriremontti |
Matkalla Santiagoon sattui pakollinen pysähdys. Bussi hajosi aamyöstä keskellä oikeastaan ei missään. Olin varma, että tässähän sitä sitten nökötetään muutama tunti. Kuljettaja soitti jollekin ja vajaan tunnin päästä saapui mekaanikko, joka vaihtoi rikkimenneen tuulettimen hihnan uuteen. Auton nopea korjaaminen Kuubassa taitaa kuulua nykyään jo jokamieheltä vaadittaviin kansalaistaitoihin.
Santiago de Cuba sijaitsee laaksossa, jota ympäröi mm. Sierra Maestran vuoristo. Yhdysvaltain hallussa oleva kuuluisa Guantánamon vankileiri sijaitsee vajaan 100 kilometrin päässä kaupungista. Kaakkois-Kuubassa sijaitseva Santiagon seutu on Kuuban köyhintä ja afroamerikkalaisinta aluetta. Kuuban vallankumoukselle oli käydä köpelösti Santiagossa jo alkuvaiheissa, kun Fidel joukkoineen epäonnistui Moncadan varuskunnan valloituksessa vuonna 1953.
Mikä on Santiagon musiikkigenre tänään? Miksi yksi maailman parhaimmista shakinpelaajasta lähti opastamaan matkailijaa? Mihin kummaan Vaarinajattelija heräsi aamulla? Kaikki selviää seuraavassa blogikirjoituksessa.
lauantai 15. marraskuuta 2014
Kuubassa käymässä, (1)
Olin ensimmäisellä parin viikon Kuuban matkalla alkuvuodesta. Kiersin bussilla maata ja ehdin käymään mm. Santa Clarassa, Santiago de Cubassa ja tietenkin Havannassa. Viazulin ilmastoiduissa busseissa istuminen ei pahemmin reissaajaa rasittanut vaikka kilometrejä kertyikin pari tuhatta. Aikaa jäi silti myös Varaderon hiekkarannoille, jonka kentälle lentomme alun perin suuntautui.
Matka oli varsin avartavan onnistunut reppumatka ja olenkin lähdössä lähiaikoina uudestaan. Tällä kertaa ajattelin poiketa Trinidadissa ja viettää enemmän aikaa Havannassa. Yöpyminen onnistuu parhaiten Casa particular tyyppisissä eli yksityisissä perhemajoituksissa, joita löytyy vähänkin isommista paikoista. Ne ovat edullisia, parillakympillä saa huoneen.
Mitä Kuubasta sitten jäi mieleen ja miksi sinne pitäisi mennä uudestaan. Ihmiset, tunnelma, musiikki, rommi ja sikarit. Kuubalaisten kanssa tulee juttuun vaikka englanti ei olekaan maan ykköskieli. Espanjaa en puhu mutta englannilla pärjää vallan hyvin. Kuubalaiset tulevat mielellään juttelemaan ja utelemaan mistä päin sitä oikein ollaan. Tuttavuuksia syntyy välillä vähän liikaakin, jos rauhassa haluaa olla.
Tunnelma maassa on omintakeinen. Yleiskuva, turistialueiden ulkopuolella, on rähjäinen ja köyhä, joka näkyy lähinnä talojen ja autojen kunnossa. Tämä on ymmärrettävää, sillä esimerkiksi rakennustarvikkeiden hinnat ovat sikäläiseen ansiotasoon nähden kohtuuttomat, joten tavallisella kansalaisella ei ole mitään mahdollisuutta hankkia niitä. Tiesittekö muuten, että 95 prosenttia kuubalaisista asuu omistusasunnoissa.
Yhdysvaltojen jo 52 vuotta ylläpitämä kauppasaarto pitää osaltaan huolen tuontitavaroiden hintatasosta. Kauppasaarron purusta on toki äänestetty YK:ssa monta kertaa ja aina sieltä tuntuu löytyvän kaksi maata, Yhdysvallat ja Israel, jotka sitä vastustavat. Ja tietenkin tavalliset kuubalaiset kärsivät siitä kaikkein eniten.
 |
| Comandante Che Guevara |
Che oli yksi syy, miksi halusin käydä maassa. En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että ministeri lähtee tekemään sosialistista vallankumousta ulkomaille. Yleensä ministeri palkitaan hyvällä palkkioviralla tai huomioidaan jollain muulla tavalla. Halusin nähdä, miten Castrojen maassa eletään. Ernesto, lääkärinä, oli toki itse nähnyt kurjuutta ja köyhyyttä Etelä-Amerikkaa kiertäessään. Chen oma vallankumous päättyi hänen teloittamiseen Boliviassa 1967.
Raul, nykyinen Kuuban presidentti, on myös ilmoittanut, että Castrojen dynastia päättyy hänen siirtyessään syrjään. Voidaan siis olettaa, että Kuuba on muutoksen kynnyksellä. Milloin se tapahtuu ja miten on vielä avoinna. Joku kertoi, että Havannan kiinteistömarkkinat on jo jaettu Miamin mafian kesken. No, aika näyttää millainen komento maahan on tulossa.
Kuuba ei sovi asennevammaiselle. Kuuba sopii matkaajalle, joka on utelias ja avoin. Maa on uskomattoman elävä ja elämänmyönteinen. Erityisesti Vaarinajattelijaa miellytti kuubalaisten tietynlainen ylpeys omasta identiteetistä. Kuuba on myös turvallinen maa matkustaa. Kävin yksin sellaisissa paikoissa, joissa minut olisi vähintään ryöstetty, mikäli maa olisi ollut toinen. Mutta siitä enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Vakautta Eurooppaan
Suomalaiset veronmaksajat ovat osakkaana Euroopan pysyvä vakausmekanismi (EVM), nimisessä instituutiossa, joka on rekisteröitynyt Luxemburgiin. Yhtenä euromaana meillä on 1,792 prosentin osuus tästä laitoksesta, jolla on tavoitteena tehdä kuulemani mukaan vielä hyvät tienestit. Suomikin sijoitti sinne heti 1,4 miljardia euroa alkupääomaksi.
Euroopan väliaikainen vakausmekanismi (EVVM), EVM:n edeltäjä, on tähän mennessä lainannut Irlannille 17,7 ja Portugalille 26 miljardia euroa. Kreikka mallioppilaana on saanut peräti 141,8 miljardia euroa lainaksi ns. vakauttaakseen talouttaan. Yhteensä ns. PIG-maiden saama lainasumma on siis 185,5 miljardia euroa. Laina-apua on toki tullut muualtakin, mutta keskityn nyt tähän pysyvästi ja ilmeisesti iättömään elimeen.
Vaarinajattelijankin haudalla on varmasti kasvanut koiranputki jo vuosia, ennen kuin viimeinen lainaerä on maksettu takaisin. Tästä huomaa miten vajavainen ja lyhyt ihmispolon elo loppujen lopuksi on. Viimeistä maksusuoritusta odotetaan nimittäin tämän hetkisten tietojen mukaan 28.4.2054.
Kun vakauttamiselintä aikoinaan laitettiin kokoon, niin polemiikkia herätti mm. se, että miten isoksi piikkiä voidaan kasvattaa. Sadat miljardit lentelivät ja luvut vaihtelivat riippuen ihan siitä, keneltä toimittajat sattuivat kysymään. Tällä hetkellä sen piikin suuruus lienee noin 780 miljardia euroa. Suomalaiset siis antoivat takuun, jossa meidän vastuu voi nousta jopa 14 miljardiin euroon. Joku toisinajattelija on vielä kehdannut arvella, ettei sekään mihinkään riitä.
Kaikki hyvin
Irlanti ja Portugali ovat ilmoittaneet, etteivät he tarvitse enää Euroopan vakausmekanismin suoraa laina-apua. Tekivät ns. exitin ja jättivät tienaajat nuolemaan näppejään. Irlanti joulukuussa 2013 ja Portugali toukokuussa 2014. Todella fantastista, ajattelin epäitsekkäästi.
Tosin käydessäni Portugalissa tämän vuoden toukokuussa huomasin, että kaikki ei ollutkaan ihan niin hyvin vielä. Cascaisissa kaverini kysyi, että mitä helvettiä nuo ihmiset jonottavat tähän aikaan aamusta. Kerroin vähän kieltä ymmärtävänä, että siinä ovessa lukee työvoimatoimisto. Kello oli kahdeksan aamulla ja pikkukaupungin kadulla oli jo kymmeniä ihmisiä jonottamassa toimiston avautumista.
Lissabonin Rossio-aukiolla jaetaan ruoka- ja vaateapua kahtena päivänä viikossa. Vapaaehtoistyöntekijä kertoi, että näitä jakopaikkoja on noin 20 yksistään Lissabonissa. Ja kaikki tehdään hänen mukaansa myöhään pimeässä illalla, jottei ihmisten tarvitse hävetä.
Tai sitten ei
EVM on lainannut suoraan Espanjalle 41,3 ja Kyprokselle 5,4 miljardia euroa tähän päivään mennessä. Pankkien pääomittaminen on siis hyvässä vauhdissa ja Espanjakin ehti tehdä exitin joulukuussa 2013. Kaikesta huolimatta exit -maiden paluu ns. normaaleille lainamarkkinoille onkin sitten tuonut mukanaan ongelmia ja korot ovat nousseet. Sijoittajat eivät sittenkään taida olla oikein vakuuttuneita.
Suorista lainoista siirrytäänkin sitten sujuvasti joukkovelkakirjalainoihin. Setelielvytystä ja lisää lainaa. Pankkien viimeisimmän stressiteatteriesityksen mukaan tarvitaan vain 10 miljardia lisää, jotta kaikki olisi taas fantsua ja vakuudet kunnossa, kun korotkin ovat niin alhaalla.
Ja tämähän on vasta alkua suurelle ja mahtavalle yhteiselle ponnistukselle. Bondia bondin perään ilman Jamesta, saanen ikävin mielin todeta. Yksistään tänä vuonna EVM on laskenut liikkeelle 39 miljardin euron arvosta lainapapereita, Kun kaikki piti olla niin hyvin ja pankkien stressikin jo ehti helpottamaan. Vaarinajattelija tosin pelkää, että kaikki ei ihan olekaan sitä, miltä sen pitäisi näyttää.
Systeemi on kriisissä ja euromaiden vastuut ovat huimassa kasvussa. Tarkkaavainen lukija varmaan huomaa, että jätin tuon Kreikan vähän vähemmälle huomiolle. Siihen eivät vaatimattomat sanani enää yksinkertaisesti riitä. Ja sitä paitsi on parempi olla hiljaa ja häiritsemättä nykyisen komissaarimme tienaamisia.
Velkaelvytys on vasta alkutekijöissään ja kriisimaiden, joihin jo Suomikin luokitellaan, velkaantuminen vain pahenee. Avoimia kysymyksiä on paljon. Kuinka paljon annetaan anteeksi ja unohdetaanko kokonaan toivottomat tapaukset? Miten käy Suomen kuuluisien vakuuksien? Riittääkö meille 14 miljardin euron lasku ja kuka sen maksaa?
No, sen voi ainakin sanoa, että Suomen oma pankkikriisi oli pikkujuttu tähän talouskriisiin verrattuna. Massatyöttömyydestäkin on tullut lähes normaali olotila. Ehkäpä katseet on suunnattava Saksaan ja Merkeliin. Lopulliset päätökset Euroopan suunnasta tehdään kuitenkin kabineteissa, joissa Suomella on lähinnä huutolaispojan rooli.
Euroopan väliaikainen vakausmekanismi (EVVM), EVM:n edeltäjä, on tähän mennessä lainannut Irlannille 17,7 ja Portugalille 26 miljardia euroa. Kreikka mallioppilaana on saanut peräti 141,8 miljardia euroa lainaksi ns. vakauttaakseen talouttaan. Yhteensä ns. PIG-maiden saama lainasumma on siis 185,5 miljardia euroa. Laina-apua on toki tullut muualtakin, mutta keskityn nyt tähän pysyvästi ja ilmeisesti iättömään elimeen.
Vaarinajattelijankin haudalla on varmasti kasvanut koiranputki jo vuosia, ennen kuin viimeinen lainaerä on maksettu takaisin. Tästä huomaa miten vajavainen ja lyhyt ihmispolon elo loppujen lopuksi on. Viimeistä maksusuoritusta odotetaan nimittäin tämän hetkisten tietojen mukaan 28.4.2054.
Kun vakauttamiselintä aikoinaan laitettiin kokoon, niin polemiikkia herätti mm. se, että miten isoksi piikkiä voidaan kasvattaa. Sadat miljardit lentelivät ja luvut vaihtelivat riippuen ihan siitä, keneltä toimittajat sattuivat kysymään. Tällä hetkellä sen piikin suuruus lienee noin 780 miljardia euroa. Suomalaiset siis antoivat takuun, jossa meidän vastuu voi nousta jopa 14 miljardiin euroon. Joku toisinajattelija on vielä kehdannut arvella, ettei sekään mihinkään riitä.
Kaikki hyvin
Irlanti ja Portugali ovat ilmoittaneet, etteivät he tarvitse enää Euroopan vakausmekanismin suoraa laina-apua. Tekivät ns. exitin ja jättivät tienaajat nuolemaan näppejään. Irlanti joulukuussa 2013 ja Portugali toukokuussa 2014. Todella fantastista, ajattelin epäitsekkäästi.
Tosin käydessäni Portugalissa tämän vuoden toukokuussa huomasin, että kaikki ei ollutkaan ihan niin hyvin vielä. Cascaisissa kaverini kysyi, että mitä helvettiä nuo ihmiset jonottavat tähän aikaan aamusta. Kerroin vähän kieltä ymmärtävänä, että siinä ovessa lukee työvoimatoimisto. Kello oli kahdeksan aamulla ja pikkukaupungin kadulla oli jo kymmeniä ihmisiä jonottamassa toimiston avautumista.
Lissabonin Rossio-aukiolla jaetaan ruoka- ja vaateapua kahtena päivänä viikossa. Vapaaehtoistyöntekijä kertoi, että näitä jakopaikkoja on noin 20 yksistään Lissabonissa. Ja kaikki tehdään hänen mukaansa myöhään pimeässä illalla, jottei ihmisten tarvitse hävetä.
Tai sitten ei
EVM on lainannut suoraan Espanjalle 41,3 ja Kyprokselle 5,4 miljardia euroa tähän päivään mennessä. Pankkien pääomittaminen on siis hyvässä vauhdissa ja Espanjakin ehti tehdä exitin joulukuussa 2013. Kaikesta huolimatta exit -maiden paluu ns. normaaleille lainamarkkinoille onkin sitten tuonut mukanaan ongelmia ja korot ovat nousseet. Sijoittajat eivät sittenkään taida olla oikein vakuuttuneita.
Suorista lainoista siirrytäänkin sitten sujuvasti joukkovelkakirjalainoihin. Setelielvytystä ja lisää lainaa. Pankkien viimeisimmän stressiteatteriesityksen mukaan tarvitaan vain 10 miljardia lisää, jotta kaikki olisi taas fantsua ja vakuudet kunnossa, kun korotkin ovat niin alhaalla.
Ja tämähän on vasta alkua suurelle ja mahtavalle yhteiselle ponnistukselle. Bondia bondin perään ilman Jamesta, saanen ikävin mielin todeta. Yksistään tänä vuonna EVM on laskenut liikkeelle 39 miljardin euron arvosta lainapapereita, Kun kaikki piti olla niin hyvin ja pankkien stressikin jo ehti helpottamaan. Vaarinajattelija tosin pelkää, että kaikki ei ihan olekaan sitä, miltä sen pitäisi näyttää.
Systeemi on kriisissä ja euromaiden vastuut ovat huimassa kasvussa. Tarkkaavainen lukija varmaan huomaa, että jätin tuon Kreikan vähän vähemmälle huomiolle. Siihen eivät vaatimattomat sanani enää yksinkertaisesti riitä. Ja sitä paitsi on parempi olla hiljaa ja häiritsemättä nykyisen komissaarimme tienaamisia.
Velkaelvytys on vasta alkutekijöissään ja kriisimaiden, joihin jo Suomikin luokitellaan, velkaantuminen vain pahenee. Avoimia kysymyksiä on paljon. Kuinka paljon annetaan anteeksi ja unohdetaanko kokonaan toivottomat tapaukset? Miten käy Suomen kuuluisien vakuuksien? Riittääkö meille 14 miljardin euron lasku ja kuka sen maksaa?
No, sen voi ainakin sanoa, että Suomen oma pankkikriisi oli pikkujuttu tähän talouskriisiin verrattuna. Massatyöttömyydestäkin on tullut lähes normaali olotila. Ehkäpä katseet on suunnattava Saksaan ja Merkeliin. Lopulliset päätökset Euroopan suunnasta tehdään kuitenkin kabineteissa, joissa Suomella on lähinnä huutolaispojan rooli.
maanantai 10. marraskuuta 2014
Hänen Majesteettinsa agentit
Juho Kotakallion väitöskirjassa kerrotaan Ison-Britannian tiedustelutoiminnasta Suomessa vuosina 1918-1941. Väitöskirjan mukaan Helsingissä vilisi ulkomaisia agentteja ja tiedustelijoita, tarjosihan Suomi loistavan paikan vakoilla mm. bolsevikkien toimintaa rajan takana. Kirjassa esitellään kasapäin brittiläisiä agentteja, joista ehkä kuuluisin on Sidney Reilly. Häntä pidetään myös yhtenä James Bondin esikuvana.
Saksalaiset ja britit olivat tuolloin sotajalalla keskenään, se paistaa läpi koko kirjan. Maat olivat vastakkaisella puolella molemmissa maailmansodissa ja vakoilivat tietenkin toisiaan. Kirjasta ilmenee, että Britannia suostui tunnustamaan Suomen itsenäisyydenkin vasta kun kaksi saksalaista vakooja oli karkotettu Suomesta. Britannia tunnusti Suomen itsenäisyyden vuonna 1919.
Vaikka Kotakallion omat johtopäätökset jäävätkin varsin vähäisiksi, väitöskirja on silti mitä mainioin lukemiskokemus. Se nimittäin pursuaa mielenkiintoisia tulkintoja siitä, mitä olisi tapahtunut, jos olisi toimittu toisin. Tuon esiin muutamia ajatuksia, jotka putkahtivat Vaarinajattelijan mieleen rivien välistä luettuna.
Ensinnäkin näyttää siltä, että Suomen sotilasjohto oli hyvin saksalaismielinen toisen maailmansodan kynnyksellä, kun taas poliittiset päättäjät kallistuivat pääosin liittoutuneiden puolelle. Olivathan monet ylimmät upseerit saaneet jääkärikoulutuksen Saksassa.
Boris Jartsev oli jo huhtikuussa 1938 aloittanut neuvottelut Neuvostoliiton toivomista rajansiirroista, joista ulkoministeri Rudolf Holsti välitti tiedon Ranskan ja Ison-Britannian tiedusteluviranomaisille, mutta Suomen sotilasjohdolle asiasta ei kerrottu mitään. Monet politiikot ja osa talouselämänkin edustajista olivat asioista eri mieltä kuin sotilaat. Eripuraisuus näkyi lähinnä päätösten jahkailuna.
Liittoutuneiden, pääosin Ranskan ja Ison-Britannian, kokoamille avustusjoukoille ei Suomi koskaan kutsua lähettänyt vaikka sitä odotettiinkin. Suomi solmi ns. talvisodan rauhan Neuvostoliiton kanssa. Talvisodan päättymispäivänä Ison-Britannian pääesikunnan päällikkö kenraali Edmund Ironside totesikin päiväkirjassaan 13.3.1940:
"Jos Mannerheim olisi ollut nuorempi, eikä hän kriittisellä hetkellä olisi ollut influenssan vaivaama, olisivat asiat olleet ehkä toisin. Niin pienet seikat voivat vaikuttaa ja kallistaa vaa'an suuntaan jos toiseen".
Suomi oli puolensa valinnut ja ns. jatkosota aloitettiin yhdessä Saksan kanssa seuraavana vuonna.
Yhdessä bolsuja vastaan
Brittiagenttien mielenkiinto kohdistui ensi sijassa naapurimaamme asioihin. Vuoden 1917 bolsevikkien vallankumous Venäjällä ja sen jälkeinen aika lisäsi erityisesti brittien aktiviteetteja Suomenlahdella. Suomalaiset luovuttivat brittien laivastolle satamapaikan Koivistolla. Koiviston laivastoasemalla oli parhaimmillaan mm. yli 30 lentokonetta ja sen lisäksi Terijoella partioivat brittiläiset moottoritorpedoveneet.
Tihutyöt ja vakoilu olivat voimissaan rajan molemmin puolin. Kronstadtiin tehtiin lukuisia pommituslentoja vuonna 1919. Suunnitelmissa oli Pietarin valloitus, josta Mannerheimin kerrotaan olleen erityisen innostunut. 28.10.1919 Mannerheim lähetti Pariisista vetoomuksen presidentti Ståhbergille välittömästä Pietarin operaation käynnistämisestä.
Levottomuudet, lakot ja suoranainen nälänhätä Neuvosto-Venäjällä vuonna 1919 ruokkivat hyökkäyshaluja. Brittien tukeman valkoisen venäläisen kenraali Judenitsin hyökkäys torjuttiin vain vaivoin Pietarin edustalla, Tsarskoje Selossa.
Etsikkoaika Pietarin valloitukselle oli kuitenkin jo ohi. Ns. heimosodat jatkuivat silti Petsamon ja Itä-Karjalan alueilla. Tarton rauhansopimuksen myötä brittiläinen laivasto poistui vuonna 1920 Suomenlahdelta. Lopullisesti Neuvosto-Venäjän bolsevikkien vallan kaatamisyritykset päättyivät Kronstadtin epäonnistuneeseen kapinaan vuonna 1921. Matruusit pakenivat pääosin Suomeen.
Mitä sitten tapahtui legendaariselle "James Bondille". Hänet houkuteltiin tapaamaan ns. vastavallankumouksellisia voimia Neuvosto-Venäjälle. Toivo Vähä niminen henkilö salakuljetti Reillyn rajan yli Viipurista vuonna 1925. Viikko rajanylityksen jälkeen Neuvosto-Venäjän salainen poliisi, Tseka teloitti Reillyn Moskovassa.
Kotakallion väitöskirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kuriositeettina mainittakoon, että siitä selviää kuka oli Vilho Pentikäinen. Sattumaa tai ei, tuon Suomen kuuluisimman vakoilijan veljen pojanpoika sai jokin aikaa sitten potkut Helsingin Sanomien päätoimittajan paikalta ja tietenkin luottamuspulan takia.
Vaarinajattelija suosittaa kirjan lukemista. Se kertoo hyvin vähälle huomiolle jääneistä ja vaietuista asioista. Siitä selviää mm. mitä britit touhusivat ns. Muurmannin legioonan kanssa jne. Kaikki ei lähimainkaan ole selvitetty edes Suomen lähihistoriassa. Lukeminen opettaa ja todellisuus on välillä taruakin jännittävämpää.
Saksalaiset ja britit olivat tuolloin sotajalalla keskenään, se paistaa läpi koko kirjan. Maat olivat vastakkaisella puolella molemmissa maailmansodissa ja vakoilivat tietenkin toisiaan. Kirjasta ilmenee, että Britannia suostui tunnustamaan Suomen itsenäisyydenkin vasta kun kaksi saksalaista vakooja oli karkotettu Suomesta. Britannia tunnusti Suomen itsenäisyyden vuonna 1919.
Vaikka Kotakallion omat johtopäätökset jäävätkin varsin vähäisiksi, väitöskirja on silti mitä mainioin lukemiskokemus. Se nimittäin pursuaa mielenkiintoisia tulkintoja siitä, mitä olisi tapahtunut, jos olisi toimittu toisin. Tuon esiin muutamia ajatuksia, jotka putkahtivat Vaarinajattelijan mieleen rivien välistä luettuna.
Ensinnäkin näyttää siltä, että Suomen sotilasjohto oli hyvin saksalaismielinen toisen maailmansodan kynnyksellä, kun taas poliittiset päättäjät kallistuivat pääosin liittoutuneiden puolelle. Olivathan monet ylimmät upseerit saaneet jääkärikoulutuksen Saksassa.
Boris Jartsev oli jo huhtikuussa 1938 aloittanut neuvottelut Neuvostoliiton toivomista rajansiirroista, joista ulkoministeri Rudolf Holsti välitti tiedon Ranskan ja Ison-Britannian tiedusteluviranomaisille, mutta Suomen sotilasjohdolle asiasta ei kerrottu mitään. Monet politiikot ja osa talouselämänkin edustajista olivat asioista eri mieltä kuin sotilaat. Eripuraisuus näkyi lähinnä päätösten jahkailuna.
Liittoutuneiden, pääosin Ranskan ja Ison-Britannian, kokoamille avustusjoukoille ei Suomi koskaan kutsua lähettänyt vaikka sitä odotettiinkin. Suomi solmi ns. talvisodan rauhan Neuvostoliiton kanssa. Talvisodan päättymispäivänä Ison-Britannian pääesikunnan päällikkö kenraali Edmund Ironside totesikin päiväkirjassaan 13.3.1940:
"Jos Mannerheim olisi ollut nuorempi, eikä hän kriittisellä hetkellä olisi ollut influenssan vaivaama, olisivat asiat olleet ehkä toisin. Niin pienet seikat voivat vaikuttaa ja kallistaa vaa'an suuntaan jos toiseen".
Suomi oli puolensa valinnut ja ns. jatkosota aloitettiin yhdessä Saksan kanssa seuraavana vuonna.
Yhdessä bolsuja vastaan
Brittiagenttien mielenkiinto kohdistui ensi sijassa naapurimaamme asioihin. Vuoden 1917 bolsevikkien vallankumous Venäjällä ja sen jälkeinen aika lisäsi erityisesti brittien aktiviteetteja Suomenlahdella. Suomalaiset luovuttivat brittien laivastolle satamapaikan Koivistolla. Koiviston laivastoasemalla oli parhaimmillaan mm. yli 30 lentokonetta ja sen lisäksi Terijoella partioivat brittiläiset moottoritorpedoveneet.
Tihutyöt ja vakoilu olivat voimissaan rajan molemmin puolin. Kronstadtiin tehtiin lukuisia pommituslentoja vuonna 1919. Suunnitelmissa oli Pietarin valloitus, josta Mannerheimin kerrotaan olleen erityisen innostunut. 28.10.1919 Mannerheim lähetti Pariisista vetoomuksen presidentti Ståhbergille välittömästä Pietarin operaation käynnistämisestä.
Levottomuudet, lakot ja suoranainen nälänhätä Neuvosto-Venäjällä vuonna 1919 ruokkivat hyökkäyshaluja. Brittien tukeman valkoisen venäläisen kenraali Judenitsin hyökkäys torjuttiin vain vaivoin Pietarin edustalla, Tsarskoje Selossa.
Etsikkoaika Pietarin valloitukselle oli kuitenkin jo ohi. Ns. heimosodat jatkuivat silti Petsamon ja Itä-Karjalan alueilla. Tarton rauhansopimuksen myötä brittiläinen laivasto poistui vuonna 1920 Suomenlahdelta. Lopullisesti Neuvosto-Venäjän bolsevikkien vallan kaatamisyritykset päättyivät Kronstadtin epäonnistuneeseen kapinaan vuonna 1921. Matruusit pakenivat pääosin Suomeen.
Mitä sitten tapahtui legendaariselle "James Bondille". Hänet houkuteltiin tapaamaan ns. vastavallankumouksellisia voimia Neuvosto-Venäjälle. Toivo Vähä niminen henkilö salakuljetti Reillyn rajan yli Viipurista vuonna 1925. Viikko rajanylityksen jälkeen Neuvosto-Venäjän salainen poliisi, Tseka teloitti Reillyn Moskovassa.
Kotakallion väitöskirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kuriositeettina mainittakoon, että siitä selviää kuka oli Vilho Pentikäinen. Sattumaa tai ei, tuon Suomen kuuluisimman vakoilijan veljen pojanpoika sai jokin aikaa sitten potkut Helsingin Sanomien päätoimittajan paikalta ja tietenkin luottamuspulan takia.
Vaarinajattelija suosittaa kirjan lukemista. Se kertoo hyvin vähälle huomiolle jääneistä ja vaietuista asioista. Siitä selviää mm. mitä britit touhusivat ns. Muurmannin legioonan kanssa jne. Kaikki ei lähimainkaan ole selvitetty edes Suomen lähihistoriassa. Lukeminen opettaa ja todellisuus on välillä taruakin jännittävämpää.
perjantai 7. marraskuuta 2014
Tapaus Talvivaara ja muuta mukavaa
Tästä ei ole kuin puolitoista vuotta aikaa, kun Talvivaaran viimeisellä merkintäoikeusannilla kerättiin taas roppakaupalla rahaa sijoittajilta. Silloinen pääministeri Katainenkin lähti taas tienaamaan ja Solidiumista tuli samalla Talvivaaran suurin yksittäinen omistaja. Haluttiin luoda kaivosklusteri, jossa valtio tietenkin haluaa olla hengessä mukana ja tukemassa rehellistä yksityis-yrittäjyyttä. Helpottaahan se samalla Kainuun pahaksi paisunutta työttömyyttä.
Muut kaivostoiminnalle sopivat maa-alueet onkin jo ehditty "lahjoittaa" muille ulkomaisille yrittäjille. Suomihan tunnetaan maana, joka mielellään jakaa maata kaikille mahdollisille kaivosyrittäjille ilman turhia kuluja ja kustannuksia. Mikäli jotain kaivettavaa löytyy niin tervetuloa vain meille. Jotkut asiantuntijat pitävät Suomea yhtenä parhaana toimintaympäristönä harjoittaa kaivostoimintaa, kun meillä on se kuuluisa kaivoslakikin vuodelta jotain.
Puuttuu vain se putki. Siis se putki Pohjanlahteen, jotta päästään jätevesistä ja kuonasta sopivasti eroon. Ratahan on jo rakennettu, tehdas hohtaa uutuuttaan ja työvoimakin on jo valmiiksi koulutettu. Mistä mahtaakaan löytyä se rohkea ja taitava uusi yrittäjä, joka voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Eiköhän ulkoisteta tämäkin homma jollekin sopivaa sukupuuta tai muuta kykyä omaavalle taitajalle. Hintakin asettunee varmaan mukavalle tasolle, 1-2 euroa uskallan arvata.
Hinta-arvio perustuu aikoinaan erään suomalaisen telakan myynnistä saatuun hintaan. Telakka myytiin eräälle norjalaiselle kalastajalle, joka rahasti ja kuittasi kaupoista parin vuoden jälkeen satojen miljoonien myyntivoitot. Jännittää jo etukäteen pystyykö oikeustieteen kandidaatti parempaan kuin tuo vanha nahkasuutari.
Samaan aikaan Solidium myy sijoittajille omistamaansa TeliaSoneraa 547 miljoonalla eurolla. Syyksi kerrotaan, että rahaa tarvitaan, jotta voidaan jakaa voittoa valtiolle. Yhtiökokouksessa päätettiin jakaa 900 miljoonaa euroa osinkoa valtiolle. Solidiumin tilikauden tulos toki oli 1,45 miljardia plussalla. Herää kysymys, mihin tuota puolen miljardin myyntituloja oikein tarvitaan.
Kokoomus tunnetaan puolueena, jonka kuuluisan jargonin mukaan kakkua on ensin kasvatettava, jotta siitä riittää jaettavaa. Talvivaaran anteihin osallistuminen ja TeliaSoneran myynti toimivat huonosti tätä taustaa ajatellen. Yhteistä kakkuamme nakerretaan ja haarukkapaloja jaetaan sopiville tahoille. Veronmaksajat maksavat kuuliaisesti satoja miljoonia euroja Talvivaaran toimintakuluja ennen kuin yritys on rakkaan "sukulaispojan" hallussa.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Matkalla jostakin jonnekin
Teemalta tuli viikonloppuna elokuva nimeltään Matkalla, On the Road, joka perustuu Jack Kerouacin kirjoittamaan saman nimiseen kulttimainettakin saaneeseen teokseen. Beat-ikonin kirjassa kerrotaan nuoren kirjailijan automatkoista huumeiden ja seksin maailmassa 50-luvun Amerikassa. Päähenkilö tapaa ystäviään eri puolella Yhdysvaltoja ja Meksikoonkin ehditään vielä lopussa.
Olen lukenut kirjan kahteen kertaan ja tiesin jo oikeastaan etukäteen, että elokuva tulisi olemaan pettymys. Walter Sallesin ohjaama elokuva osoittautui juuri sellaiseksi. Nuoret miehet hörhöilevät huumeissa, kuuntelevat jazzia, harrastavat seksiä ja ajelevat autolla jostakin jonnekin ja palaavat aina kotiin äidin tai tyttöystävän luo ns. normaaliin elämään. Ja sama toistuu varmuuden vuoksi muutamaan kertaan.
Kirjasta on moni muukin yrittänyt tehdä elokuvaa myöhemmin ja luopunut ajatuksesta. Se ei ole helppo ponnistus. Kirja on oman aikansa luomus ja kun siitä tehdään elokuva lähes 60 vuotta myöhemmin olisin odottanut ohjaajan omaa tulkintaa siitä, miksi kirjasta tuli aikoinaan jättimenestys. Nyt elokuva jää fragmentaariseksi sekoilutripiksi, jota ei voi väittää edes road movieksi.
Eletään 2. maailmansodan jälkeisissä traumoissa ja vanhoja perinteisiä arvoja kunnioittavassa yhteiskunnassa. Elokuvassa ympäristö näyttäytyy lähinnä valtatienä, jossa ajetaan kovaa. Koko ajan yritetään aloittaa keskustella mutta aina se siirtyy seuraavaan kohtaukseen ja lopuksi unohdetaan kokonaan. Paikat vaihtuvat vauhdilla ja ulkopuolinen maailma seuraa vaitonaisena vieressä.
Esimerkiksi homous ylipäätään aiheutti varmaankin tuohon aikaan kiivastakin keskustelua konservatiivisessa yhteiskunnassa. Syyt beat sukupolven ajatusmaailman kehittymiseen jäävät kokonaan käsittelemättä. Aineksia ja perspektiiviä elokuvaan olisi löytynyt paljon enemmän. Nyt elokuva jäi valitettavan pinnalliseksi ja ontoksi nuorten haahuilun kuvaamiseksi.
Matkalla perustuu Kerouacin kokemiin todellisiin tapahtumiin. Elokuvan toinen päähenkilö Dean Moriarty, todellisuudessa Neal Cassidy kuoli 41-vuotiaana huumeiden käyttöön Meksikossa. Toinen päähenkilö Sal Paradise, todellisuudessa Kerouac itse, kuoli alkoholin liikakäyttöön vuotta myöhemmin 47-vuotiaana vuonna 1969. Molemmat juurettomina ja kyllästyneinä etsiessään oman elämänsä tarkoitusta.
Olen lukenut kirjan kahteen kertaan ja tiesin jo oikeastaan etukäteen, että elokuva tulisi olemaan pettymys. Walter Sallesin ohjaama elokuva osoittautui juuri sellaiseksi. Nuoret miehet hörhöilevät huumeissa, kuuntelevat jazzia, harrastavat seksiä ja ajelevat autolla jostakin jonnekin ja palaavat aina kotiin äidin tai tyttöystävän luo ns. normaaliin elämään. Ja sama toistuu varmuuden vuoksi muutamaan kertaan.
Kirjasta on moni muukin yrittänyt tehdä elokuvaa myöhemmin ja luopunut ajatuksesta. Se ei ole helppo ponnistus. Kirja on oman aikansa luomus ja kun siitä tehdään elokuva lähes 60 vuotta myöhemmin olisin odottanut ohjaajan omaa tulkintaa siitä, miksi kirjasta tuli aikoinaan jättimenestys. Nyt elokuva jää fragmentaariseksi sekoilutripiksi, jota ei voi väittää edes road movieksi.
Eletään 2. maailmansodan jälkeisissä traumoissa ja vanhoja perinteisiä arvoja kunnioittavassa yhteiskunnassa. Elokuvassa ympäristö näyttäytyy lähinnä valtatienä, jossa ajetaan kovaa. Koko ajan yritetään aloittaa keskustella mutta aina se siirtyy seuraavaan kohtaukseen ja lopuksi unohdetaan kokonaan. Paikat vaihtuvat vauhdilla ja ulkopuolinen maailma seuraa vaitonaisena vieressä.
Esimerkiksi homous ylipäätään aiheutti varmaankin tuohon aikaan kiivastakin keskustelua konservatiivisessa yhteiskunnassa. Syyt beat sukupolven ajatusmaailman kehittymiseen jäävät kokonaan käsittelemättä. Aineksia ja perspektiiviä elokuvaan olisi löytynyt paljon enemmän. Nyt elokuva jäi valitettavan pinnalliseksi ja ontoksi nuorten haahuilun kuvaamiseksi.
Matkalla perustuu Kerouacin kokemiin todellisiin tapahtumiin. Elokuvan toinen päähenkilö Dean Moriarty, todellisuudessa Neal Cassidy kuoli 41-vuotiaana huumeiden käyttöön Meksikossa. Toinen päähenkilö Sal Paradise, todellisuudessa Kerouac itse, kuoli alkoholin liikakäyttöön vuotta myöhemmin 47-vuotiaana vuonna 1969. Molemmat juurettomina ja kyllästyneinä etsiessään oman elämänsä tarkoitusta.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Tuntemattomat välittäjät
Helsingin pörssissä anonymous broker on ylivoimaisesti suurin joukko, joka käy kauppaa osakkeilla. Tuntemattomat välittäjät tai nimettömät pörssimeklarit tai mitä nimeä heistä nyt halutaankin käyttää, herättää paljonkin kysymyksiä. Miksi jotkut osakekauppaa käyvät tahot haluavat pysyä piilossa?
Pörssi on julkinen kauppapaikka, jossa kaupankäynnin kohteena olevien yritysten omistus vaihtuu nopeasti. Isolla rahalla voidaan yrityksen markkinahintaa eli päivän hintaa nostaa tai alentaa tuntuvasti. Kymmenet tuhannet suomalaiset piensijoittajat voivat vain huuli pyöreänä seurata vierestä, kun millin osasekunneille viritetyt robotit käyvät kauppaa keskenään.
Otetaanpa esimerkiksi Vaarinajattelijan lempilapsi, Nokia. Viime perjantaina anonyymit myivät 85 ja ostivat 80 prosenttia koko päivän Nokian vaihdosta. Luvut ovat vain suuntaa-antavia, mutta pätevät kaikkiin suurin suomalaisyrityksiin, joiden osakkeilla kauppaa käydään Helsingin pörssissä. Väkisinkin mieleen juolahtaa onko päivän kurssi kohdallaan vai onko kysymyksessä jotain muuta.
Kurssien manipulointi on helppoa Helsingin pörssissä. Erityisen suuressa suosiossa se on ulkomaisten etävälittäjien keskuudessa. Tosin myös suomalaiset eläkerahastot mm. Ilmarisen johdolla ovat kertoneet harrastavansa ns. lyhyttä kauppaa, jonka tarkoituksena on saada osakkeen hinta keinotekoisesti mahdollisimman alas. Piensijoittajalle ei armoa anneta, kun pääoma painaa tosissaan.
Pörssin valvonta kuuluu Finanssivalvonnalle. Fivalta voi hyvällä syyllä kysyä, miksi kaupankäynti Helsingin pörssissä ei ole avointa. Aikoinaan suuret amerikkalaiset hedge-rahastot sitä vaativat mm. Nokian tapauksessa. Olisiko jo aika ilmoittaa kaikkien niiden välittäjien nimet, jotka kauppaa käyvät. Tämä ei toki anna suoraa tietoa siitä, kuka mahdollisesti on kurssimanipulaation takana. Luottamusta se kuitenkin lisäisi huomattavasti suomalaisten piensijoittajien piirissä.
Pörssi on julkinen kauppapaikka, jossa kaupankäynnin kohteena olevien yritysten omistus vaihtuu nopeasti. Isolla rahalla voidaan yrityksen markkinahintaa eli päivän hintaa nostaa tai alentaa tuntuvasti. Kymmenet tuhannet suomalaiset piensijoittajat voivat vain huuli pyöreänä seurata vierestä, kun millin osasekunneille viritetyt robotit käyvät kauppaa keskenään.
Otetaanpa esimerkiksi Vaarinajattelijan lempilapsi, Nokia. Viime perjantaina anonyymit myivät 85 ja ostivat 80 prosenttia koko päivän Nokian vaihdosta. Luvut ovat vain suuntaa-antavia, mutta pätevät kaikkiin suurin suomalaisyrityksiin, joiden osakkeilla kauppaa käydään Helsingin pörssissä. Väkisinkin mieleen juolahtaa onko päivän kurssi kohdallaan vai onko kysymyksessä jotain muuta.
Kurssien manipulointi on helppoa Helsingin pörssissä. Erityisen suuressa suosiossa se on ulkomaisten etävälittäjien keskuudessa. Tosin myös suomalaiset eläkerahastot mm. Ilmarisen johdolla ovat kertoneet harrastavansa ns. lyhyttä kauppaa, jonka tarkoituksena on saada osakkeen hinta keinotekoisesti mahdollisimman alas. Piensijoittajalle ei armoa anneta, kun pääoma painaa tosissaan.
Pörssin valvonta kuuluu Finanssivalvonnalle. Fivalta voi hyvällä syyllä kysyä, miksi kaupankäynti Helsingin pörssissä ei ole avointa. Aikoinaan suuret amerikkalaiset hedge-rahastot sitä vaativat mm. Nokian tapauksessa. Olisiko jo aika ilmoittaa kaikkien niiden välittäjien nimet, jotka kauppaa käyvät. Tämä ei toki anna suoraa tietoa siitä, kuka mahdollisesti on kurssimanipulaation takana. Luottamusta se kuitenkin lisäisi huomattavasti suomalaisten piensijoittajien piirissä.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Stop this depression now
Paul Krugmanin kirjoittamassa teoksessa, "Lopettakaa tämä lama nyt", kerrotaan mitä pitäisi tehdä, jotta lamasta päästään eroon. Krugman tunnetaan ns. jälkikeynesiläisenä ja se määritteleekin pitkälti hänen ajatustensa kulkua. Suomessakin esiintymässä käynyt taloustieteen professori pitää myös blogia New York Timesissä.
Krugmanin suurin huoli on massatyöttömyys, jonka hän näkee olevan seurausta harjoitetulle talouspolitiikalle niin USA:ssa kuin Euroopassa. Hän haluaa edelleenkin elvyttää lisäämällä julkista kulutusta mm. investointeja käynnistämällä. Professori on harvinaisen vähän huolestunut valtioiden suuresta velkaantumisesta. Julkisen talouden on lisättävä kuluttamista velan kasvun uhallakin. Pitkällä aikavälillä inflaatio pitää siitä kuitenkin huolen, Krugman uskoo.
Ennen kaikkea on pidettävä huoli kulutuskysynnästä. Suomessa tehdään toisin. Kokoomuksen ollessa hallitusvastuussa valtio on velkaantunut 50 miljardia lisää. Mihin tuo järkyttävän suuri rahamäärä on lainattu? Häviävän pieni osa kotimaisen kulutuskysynnän ylläpitämiseen. Merkittävän suuri osa mm. ulkomaisiin pankkitukiin ja veronalennuksiin.
Meillä puhutaan julkisen talouden kestävyysvajeesta eli yksinkertaisesti sanottuna verotulot eivät riitä kattamaan menoja. Meillä säästetään kun pitäisi tehdä juuri päinvastoin. Yritykset säästävät, julkinen talous säästää ja kuluttajat säästävät. Säästäminen vain syventää laman syvyyttä ja kestoa.
Samanaikaisesti verotusta kevennetään epätoivoisesti, mikä siis kasvattaa kestävyysvajetta. Uskotaan, että verotusta alentamalla luodaan lisää työpaikkoja. Valitettavasti tälle uskomukselle ei löydy mitään taloustieteellistä evidenssiä. Siitä huolimatta nykyinen hallitus on käyttänyt sitä poliittisen agendansa lyömäaseena jo vuosia. Tulokset puhuvat puolestaan.
Rahan hinta eli korko on jo aikaa sitten menettänyt merkityksensä. Kansantalous on syöksykierteessä, kun halpa lainaraha ei tunnu kelpaavan. Krugman kirjoittaa ns. likviditeettiansasta nollakorkotaloudessa, jolloin vallitsee massatyöttömyys ja kokonaistuotanto mataa. Maksetaan velat pois, kun ei löydy järkevää investointikohdetta. Tarjonnan ja kysynnän laki ei toimi, oli korko sitten kuinka matala tahansa. Parempia aikoja odotellessa talous sakkaa ja kierre syvenee entisestään.
Krugman syyttää kirjassaan hieman tekopyhällä asenteella Kiinaa siitä, että se keinotekoisesti pitää valuuttansa arvon alhaalla. Pata kattilaa soimaa, samaa voidaan väittää dollarista, joka on devalvoitunut euroon nähden lähes 30 %:lla. No, euron hän muutenkin näkee olevan suuri virhe. Asymmetriset shokit yllättivät ekonomistit, joista kylläkin poliitikkoja varoiteltiin jo ennen rahaunionin perustamista. EMU -maat poikkeavat taloudelliselta rakenteeltaan liikaa toisistaan.
Krugman kirjoittaa selkeästi ja kansantajuisesti. Valitettavan vähän, jos ollenkaan, Krugman käsittelee itse talousjärjestelmän dynamiikkaa ja haavoittuvuutta. Kirjaa voi kuitenkin suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneet niistä teeseistä, jotka ovat unohtuneet poliittisilta päättäjiltä. Vaarinajattelijakin ihmettelee Keynesin ajatusten heittämistä romukoppaan. Se on kuitenkin osoittautunut parhaaksi tavaksi pitää kapitalismin rattaat rasvattuna.
Krugmanin suurin huoli on massatyöttömyys, jonka hän näkee olevan seurausta harjoitetulle talouspolitiikalle niin USA:ssa kuin Euroopassa. Hän haluaa edelleenkin elvyttää lisäämällä julkista kulutusta mm. investointeja käynnistämällä. Professori on harvinaisen vähän huolestunut valtioiden suuresta velkaantumisesta. Julkisen talouden on lisättävä kuluttamista velan kasvun uhallakin. Pitkällä aikavälillä inflaatio pitää siitä kuitenkin huolen, Krugman uskoo.
Ennen kaikkea on pidettävä huoli kulutuskysynnästä. Suomessa tehdään toisin. Kokoomuksen ollessa hallitusvastuussa valtio on velkaantunut 50 miljardia lisää. Mihin tuo järkyttävän suuri rahamäärä on lainattu? Häviävän pieni osa kotimaisen kulutuskysynnän ylläpitämiseen. Merkittävän suuri osa mm. ulkomaisiin pankkitukiin ja veronalennuksiin.
Meillä puhutaan julkisen talouden kestävyysvajeesta eli yksinkertaisesti sanottuna verotulot eivät riitä kattamaan menoja. Meillä säästetään kun pitäisi tehdä juuri päinvastoin. Yritykset säästävät, julkinen talous säästää ja kuluttajat säästävät. Säästäminen vain syventää laman syvyyttä ja kestoa.
Samanaikaisesti verotusta kevennetään epätoivoisesti, mikä siis kasvattaa kestävyysvajetta. Uskotaan, että verotusta alentamalla luodaan lisää työpaikkoja. Valitettavasti tälle uskomukselle ei löydy mitään taloustieteellistä evidenssiä. Siitä huolimatta nykyinen hallitus on käyttänyt sitä poliittisen agendansa lyömäaseena jo vuosia. Tulokset puhuvat puolestaan.
Rahan hinta eli korko on jo aikaa sitten menettänyt merkityksensä. Kansantalous on syöksykierteessä, kun halpa lainaraha ei tunnu kelpaavan. Krugman kirjoittaa ns. likviditeettiansasta nollakorkotaloudessa, jolloin vallitsee massatyöttömyys ja kokonaistuotanto mataa. Maksetaan velat pois, kun ei löydy järkevää investointikohdetta. Tarjonnan ja kysynnän laki ei toimi, oli korko sitten kuinka matala tahansa. Parempia aikoja odotellessa talous sakkaa ja kierre syvenee entisestään.
Krugman syyttää kirjassaan hieman tekopyhällä asenteella Kiinaa siitä, että se keinotekoisesti pitää valuuttansa arvon alhaalla. Pata kattilaa soimaa, samaa voidaan väittää dollarista, joka on devalvoitunut euroon nähden lähes 30 %:lla. No, euron hän muutenkin näkee olevan suuri virhe. Asymmetriset shokit yllättivät ekonomistit, joista kylläkin poliitikkoja varoiteltiin jo ennen rahaunionin perustamista. EMU -maat poikkeavat taloudelliselta rakenteeltaan liikaa toisistaan.
Krugman kirjoittaa selkeästi ja kansantajuisesti. Valitettavan vähän, jos ollenkaan, Krugman käsittelee itse talousjärjestelmän dynamiikkaa ja haavoittuvuutta. Kirjaa voi kuitenkin suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneet niistä teeseistä, jotka ovat unohtuneet poliittisilta päättäjiltä. Vaarinajattelijakin ihmettelee Keynesin ajatusten heittämistä romukoppaan. Se on kuitenkin osoittautunut parhaaksi tavaksi pitää kapitalismin rattaat rasvattuna.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Vedenalaista toimintaa ulkomailla
 |
| Sergei selvisi vain täpärästi |
Vihdoinkin Sergei voi jo hymyillä vapautuneesti kotona Kaliningradissa. -Oli todella tiukat paikat tuolla merellä, kun kaiken maailman jahtimiehet yrittivät jallittaa tällaista vanhaa äijää. Oli tarkoitus käydä vain pika pikaa ostoksilla Tukholmassa omalla paatilla, mutta siitähän se vasta aikamoinen älämölö nousi, Sergei kummastelee.
-En todellakaan ymmärtänyt, että siitä tällainen ajojahti ja yleinen pulina nousisi. Nyt jäi se Abba -museokin näkemättä, Sergei selvästi harmittelee. Nousin pintaan ilmeisesti vähän liian aikaisin ja väärässä paikassa, kun salamavalot alkoivat jo välkkyä. Vihreitä ja tummia miehiä ja sota-aluksia alkoi pian pörräillä ympärillä. Hätä oli todella suuri, sen voit takuulla uskoa, Sergei kertoo vieläkin ääni väristen.
-On ne ruotsalaiset sitten äkkipikaista porukkaa. Kun tällainen rauhaa rakastava eläkeläinen haluaisi vähän seilailla ulkomailla niin heti ollaan kimpussa. Yritin kyllä kovasti kysellä oikeaa reittiä, mutta kaikki vain pötkivät pakoon ruotsia molottaen. Sai olla takuulla viimeinen kerta, kun Ruotsiin matkustan. Hemma bra men borta bäst on kyllä täyttä paskapuhetta, Sergei puhisee vihaisena.
Kotiin hän ei ole vielä uskaltanut mennä. -Tuli luvattua eukolle, että toisin mukanani sellaisia kiiltäviä naisten tanssivaatteita, kun tuo parempi puoliskokin on suuri Abba-fani. Ajattelin ottaa ensin pari rauhoittavaa vodkaa tuossa lähikuppilassa. Eukko se on semmoinen kälättäjä kanssa, Sergei huokaa lopuksi.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Kova pala purtavaksi
Russofobian pauloihin ajautuneelle Yleisradion urheilutoimitukselle taitaa olla kova pala, kun Jokerit pelaa KHL:ssä. Niin se taitaa olla monelle muullekin median edustajalle. Iltalehti uutisoi tänään, että Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mielestä Jokereiden pitäisi irtautua Putinin KHL:stä.
Kirjoitin Ylelle jokunen aika sitten ihmetykseni, että KHL:n sarjataulukkoa ei vieläkään ole saatu Ylen Teksti-tv:n sivuille. Sieltä kyllä löytyy mm. Sveitsin ja Ruotsin liigan sarjataulukot ja jopa MTV on saanut ympättyä yhdelle sivulleen kaikki KHL:n joukkueet. Fantastista, ajattelin.
Tosin, KHL:ssä pelaa läntisen ja itäisen konferenssin joukkueet. Jokerit pelaa edellisessä, joten olisi luonnollista jakaa joukkueet myös kahdelle sivulle. Mallia voisi ottaa vaikka NHL:stä, jos se muuten on niin vaikea omaksua. Ruotsin SVT:n Teksti-tv:stä nuo KHL:n sarjataulukot toki löytyvät, vaikka ko. liigassa ei pelaakaan yhtään ruotsalaisjoukkuetta.
Yle ei luonnollisesti ole kommentoinut millään tavalla tekemääni ehdotusta. Perusteena käytin mm. seuraavia ajatuksia: KHL on kovatasoinen jääkiekkoliiga, jossa pelaa lähes 40 suomalaispelaajaa, enemmän kuin missään muussa ulkomaisessa liigassa. KHL:ssä valmentaa viisi suomalaista valmentajaa, enemmän kuin missään muussa ulkomaisessa liigassa.
Edelleen suomalainen jääkiekkojoukkue Jokerit pelaa ensimmäistä kauttaan liigassa. Jokereilla on vankka kannattajajoukko ympäri Suomen. Edelleen itäsuomalaiset käyvät bussilasteittain katsomassa pelejä jopa Pietarissa asti. Edelleen Suomessa asuu merkittävä venäläisvähemmistö, joka on kiinnostunut KHL:n otteluista.
Argumentteja löytyy tarvittaessa lisää. Ylellä näyttää olevan linjana se, että mistä ei kerrota sitä ei ole olemassa. Sarjataulukon puuttuminen Ylen Teksti-tv:n sivuilta on tyypillinen osoitus Suomen mediaan piilotetusta russofobiasta. Se tuntuu ulkopuoliselta vähäiseltä mutta siitä huolimatta Vaarinajattelija tuntee syvää myötähäpeää Ylen urheilutoimituksen russofobistien puolesta.
Kirjoitin Ylelle jokunen aika sitten ihmetykseni, että KHL:n sarjataulukkoa ei vieläkään ole saatu Ylen Teksti-tv:n sivuille. Sieltä kyllä löytyy mm. Sveitsin ja Ruotsin liigan sarjataulukot ja jopa MTV on saanut ympättyä yhdelle sivulleen kaikki KHL:n joukkueet. Fantastista, ajattelin.
Tosin, KHL:ssä pelaa läntisen ja itäisen konferenssin joukkueet. Jokerit pelaa edellisessä, joten olisi luonnollista jakaa joukkueet myös kahdelle sivulle. Mallia voisi ottaa vaikka NHL:stä, jos se muuten on niin vaikea omaksua. Ruotsin SVT:n Teksti-tv:stä nuo KHL:n sarjataulukot toki löytyvät, vaikka ko. liigassa ei pelaakaan yhtään ruotsalaisjoukkuetta.
Yle ei luonnollisesti ole kommentoinut millään tavalla tekemääni ehdotusta. Perusteena käytin mm. seuraavia ajatuksia: KHL on kovatasoinen jääkiekkoliiga, jossa pelaa lähes 40 suomalaispelaajaa, enemmän kuin missään muussa ulkomaisessa liigassa. KHL:ssä valmentaa viisi suomalaista valmentajaa, enemmän kuin missään muussa ulkomaisessa liigassa.
Edelleen suomalainen jääkiekkojoukkue Jokerit pelaa ensimmäistä kauttaan liigassa. Jokereilla on vankka kannattajajoukko ympäri Suomen. Edelleen itäsuomalaiset käyvät bussilasteittain katsomassa pelejä jopa Pietarissa asti. Edelleen Suomessa asuu merkittävä venäläisvähemmistö, joka on kiinnostunut KHL:n otteluista.
Argumentteja löytyy tarvittaessa lisää. Ylellä näyttää olevan linjana se, että mistä ei kerrota sitä ei ole olemassa. Sarjataulukon puuttuminen Ylen Teksti-tv:n sivuilta on tyypillinen osoitus Suomen mediaan piilotetusta russofobiasta. Se tuntuu ulkopuoliselta vähäiseltä mutta siitä huolimatta Vaarinajattelija tuntee syvää myötähäpeää Ylen urheilutoimituksen russofobistien puolesta.
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Taas kurmoottaa
Suomen jalkapallomaajoukkueen otteet ovat selvästi parantuneet Mixun valmennuskaudella. Joukkue on nuori ja kehityskykyinen. Taitavaksi ja menestyjäksi sillä on vielä pitkä matka. Joukkue pelaa niin kuin se osaa, valitettavasti.
Joukkueen pelistrategiset kuviot on hiottu ja ne myös toimivat erinomaisesti silloin, kun se pelaa ns. altavastaajana. Kun peliä pitäisi pyörittää itse ja myös voittaa ottelu, niin se vaatii kahta taitoa. Ensinnäkin pitää osata syöttää ja toiseksi pitää osata tehdä maali.
Syöttö omille on se ärsyttävin taito, mikä Suomen pelaajilta puuttuu lähes kokonaan. Jos joukkueella on yksi, Eremenko, jolta tuo kyky löytyy, niin se ei riitä. Turhauttavan usein syötöt sinkoilevat käsittämättömästi minne sattuu ja yleensä vastustajalle. Pallonhallinta on välittömästi menetetty ja silloin ei todellakaan voi voittaa. Syöttö, syöttö ja syöttö, sanoo Vaarinajattelija.
Jalkapallossa maali tehdään pääosin ns. maalialueella. Ja jotta sinne pääsee täytyy olla spurttitaitoinen ja röyhkeä. Tällaista maalintekijää Suomella ei ole. Juoksukyky hyökkääjillä on sinänsä kunnossa mutta sillä ei pitkälle potkita. Se laukaisupaikka pitää löytää ja hakea vaikka sitten riittävällä pöyhkeydellä.
Suomi sai kokoon yhden pisteen kahdesta kotiottelusta EM-karsinnoissa. Vaikka joukkueet ovatkin pelanneet yllättävän paljon ristiin, niin käytännössä olemme jo ulkona tulevista kisoista. Teoriassa kaikki toki on vielä mahdollista, mutta kotona ei saa missään tapauksessa enää hävitä, mikäli aikoo jatkoon.
Joukkueen pelistrategiset kuviot on hiottu ja ne myös toimivat erinomaisesti silloin, kun se pelaa ns. altavastaajana. Kun peliä pitäisi pyörittää itse ja myös voittaa ottelu, niin se vaatii kahta taitoa. Ensinnäkin pitää osata syöttää ja toiseksi pitää osata tehdä maali.
Syöttö omille on se ärsyttävin taito, mikä Suomen pelaajilta puuttuu lähes kokonaan. Jos joukkueella on yksi, Eremenko, jolta tuo kyky löytyy, niin se ei riitä. Turhauttavan usein syötöt sinkoilevat käsittämättömästi minne sattuu ja yleensä vastustajalle. Pallonhallinta on välittömästi menetetty ja silloin ei todellakaan voi voittaa. Syöttö, syöttö ja syöttö, sanoo Vaarinajattelija.
Jalkapallossa maali tehdään pääosin ns. maalialueella. Ja jotta sinne pääsee täytyy olla spurttitaitoinen ja röyhkeä. Tällaista maalintekijää Suomella ei ole. Juoksukyky hyökkääjillä on sinänsä kunnossa mutta sillä ei pitkälle potkita. Se laukaisupaikka pitää löytää ja hakea vaikka sitten riittävällä pöyhkeydellä.
Suomi sai kokoon yhden pisteen kahdesta kotiottelusta EM-karsinnoissa. Vaikka joukkueet ovatkin pelanneet yllättävän paljon ristiin, niin käytännössä olemme jo ulkona tulevista kisoista. Teoriassa kaikki toki on vielä mahdollista, mutta kotona ei saa missään tapauksessa enää hävitä, mikäli aikoo jatkoon.
maanantai 13. lokakuuta 2014
Sitä saa mitä tilaa
Suomen on rantautunut vaarallinen ns. knock out -ilmiö. Jo nimikin kertoo mistä on kysymys, taju kankaalta ja heti. Syrjäytetyt suomalaisnuoret ja -lapset omat omaksuneet USA:ssa jo pari vuotta muodissa olleen "tyrmää yhdellä iskulla ja pointsit himaan" skaban. Hämmästyttävää on se, että ongelmaan puututaan vasta nyt.
Pääkaupunkiseudulla näyttää väkivalta kukoistavan. Helsinkihän on tunnetusti Suomen väkivaltaisin kaupunki. Ystäväni Käpylästä kertoi vastikään joutuneensa soittamaan hätäkeskukseen keskellä yötä, kun kadulla ammuttiin. Rauhallisella asuinalueella tapahtunut ampumavälikohtaus herättää väkisinkin pelkoa paikallisessa väestössä.
Myös ns. terroristit ovat aktivoineet toimintaansa Suomessa. Ensimmäinen oikeudenkäynti on parhaillaan meneillään. ISIS tekee parhaansa tuhotakseen mm. Irakin kurdit ja on värvännyt taistelijoita myös Suomesta. Kummastusta herätti mediassa se, että mistä moinen liike niin äkkiä syntyi.
Mikään ei synny tyhjästä. Ei myöskään ISIS, joka on vain "luonnollinen" jatkokertomus niille tapahtumille, joita USA ja sen muutamat Nato kumppanit harjoittivat käydessään sotaa Irakissa. Valta on vaihdettu väkivallalla maassa. Kurdeistakin suurin osa on sunneja, jotka ovat olleet ahtaalla vallanvaihdon jälkeen.
Väkivalta synnyttää väkivaltaa, oli se sitten henkistä, taloudellista tai fyysistä. Sorretuille kurdeille on yritetty perustaa omaa valtiota jo iät ja ajat. Ongelma on lisäksi siinä, että heitä asuu neljässä eri maassa: Syyriassa, Irakissa, Iranissa ja Turkissa. Nähtäväksi jää onko nyt uuden Kurdistanin vai kansanmurhan aika. Jotenkin tuo jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu tutummalta.
Pääkaupunkiseudulla näyttää väkivalta kukoistavan. Helsinkihän on tunnetusti Suomen väkivaltaisin kaupunki. Ystäväni Käpylästä kertoi vastikään joutuneensa soittamaan hätäkeskukseen keskellä yötä, kun kadulla ammuttiin. Rauhallisella asuinalueella tapahtunut ampumavälikohtaus herättää väkisinkin pelkoa paikallisessa väestössä.
Myös ns. terroristit ovat aktivoineet toimintaansa Suomessa. Ensimmäinen oikeudenkäynti on parhaillaan meneillään. ISIS tekee parhaansa tuhotakseen mm. Irakin kurdit ja on värvännyt taistelijoita myös Suomesta. Kummastusta herätti mediassa se, että mistä moinen liike niin äkkiä syntyi.
Mikään ei synny tyhjästä. Ei myöskään ISIS, joka on vain "luonnollinen" jatkokertomus niille tapahtumille, joita USA ja sen muutamat Nato kumppanit harjoittivat käydessään sotaa Irakissa. Valta on vaihdettu väkivallalla maassa. Kurdeistakin suurin osa on sunneja, jotka ovat olleet ahtaalla vallanvaihdon jälkeen.
Väkivalta synnyttää väkivaltaa, oli se sitten henkistä, taloudellista tai fyysistä. Sorretuille kurdeille on yritetty perustaa omaa valtiota jo iät ja ajat. Ongelma on lisäksi siinä, että heitä asuu neljässä eri maassa: Syyriassa, Irakissa, Iranissa ja Turkissa. Nähtäväksi jää onko nyt uuden Kurdistanin vai kansanmurhan aika. Jotenkin tuo jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu tutummalta.
torstai 9. lokakuuta 2014
Heija Sverige!
Ruotsalaiset ovat taas näpäyttäneet suomalaisia. Ensinnäkin uhkaavat tunnustaa Palestiinan valtion ja sanoivat vielä ei Natolle. Kyllä nyt moni vallassa pitäjä pahoitti mielensä. Niinistökin kommentoi hyvin happamasti, että me emme ruotsalaisia peesaa, ja lähti Kanadaan. Stubb kävi myös välittömästi rauhoittelemassa Nato kumppaneita sujuvasti monilla sivistyskielillä.
Palestiinan valtion ovat tunnustaneet monet valtiot, kaikkiaan niitä taitaa olla 134. Etelä-Amerikan, Afrikan ja Aasian valtiot lähes kaikki tyynni. USA:n johdolla ja sen vasallivaltiot luonnollisesti vastustavat tunnustamista eri puolilla maailmaa, etenkin Euroopassa. Syy on tietysti Israel, joka itsenäistyi vuonna 1948.
Juutalaisille löydettiin tuolloin oma maa. Vaihtoehtoja oli toki monia muitakin. Turkkilaiset ja venäläiset kuitenkin kieltäytyivät luovuttamasta maata, ja britit taisivat vielä ehdottaa jopa nykyistä Ugandaa juutalaisten asuinalueeksi. Toisin kävi. Ja Israelin valtio synnytettiin alueelle, jossa arabeja on asunut jo 10 000 vuotta.
Israel on muuttovaltio. Juutalaiset eri puolelta maailmaa ovat asuttaneet maan. Etenkin itäisen Euroopan juutalaisväestö on muuttanut alueelle. Pääomaa maahan virtaa puolestaan USA:sta. Israel on myös ydinasevaltio, joka toimii pelotteena arabimaiden keskellä. Ilman ulkopuolista tukea valtiota ei koskaan olisi syntynyt.
Palestiinalaisten ja Israelin välistä vihanpitoa on kestänyt koko Israelin itsenäisyyden ajan. Vuoden 1967 sodan jälkeen palestiinalaiset ovat eläneet lähes piiritystilassa. Väkivalta sen kaikessa julmuudessaan on koko ajan läsnä. Voi vain kuvitella niitä tuntoja, joita ihmiset ovat joutuneet kokemaan koko elämänsä ajan.
Köyhillä palestiinalaisilla ei ole ystäviä eikä paljon vaihtoehtoja. Siirtotyöläisyys Israelissa, sopivan kivenmurikan löytäminen, maanpako tai alistuminen väkivallan edessä. Äärisionistit ja ortodoksijuutalaiset eivät tule koskaan hyväksymään arabien läsnäoloa heille pyhällä maalla.
Nostan hattuani ruotsalaisille. Rauhan ainoa tae on, että palestiinalaiset saavat oman elinkelpoisen maan ja valtion. Vaikka tunnustaminen on pieni askel, se on kuitenkin symbolisesti merkittävä. Väkivallan kierre on katkaistava ja siihen tarvitaan myös vasallien päättäväistä toimintaa.
Palestiinan valtion ovat tunnustaneet monet valtiot, kaikkiaan niitä taitaa olla 134. Etelä-Amerikan, Afrikan ja Aasian valtiot lähes kaikki tyynni. USA:n johdolla ja sen vasallivaltiot luonnollisesti vastustavat tunnustamista eri puolilla maailmaa, etenkin Euroopassa. Syy on tietysti Israel, joka itsenäistyi vuonna 1948.
Juutalaisille löydettiin tuolloin oma maa. Vaihtoehtoja oli toki monia muitakin. Turkkilaiset ja venäläiset kuitenkin kieltäytyivät luovuttamasta maata, ja britit taisivat vielä ehdottaa jopa nykyistä Ugandaa juutalaisten asuinalueeksi. Toisin kävi. Ja Israelin valtio synnytettiin alueelle, jossa arabeja on asunut jo 10 000 vuotta.
Israel on muuttovaltio. Juutalaiset eri puolelta maailmaa ovat asuttaneet maan. Etenkin itäisen Euroopan juutalaisväestö on muuttanut alueelle. Pääomaa maahan virtaa puolestaan USA:sta. Israel on myös ydinasevaltio, joka toimii pelotteena arabimaiden keskellä. Ilman ulkopuolista tukea valtiota ei koskaan olisi syntynyt.
Palestiinalaisten ja Israelin välistä vihanpitoa on kestänyt koko Israelin itsenäisyyden ajan. Vuoden 1967 sodan jälkeen palestiinalaiset ovat eläneet lähes piiritystilassa. Väkivalta sen kaikessa julmuudessaan on koko ajan läsnä. Voi vain kuvitella niitä tuntoja, joita ihmiset ovat joutuneet kokemaan koko elämänsä ajan.
Köyhillä palestiinalaisilla ei ole ystäviä eikä paljon vaihtoehtoja. Siirtotyöläisyys Israelissa, sopivan kivenmurikan löytäminen, maanpako tai alistuminen väkivallan edessä. Äärisionistit ja ortodoksijuutalaiset eivät tule koskaan hyväksymään arabien läsnäoloa heille pyhällä maalla.
Nostan hattuani ruotsalaisille. Rauhan ainoa tae on, että palestiinalaiset saavat oman elinkelpoisen maan ja valtion. Vaikka tunnustaminen on pieni askel, se on kuitenkin symbolisesti merkittävä. Väkivallan kierre on katkaistava ja siihen tarvitaan myös vasallien päättäväistä toimintaa.
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Viipurissa käymässä
Poikkesimme poikien kanssa Viipurissa. Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi tuli kaupungissa käytyä. Syyskuussa tekemämme kanavaristeily oli kauden viimeinen ja Lappeenrannasta lähtenyt laiva olikin täynnä. Mennessä koululaisia ja palatessa muita ryhmiä. Joillekin suomalaisille tuosta kauden päätöksestä näyttää kehittyneen jo traditio. Jotkut varasivat liput jo seuraavan vuoden Saimaa Linesin päätösristeilylle.
Kaupunki on muuttunut sitten viime näkemän. Ankeasta, harmaasta ja ränsistyneestä on kehittynyt siisti, rauhallinen ja leppoisa. Toki paljon on vielä tekemistä rakennuskannan suhteen, mutta kaikki aikanaan. Kaupunkikuva oli yllättävän hiljainen, pahin turistikausi oli tietenkin jo ohi. Pahimmat "metelöitsijät" olivat ne monet hääparit, jotka juhlistivat hääpäiväänsä auton torvea soittamalla. Venäläiset näyttävät osaavan juhlinnan jalon taidon ja se myös näkyy ja kuuluu.
Pakolliset kuviot kahden päivän viisumivapaalla retkellä tuli tietenkin täytettyä. Lyhyt kiertoajelu, linna, kirjasto, eremitaasin sivukonttori, vanha kaupunki ja kauppatorin ympäristö. Ja kaikki tapahtui kävellen. Kävimme myös varmistamassa, että kuuluisat Oltermannin juustot löytyivät vielä Karuselin hyllyiltä. Juustoa oli yllin kyllin ja Violaakin montaa sorttia.
Kaikkea ei kuitenkaan kahdessa päivässä ehdi, Monrepos jäi väliin. Tosin pienessä flunssassa tehty matka verotti jonkun verran vaarinajattelijan jaksamista. Tarpeelliset nestetankkaukset paikallisessa sporttibaarissa lievensivät huomattavasti matkaajan olotilaa.
Kaupunki on muuttunut sitten viime näkemän. Ankeasta, harmaasta ja ränsistyneestä on kehittynyt siisti, rauhallinen ja leppoisa. Toki paljon on vielä tekemistä rakennuskannan suhteen, mutta kaikki aikanaan. Kaupunkikuva oli yllättävän hiljainen, pahin turistikausi oli tietenkin jo ohi. Pahimmat "metelöitsijät" olivat ne monet hääparit, jotka juhlistivat hääpäiväänsä auton torvea soittamalla. Venäläiset näyttävät osaavan juhlinnan jalon taidon ja se myös näkyy ja kuuluu.
 |
| Viipurin linna |
Pakolliset kuviot kahden päivän viisumivapaalla retkellä tuli tietenkin täytettyä. Lyhyt kiertoajelu, linna, kirjasto, eremitaasin sivukonttori, vanha kaupunki ja kauppatorin ympäristö. Ja kaikki tapahtui kävellen. Kävimme myös varmistamassa, että kuuluisat Oltermannin juustot löytyivät vielä Karuselin hyllyiltä. Juustoa oli yllin kyllin ja Violaakin montaa sorttia.
 |
| Aallon kirjasto |
 |
| Lenin-setä |
Viipuria markkinoidaan nykyään vanhana ruotsalaisena kaupunkina. Se, onko Viipuri vanha ruotsalainen, venäläinen tai suomalainen kaupunki, jäi vielä epäselväksi. Ainakin Lenin piti vielä vahtia Punaisen lähteen torilla. No, ehkäpä sekin selviää seuraavalla reissulla.
 |
| Vanha leipomo |
Viipuriin liittyy paljon tunnetta ja muistoja. Suomalaisena nuo muistot ovat yleensä siitä huonommasta ja pahemmasta päästä. En nyt kuitenkaan lähde haikailemaan jotain, mikä oli joskus totta. Omallakin suvulla on aikoinaan ollut kaupungissa yritystoimintaa, joka nykyään on paketoidussa kunnossa.
Kaupungista jäi varsin seesteinen kuva. Kohteliaat ja ystävälliset asujat, pellavahuivit, Druzhba hotellin baarin vieno haiku vanhasta vodkaturismista, ja tietenkin käsittämätön venäjän kieli. Harmittaa, että tuota taitoa ei ole koskaan opetellut tosissaan.
torstai 2. lokakuuta 2014
Aika hampaatonta
Pääministeri Stubbin kommentti ulkoministeriön virkamiesten turvallisuuspoliittisesta selvityksestä oli, että hänelle tuli mieleen 70-luku siitä keskustelusta, jonka selvitys aiheutti tullessaan julkisuuteen. Areena on vapaa ja hän kovasti kunnioittaa virkamiesten analyysia siitä, että Natoon liittyminen on Suomelle selkeä ja tavoiteltava päämäärä. Stubbhan on tunnetusti Nato jäsenyyden innokas puuhamies.
Vaarinajattelija pohti mielessään, että mitä kummaa 70-luvulla tapahtui, kun se ensimmäisenä juolahti pääministerin mieleen noista jälkipuheista. Ymmärtääkseni Stubb edustaa sitä sukupolvea, joka vielä imi tuttia ja taisi ehtiä jopa käymään muutaman vuoden peruskoulua kyseisellä vuosikymmenellä. Mitä kummaa tuolloin tapahtui, kun se vielä tänäänkin tulee niin elävästi hänen mieleen. Esiintyikö tuolloin koulukiusaamista, pitikö luokassa olla hiljaa vai olivatko tutit niin pahanmakuisia, että vieläkin ellottaa.
Minulle kun tuo vuosikymmen taas edustaa sitä parhainta aikaa. Nuoruutta ja opiskelua, vapaata rakkautta yli rajojen, mahdollisuuksia ja vapauksia toteuttaa itseään. Ja kaikkein tärkeintä oli se turvallisuuden tuntu. Tunsin eläväni vapaassa ja itsenäisessä maassa, jossa valtion johdossa oli luotettava ja osaava kansanmies.
Ei ollut lähellä sotia. Vietnamin sotakin ehti päättyä, kun amerikkalaiset ymmärsivät lopettaa tappamisen ja vuosikausia kestäneet pommitukset. USA ja Nato, rauhan perikato, huusi jengi rauhanmarsseilla. Ei ollut terroristeja joka kulman takana vaanimassa. Ja Ruotsista sai suomalainen työperäinen maahanmuuttaja vieläkin töitä. Stubbin muisti taitaa nyt pätkiä aika pahasti. Aika hampaattomalta kuulostaa tuon jäbän puheet.
Vaarinajattelija pohti mielessään, että mitä kummaa 70-luvulla tapahtui, kun se ensimmäisenä juolahti pääministerin mieleen noista jälkipuheista. Ymmärtääkseni Stubb edustaa sitä sukupolvea, joka vielä imi tuttia ja taisi ehtiä jopa käymään muutaman vuoden peruskoulua kyseisellä vuosikymmenellä. Mitä kummaa tuolloin tapahtui, kun se vielä tänäänkin tulee niin elävästi hänen mieleen. Esiintyikö tuolloin koulukiusaamista, pitikö luokassa olla hiljaa vai olivatko tutit niin pahanmakuisia, että vieläkin ellottaa.
Minulle kun tuo vuosikymmen taas edustaa sitä parhainta aikaa. Nuoruutta ja opiskelua, vapaata rakkautta yli rajojen, mahdollisuuksia ja vapauksia toteuttaa itseään. Ja kaikkein tärkeintä oli se turvallisuuden tuntu. Tunsin eläväni vapaassa ja itsenäisessä maassa, jossa valtion johdossa oli luotettava ja osaava kansanmies.
Ei ollut lähellä sotia. Vietnamin sotakin ehti päättyä, kun amerikkalaiset ymmärsivät lopettaa tappamisen ja vuosikausia kestäneet pommitukset. USA ja Nato, rauhan perikato, huusi jengi rauhanmarsseilla. Ei ollut terroristeja joka kulman takana vaanimassa. Ja Ruotsista sai suomalainen työperäinen maahanmuuttaja vieläkin töitä. Stubbin muisti taitaa nyt pätkiä aika pahasti. Aika hampaattomalta kuulostaa tuon jäbän puheet.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Täällä taas
Aika juoksee ja mies harmaantuu. Fantastista, ajattelin. Viimeisestä päivityksestä taitaa olla jo kaksi ja puoli vuotta, joten syystäkin on kiristettävä hanskojen nyörit ja astuttava kehään. Kirjoitellaan ajankohtaisista ja muistakin mieltä kutkuttavista asioista. Tervetuloa vanhat ja uudet, tutut ja tuntemattomat seuraamaan vaarinajattelijan pohdintoja maailman menosta ja vähän siitä muustakin.
Natopellet ja natsit näyttävät olevan vauhdissa. Naapurimaassa Ruotsissa natsit saivat 13 prosenttia äänistä vaaleissa, ja heti demarit ilmoittivat, että vaalivoittajat eristetään kaikesta päätöksenteosta. Kuulostaa pahalta, että kaveri suljetaan ulos poliittisen vallan käytöstä. Millä tavalla se tapahtuu käytännössä, jäi minulle ainakin epäselväksi. Toivottavasti eivät ota käyttöön mitään keskitysleireihin viittaavaa touhua.
Suomessa natopellet ovat tiivistäneet voimansa. Iltapäivälehtiä lukiessa tulee mieleen, että poteroita kaivellaan jo vähän siellä ja täällä. Ukrainan sisällissota ja Krimin väkivaltainen liittäminen Venäjään ovat olleet näyttävästi esillä. Ja syystäkin. Argumentointi on kuitenkin saanut suomalaisessa mediassa lähes hysteerisiä piirteitä, joita natopellet tietenkin mielellään ruokkivat.
Suomihan tunnetaan korkeasta koulutustasosta ja matalasta sivistyksestään. Russofobian levittäminen sananvapauden nimissä kuulostaa falskilta ja kuluneelta selitykseltä. Pääasia lienee, että kansalla riittää puhuttavaa ja pelättävää. Näillä keinoin joukkoja on ennenkin johdettu, silloin kun plöröt on housussa. Keskitytään vihanpitoon ja epävarmuuden luomiseen aikana, jolloin todellinen ongelma on aivan muualla.
Se ongelma on itse Suomi ja sen kansantalous. Kataisen vallanpidon aikana työttömyys ja valtion velka ovat tuplaantuneet. Työttömiä on lähes puoli miljoonaa ja valtion velka sata miljardia. Lienee aivan maailmanennätystasoa yhden pääministerin kaudella, joka kesti ne tunnetut seitsemän vuotta. Kukaan ei ole aikaisemmin pystynyt lähellekkään samaan. Ei liene sattuma, että Stubb uutena kykynä näyttää lähinnä sirkuksen johtajalta, jonka tehtävänä on pitää tivoli pyörimässä seuraavia vaaleja odotellessa.
Natopellet ja natsit näyttävät olevan vauhdissa. Naapurimaassa Ruotsissa natsit saivat 13 prosenttia äänistä vaaleissa, ja heti demarit ilmoittivat, että vaalivoittajat eristetään kaikesta päätöksenteosta. Kuulostaa pahalta, että kaveri suljetaan ulos poliittisen vallan käytöstä. Millä tavalla se tapahtuu käytännössä, jäi minulle ainakin epäselväksi. Toivottavasti eivät ota käyttöön mitään keskitysleireihin viittaavaa touhua.
Suomessa natopellet ovat tiivistäneet voimansa. Iltapäivälehtiä lukiessa tulee mieleen, että poteroita kaivellaan jo vähän siellä ja täällä. Ukrainan sisällissota ja Krimin väkivaltainen liittäminen Venäjään ovat olleet näyttävästi esillä. Ja syystäkin. Argumentointi on kuitenkin saanut suomalaisessa mediassa lähes hysteerisiä piirteitä, joita natopellet tietenkin mielellään ruokkivat.
Suomihan tunnetaan korkeasta koulutustasosta ja matalasta sivistyksestään. Russofobian levittäminen sananvapauden nimissä kuulostaa falskilta ja kuluneelta selitykseltä. Pääasia lienee, että kansalla riittää puhuttavaa ja pelättävää. Näillä keinoin joukkoja on ennenkin johdettu, silloin kun plöröt on housussa. Keskitytään vihanpitoon ja epävarmuuden luomiseen aikana, jolloin todellinen ongelma on aivan muualla.
Se ongelma on itse Suomi ja sen kansantalous. Kataisen vallanpidon aikana työttömyys ja valtion velka ovat tuplaantuneet. Työttömiä on lähes puoli miljoonaa ja valtion velka sata miljardia. Lienee aivan maailmanennätystasoa yhden pääministerin kaudella, joka kesti ne tunnetut seitsemän vuotta. Kukaan ei ole aikaisemmin pystynyt lähellekkään samaan. Ei liene sattuma, että Stubb uutena kykynä näyttää lähinnä sirkuksen johtajalta, jonka tehtävänä on pitää tivoli pyörimässä seuraavia vaaleja odotellessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)